”Haluan, ettei ketään syrjitä ja että kaikki kunnioittaisivat toisiaan”
Yhteiskunnassa pitäisi puuttua kiusaamiseen ja syrjintään. Toivoisin, että jokainen kykenisi …
Yhteiskunnassa pitäisi puuttua kiusaamiseen ja syrjintään. Toivoisin, että jokainen kykenisi …
Vuosi 2021 on muutoksen aikaa Taksvärkin globaalikasvatuksessa. Syynä ei ole …
Maailmankansalaisen kouluissa oppilaat harjoittelevat aktiivista kansalaisuutta ja työskentelevät itselleen tärkeiden …
Jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä sekä vaikuttaa omaan elämäänsä, yhteisöönsä …
Suomalaisten hyvää lukutaitoa on kiitetty ja kehuttu, siitä on oltu …
Viimeisen vuoden aikana tilanteet Taksvärkin ohjelmamaissa ovat vaihdelleet. Suurimmassa osassa hankemaita on koettu eriasteisia …
Taksvärkki teetti tänä vuonna ulkopuolisella taholla arvioinnin omasta kehitysyhteistyöohjelmastaan. Poikkeuksellinen …
Arviointi Taksvärkin ulkoministeriön ohjelmatuella toteuttamasta globaalikasvatuksesta on valmistunut. Arviointi kertoo …