Tieto antaa rohkeutta toimintaan

Ihmisoikeuksien edistäminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävämme. Näin ajattelee guatemalalaisen nuorisoliikkeen jäsen Jeason Echeverría. Tapasimme Jeasonin viime syyskuussa, jolloin hän kertoi meille aktiivisesta kansalaisuudesta ja nuorisoliikkeen ponnistuksista nuorten voimaantumiseksi.
 

”Nimeni on Jeason Echeverría. Olen 20-vuotias. Opiskelen sosiaalityötä ja työskentelen liikennepoliisina kotikunnassani Moralesissa. Kuulin nuorisoliikkeestä viisi vuotta sitten ja olen ollut ryhmän aktiivina siitä lähtien. Järjestämme monenlaista toimintaa nuorille ja kampanjoimme lastensuojelun edistämiseksi.

Mielestäni nuorten taitoja ei osata hyödyntää guatemalalaisessa yhteiskunnassa kovin hyvin. Yhteiskunta ei anna nuorille tilaa, jotta he voisivat osallistua ja ilmaista itseään. Aktiivinen osallistuminen merkitsee sitä, että voi toimia ja kannustaa muita toimimaan yhteisen hyvän puolesta. Ja aktiivinen kansalaisuus tarkoittaa, että tiedostaa sen, miten maassamme eletään tällä hetkellä ja toimii positiivisella tavalla asioiden parantamiseksi.

Nuoret eivät ole Guatemalan tulevaisuus, vaan nykyisyys. Juuri nyt meille nuorille ei ole tarjolla tarpeeksi tukea ja tietoa. Mutta me voisimme tulla paremmiksi ihmisiksi ja vaikuttajiksi, jos meidät huomioitaisiin. Nuorilla on samat oikeudet kuin kaikilla muillakin, kuten oikeus koulutukseen, terveyteen, vapaa-aikaan ja tiedonsaantiin. Monet näistä oikeuksista eivät kuitenkaan toteudu.

Mielestäni on tärkeää, että kaikki osallistuvat yhdessä muutoksen aikaansaamiseksi. Lukutaidottomuus ja väkivalta ovat isoimpia ongelmia Guatemalassa. Näihin asioihin tahtoisin muutosta. Vaikutan omalla toiminnalla nuortenliikkeessä siihen, että nuorten ja lasten oikeudet toteutuisivat. Tahdon tehdä tätä työtä myös tulevaisuudessa.

Nuorisoliikkeen kautta olemme osallistuneet päätöksentekoon poliitikkojen kanssa ja meille on annettu tilaa tulla kuulluksi nuoria koskevissa asioissa. Lisäksi olemme tehneet lukuisia ehdotuksia päättäjien suuntaan, mutta lopulta niille on saatu aika vähän vastakaikua. Haluamme, että kouluihin saataisiin seksuaalikasvatusta. Se on tärkeää, koska lapsia kuolee paljon ja nuoret äidit jättävät opintonsa helposti kesken. Guatemalassa on myös paljon ihmisiä joilla ei ole työtä, eikä yliopistoon ole helppo päästä.
 

 


 

Me nuorisoliikkeen jäsenet toimimme kouluttajina muille nuorille. Olen huomannut, että voin vaikuttaa kotikuntamme asioihin, sillä yhä useammat rohkaistuvat saamansa tiedon avulla. Nuorille pitäisi jakaa tietoa, jotta he voisivat tulla kuulluksi ja osallistua päätöksentekoon. Toisaalta ongelmista on tullut arkipäivää niin, että emme aina edes tajua mikä on väärin. Kun tiedostamme tämän tilanteen, voimme vaatia päätöksentekijöiltä oikeita tekoja asioiden muuttamiseksi. Jos toimimme yhdessä oman edun etsimisen sijaan, muuttuvat Moralesin ja koko maan asiat paremmaksi.

Nuorten elämään liittyy haasteita Guatemalassa, Suomessa ja koko maailmassa. Meidän pitäisi osallistua aktiivisesti muutoksen edistämiseen ja lisätä tietoa ihmisoikeuksista, sillä nämä asiat ovat meille kaikille yhteisiä.”

Yhteistyössä guatemalalaisen nuorisojärjestö PAMIn kanssa Taksvärkki ry tukee nuorisoryhmien toimintaa Guatemalassa. Juuri päivitetystä Vaikuta!-menetelmäoppaasta voit lukea lisää Jeasonin ja muiden guatemalalaisten ja suomalaisten nuorten vaikuttajien tarinoita. Lue lisää nuorten näköisestä vaikuttamisesta Taksvärkin Vaikuta!-oppaasta.
 

Teksti: Ana Silvia Lopez & Sini-Maria Melanen
Kuvat: Jeason Echeverría & Veera Blomster