Malacatanin nuorisoliikkeessä mukana oleva guatemalalainen nuori Friz ajattelee, että nuorten aktiivinen osallistuminen on sitä, että pelkän ajattelun sijaan myös toimitaan asioiden aikaan saamiseksi. Friz kertoi Taksvärkille syyskuussa kokemuksiaan nuorisoliikkeeseen osallistumisesta ja kouluttajana toimimisesta.
”Nimeni on Fris. Olen 15-vuotias. Asun Malacatanin lähellä kylässä nimeltä Nuevo Egipto. Opiskelen tyttökoulussa. Olen mukana Malacatanin nuorisoliikkeessä. Järjestämme tapahtumia, kuten nuorten päivän ja ympäristöpäivän, sekä osallistumme kunnan ja kansalaisjärjestöjen kokouksiin.
Olen nuori, joka haluaa saada aikaan muutosta omassa kunnassaan. Haluan tuoda mielipiteitämme esiin ja toimia kunnan edun puolesta, jotta kaikki nuoret voisivat osallistua kunnan asioihin. Usein sanotaan, että meillä ei ole oikeutta osallistua, koska olemme nuoria. Mutta nuorina meillä on samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä.
Päätöksentekoon osallistuminen on meille nuorille hankalaa. On henkilöitä jotka sanovat, että emme voi esittää mielipiteitämme tai sekaantua näihin asioihin, koska ne ovat meille liian suuria. Ehkä tulevaisuudessa he vielä muuttavat mielipiteensä. Nuorten itse tulisi ymmärtää, että kun ehdotamme jotain, meillä on myös kyky toteuttaa se. Tulevaisuudessa jotkut meistä ovat ehkä johtajia, ei vain omassa kunnassamme, vaan Guatemalassa.
Aktiivinen osallistuminen on sitä, kun toimimme saadaksemme asiat tehtyä. Toki ensin ajatellaan ja sitten toimitaan. Saatamme esimerkiksi mennä nuorten kanssa kaduille keskustelemaan ihmisten kanssa. Tämä on aktiivista kansalaisuutta. Ympäristöpäivänä ripustamme esitteitä busseihin ja myyntiluukkuihin. Pidän tästä aktiviteetista todella paljon. Puhumme ihmisten kanssa ympäristöasioista, kuten siitä, että emme saastuttaisi luontoa. Ihmiset kehuvat meitä ja kannustavat jatkamaan tätä työtä. Olemme tehneet yhteistyötä kunnan kanssa, ja nyt meillä on heidän tukensa. He auttavat meitä, kun tarvitsemme jotain, ja me autamme myös heitä.
Ennen olin hyvin ujo ja pelkäsin puhua julkisesti. Nyt ohjaan jopa työpajoja. Sanon aina nuorille, että on turha pelätä, sillä pikkuhiljaa kehitymme ihmisinä. Minusta on kiva lähestyä nuoria ja oppia uutta joka päivä. Aluksi minua vähän nolotti toimia kouluttajana ja puhua toisille nuorille, jotka ovat kanssani saman ikäisiä tai jopa vanhempia. Sitten aloinkin pitämään siitä. Kokemukseni on ollut ihana, ja kun aikanaan muutan täältä pois, niin kokemus kulkee mukanani.
Tulevaisuudessa tahtoisin työskennellä uutisten lukijana ja reportterina sekä tehdä haastatteluja. Näen itseni informoimassa, millainen Guatemalan tilanne todella on. Tulevaisuudessa olen töissä ja huolehdin vanhemmistani. Minulla on oma kotini, omat asiani ja samalla autan muita ihmisiä ja nuorisoliikettä.”
Yhteistyössä guatemalalaisen nuorisojärjestö PAMIn kanssa Taksvärkki ry tukee nuorisoryhmien toimintaa Guatemalassa. Juuri päivitetystä Vaikuta!-menetelmäoppaasta voit lukea lisää guatemalalaisten ja suomalaisten nuorten vaikuttajien tarinoita. Lue lisää nuorten näköisestä vaikuttamisesta Taksvärkin Vaikuta-oppaasta.
Teksti: Ana Silvia Lopez, Sini-Maria Melanen & Sonja Perkiö
Kuvat: Veera Blomster