Lukemattomia mahdollisuuksia

Lasten ja nuorten lukeminen ja lukutaito ovat nyt tapetilla. YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää vietetään joka vuosi syyskuun 8. päivä. Tänä vuonna se osuu sunnuntaille, ja sunnuntai onkin mainio päivä viettää kirjan kanssa köllien. Lukutaidon merkitys ei välttämättä kuulosta kaikkein mediaseksikkäimmältä ilmaisulta, joten lähestykäämme sitä lapsenkaltaisen innon ja leikin siivittämänä.

Kuvittele, että lukemisen maailma on kuin valtava aarrearkku. Kyllä, aarrearkku! Muistatko, millaisia aarteita pienenä keräsit kaikenkarvaisiin rasioihin, ja vaalit niitä kaikelta? Lukemisen ja tarinankerronnan voimavara piilee sen yksilöllisyydessä, jokaisen omassa aarrearkussa. Se voi sisältää kaikkea runoista ja sarjakuvista käyttöoppaisiin ja tiiliskiviromaaneihin, mutta aarteen tärkein tehtävä on palvella omistajaansa. Miksi kääntää sivuja tahmeasti pelkästään pakon sanelemana? Maailma on täynnä kirjoja ja tarinoita, joihin meillä on ennennäkemätön mahdollisuus päästä käsiksi. Olitpa sitten Aku Ankan taskukirjoista, murhamysteereistä tai elämäkerroista nautiskeleva, tärkeintä on lähestyä lukemista ilon kautta. Mikä tekee juuri sinut onnelliseksi, millaista kirjaa et haluaisi laskea käsistäsi?

Nyt, kun olet puhaltanut pölyt oman aarrearkkusi päältä, voi olla hyvä pohtia, mitä lukeminen sitten todella merkitsee. Kyllä, se on sivistyksen ideaaliin liitetty ilmiö, joka näkyy esimerkiksi kirjojen läsnäolossa koulumaailmassa ja opiskelussa ylipäänsä. Mutta sen sijaan, että näkisimme lukemisen näin yksiulotteisesti, on hyvä pysähtyä miettimään, mitä kaikkea sitä tuleekaan luettua ihan huomaamatta. Moni saattaa aloittaa aamunsa pallomme tapahtumista lukemalla, joko digitaalisesti tai paperista versiota hypistelemällä. Matkalla arjen aherrukseen saattaa hyvinkin osua silmään sanataidetta sisältävä mainos, uutinen tai some-päivitys. Ruokakaupassa tavaamme muropaketin kyljestä sen ainesosia ja pohdimme, pääseekö paketti kanssamme kotiin asti. Päivän mittaan tällaisia kohtaamisia tulee kymmeniä ellei satoja, jos vain pidämme silmät auki ja luemme eteemme aukeavaa näkymää.

Mikä näitä kaikkia kohtaamisia sitten yhdistää? Tuo kuuluisa lukutaito. Niin yksinkertainen, monille kenties itsestään selvä asia, jota ilman arkemme ja käsityksemme maailmasta kapenisi huomattavasti. Jotta kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi samat mahdollisuudet pysyä perässä sekä ruokakaupassa että uutispalveluiden äärellä, on heidän lukutaitoaan tuettava hyvissä ajoin lapsen kehityskaarta. Se vaikuttaa paitsi osallistumiseen yhteiskunnassa, myös mielikuvituksen kehittymiseen ja keskittymiskyvyn parantumiseen. Lukeminen opettaa pitkäjänteisyyttä, kun ei parin klikkauksen jälkeen siirrykään seuraavaan otsikkoon, vaan oppii hahmottamaan laajempia kokonaisuuksia. Tästä, jos mistä, on ihmiselämässä kyse.
 
lukurallikoordinaattori taksvarkki 2
 
Taksvärkki ry:n Lukuralli-kampanjassa pyrimme innostamaan alakouluikäisiä lapsia lukemaan kuukauden ajan niin paljon kuin mahdollista leikkimielisen Lukurallin kautta. Omaa lukuaikaa seurataan ikiomaa Lukupassia värittämällä. Tärkeintä on, että tarttuu itselleen mieluiseen kirjaan, istuu ralliauton kyytiin ja huristelee menemään. Haluamme, että jokainen lapsi pääsee oivaltamaan lukemisen tuoman ilon.

Palataan vielä aarrearkun pariin. Maailma muuttuu, meistä jokainen kasvaa ja muuttuu siinä mukana. On aikoja, kun aarteidemme seasta ei löydy mielekästä luettavaa. Toisilla lipasta ei ole ollenkaan. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä etsiä itselleen sopivaa opusta ja kohdata tuntematonta. Jokaisesta lausahduksesta voi oppia jotain uutta. Tärkeintä on uskaltaa heittäytyä seikkailuun vailla ennakkoluuloja, itseään rajoittamatta. Harvemmin lapsikaan katsoo kelloa leikkiessään, joten unohtakaamme aika ja uppoutukaamme haluamamme lukemiston maailmaan hymyssä suin. 8.9. on vain lähtölaukaus lukemattomiin seikkailuihin, kaikenikäisille lukijoille! Sillä lukemisen maailma todella on aarrearkku.

Lukurikasta kansainvälistä lukutaitopäivää!
 
Janina Vesala
Taksvärkki ry:n Lukuralli-kampanjan koordinaattori

www.lukuralli.fi
 

IMG-20190906-WA0011