Geofery Midiwo on lukion viimeistä luokkaa käyvä 19-vuotias kenialaisnuori. Hän on mukana Taksvärkin paikallisen kumppanin Undugun katulapsille ja -nuorille järjestämässä toiminnassa. Geofery jakaa tarinansa Taksvärkki-kampanjassa Yksi päivä muutokseen. Tapasimme Geoferyn Kisumussa iltapäivällä biologian kokeen jälkeen.
Kertoisitko koulunkäynnistä Keniassa?
Kouluni on Kisumun poikalukio. Se on suuri koulu, siellä on yhteensä 2000 oppilasta. Tällä hetkellä olen neljännellä luokalla ja toivottavasti teen loppukokeeni vuoden lopussa. Kokeiden jälkeen haluaisin tehdä jotakin yhteisöni hyväksi, kiitokseksi koulutuksesta. Olen myös hakenut yliopistoon ja odotan tuloksia sieltä. Yliopistossa haluaisin opiskella rakennusinsinööriksi.
Koska asun koululla, minulla ei ole aikaa mennä käymään kotona viikonloppuisin, ennen kuin lukukausi loppuu. Koulun avulla saat paikan yhteiskunnassa. Tärkeintä on, että koulunkäynti auttaa minua valmistautumaan tulevaisuuteen. Koska olen nyt koulussa, uskon, että voin saavuttaa asioita tulevaisuudessa.
Peruskoulu on tavallaan ilmainen, mutta ei oikeastaan. Joka kuukausi oppilaan tulee maksaa 300 KES (2,60 euroa). Mutta hallitus väittää, että peruskoulu on ilmainen. Ja sitten pitää vielä ostaa kirjat.
Monien tyttöjen ja poikien on vaikea käydä koulua. Sen takia monet lapset keskeyttävät koulun. Heillä on erilaisia haasteita. Syitä, miksi lapset jättävät koulun kesken Keniassa on monia kuten perheen varallisuus. Tytöt saattavat joutua nuorina naimisiin. Sitten on lapsityö: lapsi laitetaan mieluummin töihin kotona, kuin päästetään kouluun. Ja sitten on huumeita ja niiden väärinkäyttöä.
Miten tulit mukaan Undugun toimintaan? Kerro jotain yhdistyksestäsi?
Perheelläni on taloudellisia ongelmia. Äitini ei saanut hyvää työtä ja hänellä ei ollut rahaa pitää huolta meistä kaikista. Joten oli parasta, että lähdin etsimään talon ulkopuolelta ruokaa, jotta me selviytyisimme. Jäin pois koulusta vuodeksi. Kotimme lähellä on kaatopaikka, josta etsin ruokaa.
Undugun koulutusohjelma toimii katulasten kanssa. Minun yhdistykseni nimi on Kachoc. Meitä on yhdistyksessä noin 30 jäsentä. Minä olen ainut, joka käy koulua. Muut ovat autokoulussa, opiskelevat ruuanlaittoa, teknisiä taitoja yms. Minä menin takaisin kouluun. Muut ovat valinneet muita kursseja.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Käyn yleensä kirkossa sunnuntaisin ja kun minulla on aikaa lomilla. Pidän myös uimisesta sekä maahockeyn ja koripallon pelaamisesta. Minulla on yleensä maahockey-treenit joka päivä iltaisin tuntien jälkeen. Pidän rockmusiikin soittamisesta. Rummuista ja kaikesta siitä. Perheeni ja kaikki ihanat ihmiset ja ystävät ympärilläni tekevät minut onnelliseksi.
Mitä haluat tehdä valmistumisen jälkeen? Mistä haaveilet?
Ennen en juuri välittänyt tulevaisuudestani, koska tulen köyhästä perheestä. Unelma-ammattini on rakennusinsinööri, joka työskentelee rakennustyömailla.
Suunnitelmani on, että kun olen käynyt viimeisen vuoden lukiota loppuun, haluan antaa takaisin Undugulle ja yhteisölleni apua, jota he ovat antaneet minulle. Haluaisin tehdä täällä jotakin vapaaehtoistyötä kun saan loppukokeet tehtyä.
Olin katulapsi. 7-vuotiaasta 15-vuotiaaksi olin kaduilla. Katulasten elämä ei ole kovin kaksista ja siinä olisi paljon parannettavaa. Sen takia toivon, että voisin joinakin päivänä muuttaa katulasten elämää paremmaksi. Haluan nähdä, että muutkin katulapset pääsevät pois kaduilta, niin kuin minä pääsin.
Mitä haluat sanoa muille nuorille?
Toivon, että Kenian nuoret toimisivat yhdessä. Siten voimme taistella huumeita vastaan, löytää paikan yhteiskunnassa ja saada kunnioitusta. Nuorten pitäisi liittyä yhteen ja taistella yhteiskunnan vääryyttä vastaan.
Haluaisin sanoa suomalaisille nuorille, että tiedän, että olemme kaikki samanlaisia, riippumatta ihonväristä. Maailma kasvaa ja kehittyy teknisesti, joten tiedän, että jonain päivänä elämme maailmassa, jossa voimme toimia yhdessä ja inspiroida toisiamme välimatkasta riippumatta.