Sambiassa Taksvärkin kumppani Barefeet Theatre on systemaattisesti edistänyt vammaisten nuorten yhdenvertaisuutta viime vuosina. Järjestön toiminnassa mukava olevat nuoret ovat kouluttaneet draamallisten ja osallistavien menetelmien avulla muita nuoria vammaisten oikeuksista ja kutsuneet vammaisia nuoria mukaan toimintaan.
Vammaisten nuorten osuus hankkeen aktiivinuorista kasvoi viime vuonna jo 31 prosenttiin. Yksi heistä on Enerst, joka on vammastaan huolimatta aktiivisesti mukana Barefeetin toiminnassa, yhtenä muiden joukossa. Hän nauttii erityisesti näyttelemisestä ja kokee taitojensa kehittyneen jo paljon.
Dennis puolestaan kertoo saaneensa Barefeetin toiminnassa valtavasti lisää itseluottamusta ja arvostusta.
”Aikaisemmin eristäydyin muista, mutta nyt ystävieni kanssa olen rohkaistunut ja vierailen yhteisöissä. Ihmiset myös lähestyvät minua oma-aloitteisesti ja kysyvät minulta neuvoja.”
Vammattomat nuoret puolestaan kertovat olevansa tyytyväisiä siihen, että ovat ystävystyneet vammaisten nuorten kanssa ja osaavat toimia yhdessä heidän kanssaan.
“Disability is not inability” eli vammaisuus ei tarkoita kyvyttömyyttä. Tämän ovat Barefeetin nuoret sisäistäneet vahvasti. Koulutusten lisäksi viesti vammaisten oikeuksista kuuluu ja näkyy Barefeetin nuorten vaikuttavissa teatteriesityksissä. Vammaisten oikeuksien lisäksi nuoret ovat viime aikoina lisänneet tietoisuutta seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista. Teatterin avulla saadaan yleisö kiinnostumaan aiheesta perinteistä tiedotusta helpommin, sillä tarinnallisuus herättää tunteita, jotka jättävät muistijäljen. Samalla taiteelliset nuoret kehittävät omaa osaamistaan esimerkiksi näyttelijöinä, muusikoina, tanssijoina ja runoilijoina.
”Every person with a disability is considered human.”
Vastuunkantajat oppivat nuorilta
Nuorten kouluttaminen ei kuitenkaan yksinään riitä, vaan olennaista on viestin vieminen myös aikuisille vastuunkantajille, kuten lasten ja nuorten vanhemmille sekä päättäjille.
Itsekin kainalosauvoja käyttävä teini-ikäinen Ruth kertoo saaneensa Barefeetin koulutuksista toimivia vinkkejä. ”Aikaisemmin isoveljeni nauroi minulle vammani takia ja äitini kehotti minua olemaan välittämättä. Koulutuksen jälkeen opetin heille, ettei vammaisille nauraminen ole oikein ja että minulle kuuluu samat oikeudet kuin muillekin. Nyt tilanteeni kotona on hyvä.”
Ohjaajana toimiva nuori Erica kertoo, että on oppinut suhtautumaan vammaisiin henkilöihin oikein ja vertaisina ja lisäksi hän on kehottanut omaa perhettään muuttamaan ajattelutapojaan vammaisten suhteen: ”Aikaisemmin äitini ei koskaan puhunut vammaisille ihmisille mitään. Nyt hän on muuttanut käytöstään.”
Terry tunnustaa, että oli aikaisemmin itse kiusaaja. Nyt hän sen sijaan toimii aktiivisesti vammaisten nuorten oikeuksien puolesta. Aikuisten on joskus vaikea hyväksyä sitä, että nuorilla voisi olla enemmän tietoa kuin heillä itsellään. Terryn serkku on vammainen, ja vei pitkän aikaa ennen kuin Terry sai tätinsä vakuutettua siitä, ettei vammaista lasta ole syytä hävetä.
Sinnikkyyttä on vaatinut myös esteettömyyden edistäminen. Barefeetin nuoret kertovat keskustelleensa esimerkiksi paikallisten kauppiaiden kanssa, jotta nämä kiinnittäisivät huomiota tilojensa valaistukseen ja rakentaisivat rampit pyörätuolia käyttäviä varten.
Monet paikalliset johtajat suhtautuivat aluksi vastahankaisesti nuorten aloitteisiin. Muutos on ollut paikoin valtava: ”Aikaisemmin päättäjät kieltäytyivät puhumasta nuorten kanssa. Nyt paikalliset päättäjät jopa auttavat järjestämään yleisöä paikalle esityksiimme”.
Yhteisöissä onkin jo näkyvissä muutoksia, mutta Barefeetin nuorilla on vielä paljon tehtävää, jotta nuorten ääni kuuluisi vieläkin paremmin Sambiassa.
Teksti ja kuvat: Auli Starck