Tukea koulujen globaalikasvatustyöhön

Taksvärkin aluekoordinaattorit ovat valmiina tukemaan opettajia, jotka haluavat ideoita globaalien kysymysten käsittelyyn oppilaiden kanssa. Aluekoordinaattorimme Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Helsingissä suunnittelevat oppilas- ja opiskelijaryhmille sopivat työpajat ja toteuttavat ne yhdessä Taksvärkin omien globaalikasvatuksen kouluttajien kanssa.

Aluekoordinaattoreilta voi tilata kouluvierailun tai oppitunneille sopivia tehtäviä ohjeineen sekä ilmoittaa oman oppilaitoksen helposti mukaan Taksvärkki-keräykseen. Taksvärkin toiminnallisissa työpajoissa käsitellään nuorten aktiivista kansalaisuutta ja tutustutaan lasten oikeuksiin ja nuorten elämään ja arkeen kehitysmaissa. Maksuttomat kouluvierailut on suunnattu erityisesti yläkouluun ja toiselle asteelle.

5aluekoord2018_kivi
 
Aluekoordinaattorit Nina Nivanaho (Turku), Salla Kuosmanen (Jyväskylä), Aura Alarto (Helsinki), Lotta Abendstein (Tampere) ja Niina Peuraniemi (Oulu) vastaavat oman alueensa kouluyhteistyöstä ja vapaaehtoisten globaalikasvatuksen kouluttajien koordinoinnista.

Taksvärkin aluekoordinaattorit koordinoivat myös Ole rohkea! -valokuvanäyttelyn Suomen kiertueen. Yhdenvertaisuuden puolesta Sambiassa toimivista nuorista kertova näyttely kiertää kunkin aluekoordinaattorin paikkakunnalla noin kuusi viikkoa. Parhaillaan näyttely on esillä Tampereella Hervannan kirjastossa.

“Näyttelyn kautta Suomessa asuvat nuoret pääsevät tutustumaan ikätovereidensa toimintaan Sambiassa. Sambialaisten nuorten rohkeus ja itsevarmuus tuoda esille heidän yhteisöissään tapahtuvaa syrjintää tekee vaikutuksen ja inspiroi nuoria toimintaan yhdenvertaisuuden puolesta myös Suomessa”, kuvaa Tampereen aluekoordinaattorina toimiva Lotta Abendstein valokuvanäyttelyn merkitystä.

Kaipaatko uutta näkökulmaa globaalien kysymysten käsittelyyn oppilaiden kanssa? Tarvitsetko työpajoja esimerkiksi teemapäivään?

Käytä tilauslomaketta tai ota suoraan yhteyttä Taksvärkin aluekoordinaattoreihin: oulu(at)taksvarkki.fi, jyvaskyla(at)taksvarkki.fi, tampere(at)taksvarkki.fi, turku(at)taksvarkki.fi, helsinki(at)taksvarkki.fi