Makenalla on suuri haave. Hän haluaa olla Kenian paras kokki. Makena asuu Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Koti on Muthaigan alueella, jossa asukkaita on puoli miljoonaa. Asukasluku jatkaa kasvuaan kaupungistumisen myötä ja ihmisten muuttaessa Nairobin sisällä halvan asumisen perässä. Alueella toimivat rikollisjengit tuovat Muthaigalle ja sen normaalia elämää tavoitteleville asukkaille huonoa mainetta.
Kuusitoistavuotias Makena on joutunut jättämään koulun koulumaksujen takia. Myöskään Makenan kaksi pikkuveljeä eivät käy koulua. Makenan isä tekee pienipalkkaisia hommia silloin, kun niitä on tarjolla. Äiti saa tuloja keräämällä muovia ja metallia Makenan toisen pikkuveljen kanssa. Makenan mukaan äidillä on ongelmia alkoholin kanssa ja vanhemmat riitelevät kotona. Lapset eivät saa vanhemmiltaan tukea tai ruokaa.
Muthaigassa on helppo joutua huonoon seuraan. Nuoria naisia houkutellaan järjestäytyneisiin jengeihin kuten Gazaan. Näin kävi myös Makenalle, joka tuttaviensa painostuksen seurauksena liittyi jengiin. Osoittaakseen olevansa osa jengiä Makena käytti huumeita ja alkoholia, työskenteli prostituoituna ja otti osaa rikolliseen toimintaan.
Vuosi sitten helmikuussa Taksvärkki ry:n kenialaisen kumppanijärjestön Undugun työntekijät tapasivat Makenan ja 12 hänen kaveriaan. Kun Makena jälkeenpäin muistelee kohtaamista, hän ihmettelee kuinka huonosti hän käyttäytyi ja missä kunnossa he kavereidensa kanssa olivat. Tyttöjen kaveriporukasta muodostettiin Undugun tuella yhdistys, joka sai nimekseen #254. Makena nimitettiin ryhmän varapuheenjohtajaksi.
Tulevaisuus näyttää valoisammalta
Tyttöjen yhdistys tapaa viikoittain. Tapaamisissa on tarjolla psykososiaalista tukea ja mahdollisuus ratkoa yhdessä henkilökohtaisia pulmia. Makena kertoo osallistuneensa vuoden aikana myös vertaiskouluttajien foorumiin, urheilutapahtumiin ja kuukausittaisiin elämäntaitokoulutuksiin, joissa opetellaan kuinka huolehtia itsestään ja muista.
Toimiminen yhdistyksessä on kasvattanut Makenan itseluottamusta ja hän on pystynyt jättämään jenginsä. Vuoden 2018 lopussa Makena valmistui neljä kuukautta kestäneeltä kokkikurssilta. Nyt suunnitelmissa on työllistyä kokkina.

Makena on tyytyväinen saatuaan yhdistyksessä uusia ystäviä, jotka eivät ole mukana jengien toiminnassa. Makena kokee, että häntä arvostetaan nykyisin yhteisössä, jossa häntä aiemmin halveksuttiin. Kaveripiirin muutos on kuitenkin johtanut ristiriitatilanteisiin, kun vanha kaveripiiri yrittää saada Makenaa palaamaan jengiin. Makena aikoo kuitenkin kestää vahvana, jotta hänen suuri haaveensa kokin urasta ja oman ravintolan perustamisesta voisi toteutua. Näin Makena toivoo voivansa auttaa vielä pikkuveljiään saamaan hyvän koulutustaustan, jota hän ei itse saanut.
Makenan nimi on muutettu.
***
Taksvärkki ry on vuodesta 2008 lähtien tukenut kenialaisen nuorisojärjestö Undugu Societyn työtä kadulla asuvien ja työskentelevien lasten ja nuorten parissa Kisumussa ja Nairobissa. Undugun kehittämä yhdistystoimintamalli nuorten kuntouttamiseksi on osoittautunut hyvin tulokselliseksi.
Suomalaisten nuorten Taksvärkki-keräysten tuotoilla ja ulkoministeriön ohjelmatuella rahoitetussa vuonna 2018 alkaneessa hankkeessa on mm. perustettu uusia tyttöjen yhdistyksiä, kuten Makenan #254. Hankkeessa painotetaan erityisesti sukupuolikysymyksiä, jotta päästäisiin vaikuttamaan niihin juurisyihin, jotka johtavat tyttöihin ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja hyväksikäyttöön.
Kuvat: Undugu Society of Kenya