Taksvärkin tuloksia: ohjelmakauden aikana tavoitettiin yli 100 000 nuorta

Olemme julkaisseet tulosraportin ohjelmakaudelta 2022–2025. Tutustu nuortenryhmien aikaansaamaan muutokseen ja esimerkkeihin muun muassa Sierra Leonesta, Malawista ja Guatemalasta. Entä minkälaisia uusia näkökulmia globaalikasvatus on tuonut nuorille ja kasvattajille Suomessa? Lue alta tulosraportin tiivistelmä.

Taksvärkin tuloksia 2022–2025

Taksvärkki ry:n kehitysyhteistyöohjelman 2022–2025 tarkoituksena on ollut edistää nuorten merkityksellistä osallisuutta kestävässä kehityksessä. Tavoitteena on nuorten oikeuksien ja yhteiskunnallisen aseman vahvistuminen sekä aktiivisen kansalaisuuden tukeminen. Tulosraporttiin on koottu koko ohjelmakauden aikana saavutetut kehitysyhteistyön, kotimaan globaalikasvatuksen ja ohjelmatyön kehittämisen tulokset, ohjelman aikana todetut merkittävimmät riskit ja toimintaympäristön muutokset sekä kuvaus tärkeimmistä opeista. Ulkoministeriön valtionavustus ohjelmalle oli yhteensä 3 027 000 euroa.

Ohjelma on tukenut paikallisten kansalaisjärjestöjen nuorisotyötä Guatemalassa, Keniassa, Malawissa, Mosambikissa, Nepalissa, Sambiassa ja Sierra Leonessa.

Infograafi, joka havainnollistaa raportin tekstissä kerrottuja lukuja. Ruuduissa on tekstiä ja yksinkertaisia viivapiirroksia ihmishahmoista. Osioissa on numeroita, tekstiä ja kaavioita, jotka esittävät eri prosenttiosuuksia. Osioissa lukee: Ohjelmakauden aikana kehitysyhteistyössä tavoitetut nuoret 102600. 6200 aktiivista nuorta. Aktiivisista 52 % tyttöjä. Aktiivisista 6 % vammaisia nuoria. Kaikista aktiivisista nuorista 11 % alkuperäiskansoja tai daliteja. Guatemalan ja Nepalin hankkeissa osuus noin 70 %.

Kehitysyhteistyöhankkeiden tukemissa 187 nuortenryhmässä toimivat noin 6 200 aktiivista nuorta järjestivät vertaiskoulutusta, kampanjoita ja yleisötapahtumia sekä vaikuttivat paikallisiin päättäjiin tärkeiksi katsomissaan aiheissa. Näitä olivat muun muassa lasten ja nuorten oikeudet, vammaisinkluusio, seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden saatavuus, nuorten työllistyminen sekä ympäristönsuojelu. Toiminnoilla tavoitettiin kaikkiaan noin 102 600 nuorta, jossa mukana oli erityisen haavoittuvassa asemassa olevia nuoria, kuten koulunsa keskeyttäneet tytöt, kadulla asuvat ja työskentelevät nuoret, syrjäseutujen koululaiset sekä vammaiset nuoret.

Yhteensä noin 6 700 paikallispäättäjää, viranomaista, vanhempaa, opettajaa ja muuta aikuista tavoitettiin koulutuksilla ja vaikuttamistilaisuuksilla nuorten oikeuksien ja osallisuuden edistämiseksi.

Kehitysyhteistyöohjelma on onnistunut tukemaan sellaisia yhteisötason toimintamalleja, joiden kautta hankkeissa toimivat nuoret ovat päässeet keskusteluyhteyteen päättäjien, viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan eri toimijoiden kanssa. Ohjelmakauden loppua kohden yleistyneet havainnot osoittavat, että ohjelmatoimintaan osallistuneet viranomaiset ja päättäjät ovat sitoutuneet edistämään nuorten oikeuksia ja parantamaan palvelujen laatua ja saavutettavuutta sekä osallistavat nuoria mukaan yhteisöjen kehittämiseen ja päätöksentekoon.

Ohjelmakaudella nuorten ja nuortenryhmien toimijuus on lisääntynyt nuorten oikeuksien ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Nuoret ovat ohjelman tuella oppineet oikeuksistaan ja vastuullisista elämäntaidoista sekä saaneet itseluottamusta ja arvostusta yhteisöjensä jäseninä. Yhä useammalla nuorella oli rooli yhteisönsä päätöksenteossa. Uudet ja jatkavat nuortenryhmät ovat järjestäytyneet toimimaan inklusiivisesti ja onnistuneet monin paikoin vaikuttamaan syrjivien asenteiden ja haitallisten käytäntöjen muuttamiseksi. Nuorten tekemiä aloitteita on kuultu kiitettävästi ja keskeisiä asioita viety eteenpäin kaikissa ohjelmamaissa, mikä parantaa nuorten itsetuntoa, luo uskoa tulevaisuuteen ja lisää motivaatiota toimia aktiivisina kansalaisina.

Infograafi, joka havainnollistaa raportin tekstissä kerrottuja lukuja. Neljässä ruudussa on tekstiä ja yksinkertaiset viivapiirrokset: viisi kättä piirissä, megafoni, mielenosoituskyltti ja avattu kirja ja kynä. Ruuduissa lukee: 189 nuoria osallistavaa päätöksentekofoorumia. 521 nuorella oli rooli yhteisöjen päätöksenteossa. 128 nuorten nostamaa vaikuttamisteemaa. 54 Nuorten oikeuksia tukevaa linjausta.

Suomessa kehitysyhteistyöohjelmaan sisältyvällä globaalikasvatuksella edistettiin lasten ja nuorten ihmisoikeuksia ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteita sekä nuorten osallisuutta niiden toteuttamisessa. Ohjelmakaudella noin 44 000 alle 29-vuotiasta nuorta eri puolilla Suomea oppi ja sai kokemuksen globaalista yhteisvastuusta osallistumalla Taksvärkin työpajoihin, kouluyhteistyöhön ja kampanjoihin. Pitkäjänteisen yhteistyön hedelmät Maailmankansalaisen koulujen kanssa näkyivät lisääntyneinä konkreettisina muutoksina globaalikasvatuksen käytännöissä ja oppilaiden aloitteina. Lisäksi tuhannet kasvattajat saivat Taksvärkiltä koulutusta ja työkaluja opetukseen globaalikasvatuksen menetelmäoppaista ja oppituntiharjoituksista.

Infograafi, joka havainnollistaa raportin tekstissä kerrottuja lukuja. Ruuduissa on tekstiä ja yksinkertaisia viivapiirroksia. Ruuduissa on: repun kuva ja 44000 globaalikasvatukseen osallistunutta nuorta. Teksti 492 ohjattua globaalikasvatuksen työpajaa nuorille. Rakennuksen kuva ja teksti 7 Maailmankansalaisen koulua. Avatun kirjan kuva ja 1700 globaalikasvatuksen koulutuksiin osallistunutta kasvattajaa. Maapallon kuva ja Taksvärkki-kampanjoiden tekoon osallistui 97 nuorta 7 eri maasta.

Ohjelmakaudella Taksvärkki on edelleen kehittänyt vammaisinkluusion valtavirtaistamista sekä kehitysyhteistyössä että Suomessa ja on ulkopuolisen arvioinnin mukaan saavuttanut tässä jo hyvän tason. Kehittämistyön jatkeeksi käynnistyi esteettömyyskartoitukset mahdollistanut yritysyhteistyöpilotti Malawissa. Ohjelmakaudella teetetyn ulkopuolisen arvioinnin perusteella Taksvärkki ry:n ja sen kumppanijärjestöjen pitkäjänteinen työ on ollut tuloksellista, relevanttia ja aidosti nuoria osallistavaa. Tämä luo hyvän pohjan seuraavalle ohjelmakaudelle.

Taksvärkin tulosraportti ja muut raportit ovat luettavissa verkkosivujen Asiakirjat-kohdassa.
Voit myös lukea uusimman tulosraportin tästä: Taksvärkin tulosraportti 2022–2025.