”Parasta on nähdä, kun vapaaehtoiset innostuvat toiminnasta!”

Oululainen Niina Peuraniemi aloitti neljä vuotta sitten Taksvärkki ry:n vapaaehtoisena globaalikasvatuksen kouluttajana. Vuoden verran vapaaehtoisena toimittuaan hän päätti jatkaa globaalikasvatustyötä Oulun seudun aluekoordinaattorina ja on toiminut tehtävässä vuodesta 2016 lähtien. Aluekoordinaattorit toimivat Taksvärkin vapaaehtoisten globaalikasvatuksen kouluttajien tukena, koordinoivat oman alueensa kouluyhteistyötä, osallistuvat erilaisiin tapahtumiin Taksvärkin edustajina ja ohjaavat myös itse työpajoja oppilaitoksissa.

Niina haki ensin Taksvärkin vapaaehtoiseksi, sillä hän halusi kehittää erityisesti esiintymistaitojaan. ”Halusin kehittää esiintymistaitojani matalammalla kynnyksellä, kuin esimerkiksi työelämässä”, hän kertoo. Työn merkityksellisyys sai Niinan jatkamaan Taksvärkin toiminnassa usean vuoden ajan aluekoordinaattorin roolissa. ”Se työ mitä Taksvärkki tekee, on hyvin tärkeää ja sille on tarvetta kouluissa.”

kasvokuva_peuraniemi2xMyös työyhteisö ja -ilmapiiri ovat Niinalle tärkeitä. ”Taksvärkin työyhteisö on myös mahtava. Niin vapaaehtoisena kuin aluekoordinaattorina saa tosi hyvin tukea omaan työhön. Taksvärkissä huomioidaan se, että kaikilla on eri haasteita ja jokaisen vahvuuksia tuetaan”, hän kertoo.

Aluekoordinaattorit ovat tärkeä osa Taksvärkin kouluyhteistyötä: heidän työnkuvaan kuuluu kouluvierailujen markkinointi ja koordinointi sekä vapaaehtoisten tukeminen. ”Parasta aluekoordinaattorin työssä on vapaaehtoisten kanssa toimiminen. On siistiä nähdä, kun vapaaehtoiset innostuvat toiminnasta.” Niina hehkuttaa.

Taksvärkki ry rekrytoi aluekoordinaattoreita ja uusia vapaaehtoisia aina keväisin tulevaa lukuvuotta varten. Aluekoordinaattorit ohjaavat Taksvärkin globaalikasvatuksen kouluttajia ja koordinoivat kouluyhteistyötä pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Aluekoordinaattorin ja globaalikasvatuksen kouluttajan tehtävät sopivat erityisen hyvin globaalikasvatuksesta ja järjestötyöstä kiinnostuneille opiskelijoille!

Yhden neuvon Niina antaisi kaikille aluekoordinaattorin työstä kiinnostuneille: ”Kehottaisin kaikkia hakemaan aluekoordinaattoriksi vaikka he eivät esimerkiksi olisi juuri niitä varmimpia esiintyjiä. Taksvärkissä saa paljon tukea muilta aluekoordinaattoreilta sekä järjestön työntekijöiltä.”

Teksti: Camilla Bergman