Nuoret vaativat päättäjiltä ilmastotoimia

”Se, et aikuiset ei tee mitään, johtaa siihen, et lapset on poissa kouluista, koska niiden pitää tulla tänne pistää aikuisten päihin järkeä”, julistaa Alma, 14, syyskuisena perjantaina Eduskuntatalon portailla open mic -lavalla, jolla halukkaille tarjottiin tilaisuus jakaa ajatuksiaan ilmastolakkoon liittyen. Monituhatpäinen joukko nuoria hurraa puhujalle. Mukaan yleisöön on mahtunut myös aikuisia.

Kansainvälinen ilmastoviikko huipentui perjantaina 27.9. järjestettyyn nuorten ilmastolakkoon. Helsingissä arviolta 6000 kävijää kerääntyi Eduskuntatalolle klo 10–14 välisenä aikana mielenosoitukseen ilmastotekojen puolesta. Kävijämäärä kaksinkertaistui maaliskuussa ensimmäisen kerran järjestettyyn ilmastolakkoon verrattuna. Pääkaupunkiseudun lisäksi ilmastolakko näkyi Suomessa muillakin paikkakunnilla mm. Turussa, Tampereella, Oulussa ja Rovaniemellä.

”Se, et aikuiset ei tee mitään, johtaa siihen, et lapset on poissa kouluista, koska niiden pitää tulla tänne pistää aikuisten päihin järkeä”

Tilaisuudessa kuultiin puheita, live-musiikkia ja ilmaan kajahteli jatkuvasti ilmastoaiheisia vaatimuksia, kuten ”Nyt on pakko”, ”Että ne kehtaa” ja ”Mitä me vaaditaan –ilmastotekoja”. Nuorten vaatiessa päättäjiä esille Eduskuntatalon portaille saapui myös muutama kansanedustaja seuraamaan tapahtumia. Osallistujia oli paikalla niin runsaasti, että Mannerheimintie suljettiin väliaikaisesti liikenteeltä.

Nuoret osoittivat avoimesti suuttumustaan ilmastonmuutoksesta ja ilmastoahdistus leijui vahvana ilmassa. ”Me ollaan massasukupuuton alussa. Tällainen on nuorelle tosi pelottavaa kuultavaa. Suomen valtio, julistakaa ilmastohätätila”, vetosi Uni, 14, päättäjiin.

”Mua suututtaa aika paljon. Me ollaan ensimmäinen sukupolvi, joka yrittää tehdä ilmastokriisille jotain ja viimeinen joka pystyy tekemään sille jotain. Meillä ei oo mitään tekosyitä, miksi me ei alettais tekee ilmaston eteen töitä”, jatkoi Elsa, 15, tunteikkaassa puheessaan.

”Loppujen lopuks me tarvitaan niitä isoja tekoja. Meillä on vaan tää yks maapallo. Meillä ei oo mitään pakopaikkaa, jos me tuhotaan tää”, tokaisi Aava, 14.
 
IMG_9769 teksti 
Toisaalta puheista kumpusi myös toiveikkuus ja nuoret kannustivat kuulijoita aktiivisiin ilmastotekoihin. Venla, 14, rohkaisi ikätovereitaan kajauttamalla mikkiin sanomansa. ”Muutos tulee, halusitte tai ette. Yhdessä me voidaan olla hyökyaalto vaikka yksin me oltais vaan pisaroita.”

”Aikaa ei ole kymmeniä vuosia, vaan aika toimia on nyt. Sillon, kun me pelastetaan maailmaa, me joudutaan menemään kauas meidän mukavuusalueelta. Jokaisen ei tarvitse olla aktivisti, mutta jokaisen täytyy olla aktiivinen”, julisti puolestaan Oskari, 16, puheessaan.

Sosiaalisessa mediassa levisi perjantain aikana kuvia ilmastolakkoilijoista ympäri maailmaa kuten Intiasta, Ukrainasta, Yhdysvalloista, Keniasta, Afganistanista ja Kolumbiasta.
 
IMG_9800 teksti  
Ilmastolakko sai näkyvyyttä myös poliitikkojen sosiaalisen median tileillä. Ilmastolakolla oli sekä vastustajia että puolustajia. Opetusministeri Li Andersson julkaisi kuvan, jonka taustalla näkyi nuoria mielenosoittajia kyltteineen. Kuvateksti osuvasti kiteytti päivän tunnelman: ”Jo nyt voidaan sanoa, että nuorten ilmastoliike on ollut yksi menestyksekkäimpiä kansalaisliikkeitä aikoihin. On turha kysyä, voivatko nuoret muuttaa maailmaa. He tekevät niin jo nyt! Ilmastokriisin ratkaisemista ei saa kuitenkaan sysätä nuorille. Päättäjillä on nyt kiire saada uusi vaihde silmään ilmastotoimissa.”

”Aikaa ei ole kymmeniä vuosia, vaan aika toimia on nyt.”

Pari tuntia ilmastolakon jälkeen Eduskuntatalon edusta oli siivottu eikä mielenosoituksesta ollut merkkiäkään. Presidentti K.J. Ståhlbergin patsaan graniittijalustassa kuitenkin näkyivät nuorten päättäjille jättämät terveiset – väriliiduilla kirjoitetut ilmastolakossakin kuullut iskulauseet.

Teksti ja kuvat: Saila Sieranoja