Kapuajat kohti Malawia – tavoittelevat yli 40 000 euron keräyspottia


Ryhmä suomalaisia kerää Kapua 2023 Malawi -kampanjassa varoja tyttöjen ja nuorten naisten oikeuksien edistämiseksi ja osallistuu Kapua-triathlonille Malawissa.

Kapuajat ovat vapaaehtoisia kehitysyhteistyön tukijoita, joille tämän vuoden kohokohta on 29. heinäkuuta alkava matka Malawiin tutustumaan Kapuan tukemiin avustuskohteisiin. Ryhmä haastaa itsensä pyöräillen, meloen ja vaeltaen Malawin korkeimmalle vuorelle, Mt. Mulanjelle (3002m).

– Lokakuusta 2022 saakka tiimimme on tehnyt tavoitteellista työtä kartuttaaksemme keräystä ja kohottaaksemme kuntoa, jotta tulevasta matkasta nauttisi kaikilla aisteilla: jaksaisi meloa, pyöräillä, kavuta ja heittäytyä täysillä malawilaiseen elämänmenoon – kokea jotain ainutlaatuista, kertoo kaarinalainen Kapua-tiimin jäsen Pirjo Repo.

Kapuajat ovat keränneet varoja kolmen suomalaisen järjestön kehitysyhteistyöhön lokakuusta 2022 lähtien. Tähän mennessä seitsemän kapuajan voimin on kerätty jo noin 30 000 euroa. Jokaisen osallistujan henkilökohtainen keräystavoite on kaksi euroa metriltä Mulanje-vuoren huipulle, yhteensä 6004 euroa. Osallistujat maksavat itse matkakulunsa.

– Kapua-vuosi on ollut täynnä uskomattomia kohtaamisia! Myyjäisiä, kursseja, tapahtumia ja Kapuatietouden esilletuomista erilaisissa yhteyksissä. Samanhenkisten ihmisten kohtaaminen on antanut lisämerkitystä ja sisältöä elämään. Kapua on vahvistanut ajatusta, että pystymme kyllä vaikuttamaan omaan ajatteluumme ja sitä kautta toimintaamme. Yhdessä lähdimme muuttamaan mahdottomuuksia mahdollisuuksiksi, ja nyt olemme keränneet jo 30 000 euroa Malawin tytöille, Pirjo Repo iloitsee.

Kapua-hankkeen tavoitteena on globaalin oikeudenmukaisuuden edistäminen. Kapua lisää suomalaisten tietoa kehitysmaiden ihmisten arjen haasteista sekä kerää varoja koulutuksen ja terveyden edistämiseen. Kapuajien tuella Väestöliitto edistää Malawissa naisten ja tyttöjen itsemääräämisoikeutta sekä mahdollisuutta elää turvassa. Taksvärkki ry tukee tyttöjen ja vammaisten nuorten yhdenvertaista oikeutta käydä koulua ja tulla kuulluksi yhteisöissä. Kynnys ry tukee vammaisten ihmisten itsenäistä elämää.

– Kapuajien tekemä vapaaehtoistyö on meille erittäin arvokasta, sillä se mahdollistaa Väestöliiton pitkäjänteisen työn kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa olevien ihmisten seksuaalioikeuksien edistämiseksi. Erityisesti nyt, kun kehitysyhteistyöstä leikataan, tarvitaan myös kapuajien tekemää viestintää kehitysyhteistyön tuloksista enemmän kuin koskaan”, kertoo Väestöliiton kehitysyhteistyön asiantuntija Laura Lipsanen.

Keräykseen voi osallistua Kapuan Malawi-tiimin sivuilla. Kapuajien matkapäiväkirjaa suoraan Malawista voi seurata Kapuan blogisivuilla.

Kapua 2023 Malawi -tiimissä kapuavat yrittäjä Johanna Hemmola, Alankomaat, opettaja Orvokki Lampén, Helsinki, opettaja Pia-Maria Lausas, Tornio, lakimies Marjo Nyström, Vaasa, diplomi-insinööri Irma Patala, Espoo, toimintaterapeutti Pirjo Repo, Kaarina ja hissiasentaja Jussi Repo, Kaarina.

Lisätietoa Kapuasta:
Koordinaattori Suvi Aarnio, 050 440 5534, suvi@kapua.fi
Järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeista vastaavat:
Kynnys ry: Sanni Purhonen, 045 7732 4116, sanni.purhonen@kynnys.fi
Taksvärkki ry: Veera Blomster, veera.blomster@taksvarkki.fi
Väestöliitto ry: Laura Lipsanen, 040 180 1116, laura.lipsanen@vaestoliitto.fi