Haminan alakoulut innostuivat Lukurallista

Haminan kaupungin alakoulut ovat ottaneet lukemisen tosissaan ja osallistuneet joukolla Lukuralli-kampanjaan. Innostajana on ollut haminalainen kulttuuripersoona ja kirjailija-toimittaja Anna-Maija Järvi-Herlevi.

Lukuralli on Taksvärkki ry:n alakouluille suunnattu kampanja, joka innostaa koululaisia lukemaan ja herättelee oppilaita pohtimaan lukutaidon merkitystä. Lukeminen vaikuttaa ratkaisevasti lapsen taitojen, mielikuvituksen ja luovuuden kehittymiseen. Se on avain hyvän koulutuksen hankkimiseen kaikkialla maailmassa.

”Meneillään oleva tammikuu on Lukurallin huippukuukausi Haminassa. Lähes kaikki kaupungin koulut ovat mukana ja lähes tuhat alakoululaista on innostunut Lukurallista. Mikä ilahduttavinta, mukana on myös luokkia, joissa vasta opetellaan lukemisen taitoa”, Anna-Maija Järvi-Herlevi kertoo. Kaupunki on lähtenyt mukaan sponsoroimaan Järvi-Herlevin ideoimaa leikkimielistä kilpailua, jonka voittaja on eniten lukemista harjoittanut luokka.

”Lukuralli on kannustanut myös vanhempia osallistumaan lasten lukemisharrastuksen tukemiseen, ja sen huomaa tuloksissa.”

”Kilpailu on innostanut joitakin oppilaita lukemaan Lukupassinsa täyteen jo lukukuukauden alkupäivinä”, Järvi-Herlevi kertoo. Kaupunki on luvannut palkita eniten lukevan luokan shekillä, jonka oppilaat lahjoittavat eteenpäin Taksvärkki ry:lle koulutuksen edistämiseen kehittyvissä maissa.

Lukuralli-idean takana on kaksi espoolaisäitiä, joita yhdistää intohimo lasten lukemiseen kannustamiseen. Lukurallin järjestäjä Taksvärkki ry on kehitysyhteistyön ja globaalikasvatuksen asiantuntijajärjestö, joka tukee nuorten aktiivista toimijuutta ja edistää lasten ja nuorten ihmisoikeuksien toteutumista.

Taksvärkki esittelee Lukurallia ja globaalikasvatusmateriaalejaan tällä viikolla opetus- ja kasvatusalan Educa 2020 -tapahtumassa 24.–25.1. Helsingin Messukeskuksessa. Taksvärkin messupiste 6N84 sijaitsee Kansalaisvaikuttamisen torilla, Visio-lavan läheisyydessä.

 

Lisätietoja Lukurallista:

Anna-Maija Järvi-Herlevi, ja-m.herlevi(at)pp.inet.fi tai 050 573 2366 (Lukuralli-kilpailun toteuttaminen Haminassa, ennakkohaastattelut)

Hanna Hjerppe, globaalikasvatuksen suunnittelija, Taksvärkki ry, hanna.hjerppe(at)taksvärkki.fi tai 050 512 4171

www.lukuralli.fi

Lastenkirjoja pöydällä Lukuralli tapahtumassa.
Lukurallissa osallistujat saavat valita itse, mitä kirjoja lukevat.