Sambialaisessa Nuorten neuvostossa puolustetaan katulasten ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten oikeuksia. Lombe Chilekwa, 17, Musa Zulu, 15, ja Jeff Mulenga, 18, ovat Barefeet Theatre -järjestön Nuorten neuvoston jäseniä. Lusakalaiset nuoret kertovat kokemuksistaan vapaaehtoisina neuvoston jäseninä sekä miltä uudenlaisessa roolissa toimiminen on tuntunut.
Lombe haluaa ikäistensä nuorten toimivan vastuullisesti. ”Nykyisin tiedän, mitä voin tehdä asioille, jotka vaikuttavat minuun ja yhteisööni. Haluan auttaa muita nuoria huomaamaan, mitä he voivat tehdä.”
Uusista tilanteista ja ryhmässä toimimisesta on ollut Lombelle hyötyä. ”Olen oppinut esiintymään ja puhumaan yleisön edessä.”
> KLIKKAA SUOMENKIELISET TEKSTITYKSET PÄÄLLE VIDEON OIKEASTA ALAREUNASTA
Musa toivoo Nuorten neuvostojen saavan aikaan suurta muutosta Sambiassa. ”Aion hyödyntää Nuorten neuvostossa oppimiani asioita vaikuttaakseni muihin nuoriin.”
”Olen oppinut, että elämän vastoinkäymisistä huolimatta pitäisi keskittyä siihen, mitä haluaa tehdä.”
Musa on ylpeä siitä, että hän ottaa nykyään vastuuta tekemisistään. ”Vanhempani ja muut yhteisön jäsenet ovat nähneet minussa muutoksen.”
Jeff liittyi Nuorten neuvostoon, koska siellä puolustetaan myös vammaisten ihmisten oikeuksia. ”Olen oppinut puolustamaan itseäni ja puhumaan yleisölle. En enää epäile kykyjäni ja itsetuntoni on parempi.”
Arvostuksen ja kunnioituksen saaminen on Jeffille tärkeää. ”Minusta on tullut vaikuttaja yhteisössäni ja koulussani.”
Nuorten neuvostoissa syrjäytymisuhan alla eläneet nuoret oppivat kommunikaatio- ja esiintymistaitoja, saavat tietoja oikeuksistaan ja hyödyntävät Theatre for development -menetelmää yhteisöissään. Nuorten neuvostossa saa vertaistukea ja siinä toimiminen antaa mahdollisuuden työskennellä yhdessä nuorille tärkeiden asioiden puolesta. Moni nuori jäsen on kokenut elämänmuutoksen. Toimettomina ajan viettämisen sijaan he toimivat nyt roolimalleina yhteisöissään.
Videoiden kuvaus ja editointi: Lusakan nuorten neuvoston entinen jäsen Andrew Banda