Nuortenryhmät nousivat nuorisovaikuttamisen edelläkävijöiksi Guatemalassa

Taksvärkki ry:n hankkeen tuloksena syntyi kaksi nuoriso-organisaatiota, joiden aktiivit järjestävät toimintaa nuorille, edustavat asiantuntijatyöryhmissä ja vaikuttavat kansalaisyhteiskunnan verkostoissa.

Kymmenen nuorta istuu ulkona pyöreän pöydän ympärillä. Viidellä on lyhyet ja viidellä hyvin pitkät mustat hiukset. Yksi puhuu ja pitää ylhäällä paperia, jossa on tekstiä.
Nuortenryhmissä saa vertaistukea, tietoa, verkostoja ja uusia ystäviä. Vakiintuneiden ryhmien voimalla aktiiviset nuoret vaikuttavat yhteisöjensä kestävään kehitykseen. Kuva: Veera Blomster / Taksvärkki ry.

Aktiiviset nuoret vaikuttajat

San Martín Jilotepequen ja Chimaltenangon kuntiin perustetuista nuortenryhmistä on muutamassa vuodessa kehittynyt näkyviä ja tunnustettuja nuorisokysymysten asiantuntijoita.

Hankkeen vuosittaisen ihmisoikeus- ja kansalaistaitokurssin suorittaneista yhteensä noin 500 nuoresta 135 on edelleen aktiivisia nuortenryhmissä. He järjestävät teemapäiviä, kampanjoita ja koulutuksia lapsille ja nuorille yhteistyössä oppilaitosten, kansalaisjärjestöjen, kuntatoimijoiden ja yhteisökomiteoiden kanssa.

Ryhmät edustavat nuoria molempien kuntien kehitystoimikunnissa ja valtionhallinnon koordinoimissa asiantuntijatyöryhmissä. Työryhmät käsittelevät siirtolaisuutta, väkivallan ehkäisyä, ruokaturvakysymyksiä ja lastensuojelua. Lisäksi nuortenryhmien edustajat ovat mukana useissa kansalaisyhteiskunnan vaikuttajaverkostoissa ja valtakunnallisessa nuorisoverkosto REDNAJissa. Nuoret ovat osallistuneet kuntien nuorisopoliittisten ohjelmien valmisteluun ja toimeenpanon seurantaan, sekä kansallisen vammaisohjelman valmisteluun.

Nuoret saavat äänensä kuuluviin päätöksenteossa

Väkivaltaisen sisällissodan aiheuttamien traumojen, laajamittaisen korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden vuoksi guatemalalaisten luottamus julkisiin instituutioihin on heikkoa. Yhteiskunnallisesti aktiivisten henkilöiden vainoaminen haittaa vapaata kansalaisyhteiskuntaa ja vähentää motivaatiota kansalaisaktivismiin.

Aikuiskeskeinen, patriarkaalinen toimintakulttuuri rajoittaa Guatemalassa erityisesti nuorten naisten osallistumista ja kuulluksi tulemista. Tässä kontekstissa on huomionarvoista, että hankkeen nuortenryhmät on tunnistettu varteenotettavaksi yhteistyökumppaniksi muille paikallisille toimijoille. Ryhmiensä edustajana nuoret saavat äänensä kuuluville useilla paikallisen päätöksenteon ja kansalaisyhteiskunnan foorumeilla.

Nuorisotyö on Guatemalassa vähäistä vaikka sille on valtava tarve väkivallan ja sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyssä. Samalla nuorten tulevaisuudennäkymiä varjostavat mm. järjestäytynyt rikollisuus, katuväkivalta ja heikot koulutus- ja toimeentulomahdollisuudet, ajaen nuoria mm. kansainväliseen siirtolaisuuteen. Taksvärkin tukema hanke on urheiluseurojen ohella ainoa nuorille suunnattu puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisotoimintaa järjestävä taho hankekunnissa.

Työ nuorten roolin vahvistamiseksi jatkuu

Hankkeessa järjestetään nuorille vuosittaisia ihmisoikeus- ja kansalaistaitokursseja, joiden myötä uusia nuoria aktivoituu mukaan nuortenryhmien toimintaan. Ryhmien aktiiveista noin 60 % on nuoria naisia, joista lähes 70 % identifioituu mayakansoihin. Hanke vahvistaa nuortenryhmien sisäisiä rakenteita, verkostoja ja strategista suunnittelua, sekä tukee ryhmien itsenäistä toimintaa molemmissa kunnissa.

Taksvärkki ry on tukenut Programa de Atención, Movilización e Incidencia por la Niñez y Adolescencia (PAMI):n työtä nuorten oikeuksien ja osallisuuden edistämiseksi Chimaltenangon ja San Martín Jilotepequen kunnissa vuodesta 2018 lähtien. Yhteistyö erityisesti nuorten naisten ja mayakansoihin identifioituvien nuorten roolin vahvistamiseksi kestävän kehityksen edistäjinä jatkuu ohjelmakaudella 2026–2029.

Lue lisää Taksvärkin ja PAMIn hankkeesta

Taksvärkki ry: PAMIn nuortenryhmät jatkavat toimintaansa Guatemalassa

Taksvärkki ry: Guatemalalainen Alejandra edistää nuorten oikeuksien toteutumista

Taksvärkki ry: Nuoria vaikuttajia valmistui kansalaistaitokurssilta Guatemalassa

PAMI: Trabajando por la niñez (espanjankielinen sivusto)