Videoviesteissä nuoret kertovat, minkälaista syrjintää nuoret voivat kohdata sekä kuinka he puuttuvat vammaisten kohtaamaan syrjintään ja saavat aikaan muutosta. Videoissa on tekstitykset suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ensimmäiset viisi videota on tekstitetty selkosuomeksi. Videot löytyvät myös Taksvärkin YouTube-kanavalta. Mikäli alla olevat videot eivät näy normaalisti, sinun täytyy hyväksyä ensin evästeet painamalla sivun alareunassa näkyvää painiketta.
Ohje tekstitysten käyttöön Youtubessa
Tekstityksen saa päälle klikkaamalla valkoista ruutua videon oikeasta alareunasta. Voit vaihtaa tekstityksen kieltä (suomi, ruotsi tai englanti) ja säätää kirjainten kokoa ja taustaväriä Tekstitykset-kohdasta rataskuvaketta klikkaamalla.













”Kaikenlaisen syrjinnän pitää loppua. Nuoret voivat vähentää syrjintää. Oppilaskunnassa voimme kertoa muille syrjinnästä esimerkiksi katuteatterin avulla.”
Nirjala, 17, Nepal