Oppilaskunta motivoi vaikuttamaan

“Nimeni on Rachana Jha. Asun Kathmandussa ja opiskelen yliopistossa ympäristötieteitä.

Yksi syistä siihen, että Nepalia pidetään yhä kehitysmaana on se, että nuoret lähtevät täältä kehittyneempiin maihin töihin ja opiskelemaan. Suurin osa entisistä koulukavereistani on muuttanut Eurooppaan opiskelemaan. Jutellessani heidän kanssaan internetissä he ovat kertoneet, etteivät he halua palata takaisin Nepaliin, koska täällä on niin paljon ongelmia koulutuksen, palveluiden ja teknologian kanssa.
Olen aina yrittänyt houkutella kavereitani takaisin. Täällä he voisivat laittaa oppimansa tiedot ja taidot käytäntöön ja näin puskea Nepalia askeleen edemmäs kehityksen tiellä.

Yksi syy siihen, että olen itse jäänyt Nepaliin, on oma menneisyyteni. Olin nuorempana aktiivinen kouluni oppilaskunnan hallituksessa. Oppilaskuntatoiminta opetti minulle monia asioita: tavoitteiden asettamista, ryhmätyötaitoja ja erilaisten tapahtumien järjestämistä. Oppilaskuntatoiminta on motivoinut minua tekemään oman osuuteni Nepalin tilanteen parantamiseksi.

Rachana Jha Pääsin myös työskentelemään kahden suomalaisen Taksvärkki ry:n lähettämän vapaaehtoisen kanssa. Mietin jo tuolloin, että haluaisin tehdä itsekin samaa kuin nuo nuoret vapaaehtoiset – kehittää kouluamme ja ympäristöä. Nykyään minua motivoi, kun voin pienillä teoilla auttaa maatani kehittymään.

Nyt olen itse ECCA-nuorisojärjestön vapaaehtoinen. Olen päässyt vierailemaan kouluissa eri puolilla Nepalia. Saan kouluttaa nuoria oppilaskuntatoiminnasta ja kouluympäristön, sanitaation ja puhtaan veden merkityksestä.”
 
 
 
 
Teksti: Rachana Jha, 22
Kuvat: Bipin Shrestra ja Pamela Arslan

* * *

Oppilaskunta-aktiivien tulevaisuudentavoitteita
 

Romee seinalehti 1

Romee Tamang, 16, kiinnittää seinälehteä koulunsa pihan ilmoitustauluun. Seinälehdessä julkaistaan oppilaiden tarinoita, esseitä, runoja ja sarjakuvia. Oppilaskunnan hallituksessa mukana oleva Romee haluaa isona sosiaalityöntekijäksi ja samalla kehittää ja muuttaa omaa yhteisöään.

Sagar 1
 
Sagar Darlami Magar, 15, on koulunsa oppilaskunnan hallituksen jäsen. Sagarin tavoitteena on poistaa syrjintä kylästään. Oppilaskunta on saanut rakennettua kouluun vessat tytöille ja pojille. Nuoret tekevät myös töitä puhtaan juomaveden saamiseksi kyläläisten käyttöön.

* * *

Lukuvuoden 2015-2016 Taksvärkki-kampanjassa Koulutus murtaa muureja suomalaiset nuoret tukevat oppilaskuntien perustamista ja niiden työtä paremman kouluympäristön ja yhdenvertaisuuden puolesta kyläkouluissa Nepalissa.