Nuorisotyötä ja tasa-arvoa

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Nuorisotyön viikkoa. Tarkoituksena on nostaa esille nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemää arvokasta työtä nuorten hyväksi. Nuorisotyöllä tavoitellaan nuorten aktiivisen kansalaisuuden edistämistä, sosiaalista vahvistamista, nuorten kasvun ja itsenäistymisen tukemista sekä yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja oikeuksien toteutumista.

Taksvärkki ry:n globaalikasvatuksen kouluttajat ohjaavat vuosittain yläkouluilla ja toisen asteen oppilaitoksissa eri puolilla Suomea yhteensä noin 350 toiminnallista työpajaa. Niiden tavoitteena on, että nuori ymmärtää, mitä yhdenvertaisuus ja tasa-arvo tarkoittavat arjen tilanteissa; oppii tunnistamaan erilaisia syrjintätilanteita ja tiedostaa, miksi syrjintään puuttuminen on tärkeää; sekä löytää keinoja ja rohkeutta edistää yhdenvertaisuutta omalla toiminnallaan.

IMG-20181010-WA0037
 
”Koulu on keskeinen nuorisotyön toimintaympäristö, sillä siellä koko ikäluokka kohtaa. Nuorisotyötä tulee tehdä siellä, missä nuoret ovat. Koulu antaa nuorille tärkeitä eväitä elämään, joskaan se ei ole ainoa oppimisen areena”, toteaa Taksvärkki ry:n globaalikasvatuksen suunnittelija Leena Honkasalo.

Nuorten vaikutusmahdollisuuksien korostaminen ja aktiiviseen toimijuuteen kannustaminen on keskeinen viesti Taksvärkin työpajoissa. Niissä hyödynnetään tosielämän esimerkkejä aktiivisista, rohkeista nuorista, jotka toimivat tärkeiksi kokemiensa asioiden puolesta. Lukuvuonna 2018–2019 Taksvärkki-kampanjan teemana on yhdenvertaisuus, sukupuolten tasa-arvo ja syrjintään puuttuminen. Sambialaiset nuorisoneuvostojen jäsenet kertovat Ole rohkea -kampanjassa omasta toiminnastaan yhdenvertaisuuden puolesta.

IMG-20181010-WA0036
 

”Nuorisolaki ja opetussuunnitelmat korostavat nuorten osallisuutta, mikä on Taksvärkki ry:n työn keskiössä. Tuoreimman Nuorisobarometrin mukaan myös nuoret itse pitävät yhteiskunnallisen vaikuttamisen taitoja yhä tärkeämpinä”, huomauttaa Honkasalo.

”Taksvärkki ry:n menetelmät auttavat rakentamaan yhteisöllisyyttä ja vahvistamaan nuorten osallisuutta niin kouluympäristössä kuin laajemminkin.”

Tänä syksynä Taksvärkki ry on kutsunut Suomeen kaksi nuorisotyön ammattilaista Sambiasta, Mwenya Katongon ja Thandiwe Mumban. Asiantuntijavieraat kiertävät syys-lokakuussa 10 yläkoululla eri puolilla Suomea ohjaamassa nuorille työpajoja. Työpajoissa he pohtivat yhdessä nuorten kanssa sukupuolten välistä tasa-arvoa Sambiassa ja Suomessa sekä keinoja toimia tasa-arvon puolesta. Työpajoissa käytetään draamalähtöisiä menetelmiä – samoja harjoituksia, joita Mwenya ja Thandiwe ovat tottuneet ohjaamaan nuorille Sambiassa. Koulukiertue toteutetaan Euroopan unionin rahoitustuella.

26.9.2018 Elina Tiensuu19
 
Taksvärkin koulukiertue on tavoittanut jo satoja nuoria Helsingissä, Hyvinkäällä, Kokkolassa, Oulussa, Raahessa ja Vihdissä. Eilen kiertue saapui Jyväskylään, jossa Mankolan koulun ysiluokkalaisten päivä koostui tanssista, draamasta sekä keskusteluista yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. Jyväskylässä jatketaan tänään samojen teemojen parissa Viitaniemen koululla.