Hyvä opettaja on kärsivällinen ja luova

5.10. vietetään Maailman opettajien päivää. Unescon ja Education Internationalin aloitteesta lähtenyttä päivää on vietetty vuodesta 1994 asti ja sen tarkoituksena on muistuttaa opetus- ja kasvatustyön tärkeydestä.

Suomen opettajiksi opiskelevien liitto SOOL ry järjestää tapahtumia eri puolilla maata. Kysyimme tempaukseen liittyen mosambikilaisilta ja guatemalalaisilta nuorilta, millaisia ominaisuuksia hyvältä opettajalta heidän mielestään vaaditaan.

Opepv_3
 
Kyselyymme vastanneet nuoret osallistuvat kumppanijärjestöjemme PAMIn toimintaan useilla pakkakunnilla Guatemalassa sekä ASSCODECHA-järjestön toimintaan Mosambikin pääkaupungissa Maputossa.

Opepv_1
 
Guatemalalaisnuorten mukaan hyvä opettaja on luova, kärsivällinen, ymmärtäväinen ja solidaarinen. Lisäksi hyvä opettaja näyttää mallia omalla esimerkillään, on sitoutunut työhönsä ja kannustaa oppilaitaan osallistumaan.

Opepv_2
 
Mosambikilaisten nuorten aktiivien mielestä hyvä opettaja auttaa oppilaita ymmärtämään omaa yhteisöään. Lisäksi hänen täytyy olla asiantunteva ja osata selittää opettamansa asia hyvin. Opettajan täytyy kyetä ymmärtämään oppilaitaan ja tukemaan heidän yksilöllistä oppimistaan.

asscodecha_9
 

Tänä vuonna Maailman opettajien päivän teemana on opettajien rekrytointi. Unescon mukaan maailmassa on pulaa ammattimaisista, hyvin koulutetuista opettajista, eikä opettajien sosioekonominen asema monesti vastaa työn vaativuutta.

Lue lisää aiheesta täältä.

Teksti ja käännös: Kukka-Maria Ahokas
Kuvat: PAMI ja ASSCODECHA