Fotonovela-työpajoja SAKKI ry:n talvipäivillä

Taksvärkki ry:n kouluttajat Leena ja Inkeri vierailivat Kiljavan opistolla ohjaamassa fotonovela-työpajan Suomen Ammattiin Opiskelevien Liiton (SAKKI ry) Talvipäivillä. Matka kalseana lauantaiaamuna Nurmijärvelle kannatti, sillä vastassa odotti 40 innokasta, joskin hieman yön valvomisen jäljiltä uupunutta nuorta. 

Ensimmäinen askel vaikuttamisessa on ongelmien identifiointi

Tarinoiden teemaksi valittiin nuorten oikeudet, mikä sopi nuorille oppilaskunta-aktiiveille erittäin hyvin. Lopputulos yllätti sekä osallistujat että ohjaajat; nuorten luomat tarinat käsittelivät monipuolisesti yhteiskunnan kipupisteitä. Tarinoita syntyi muun muassa nuorten syrjäytymisestä, päihdeongelmista, seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ja uskonnonvapaudesta. Tarinoista tuli vaikuttavia ja kiinnostavia. Taksvärkki ry:n työpajat pyrkivätkin herättelemään nuorten omaa ajattelua ja yhteiskunnallista aktiivisuutta. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen lähtee ongelmien identifioinnista, mikä onnistui nuorten tarinoissa hyvin. Osassa tarinoista tarjottiin ratkaisuja ja onnellinen loppu, mutta joukosta löytyi myös sävyltään synkempiä tarinoita. Fotonovela-tarinoita voit lukea täältä.

Samat teemat puhuttavat nuoria myös Norjassa

Talvipäivillä vieraili myös norjalainen Lars Petter SAKKI:n sisarjärjestöstä Elevorganisasjonenista. Lars kuunteli tarinoita mielenkiinnolla ja totesi, että samat teemat puhuttavat norjalaisia nuoria, vaikka suomalaisten tarinat olivatkin osittain synkempiä, kuin hän oli odottanut. Erityisesti seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat olleet paljon esillä myös Norjassa.

Taksvärkki <3 SAKKI

Tunnelma talvipäivillä oli innostunut ja Taksvärkki ry kiittää yhteistyöstä. Myös nuorten työpajoista antama palaute oli positiivista. Jäämmekin kehittelemään syvempää yhteistyötä eli pysykäähän kuulolla!

Kiinnostuitko fotonovelasta?

Jos haluat tilaa maksuttoman fotonovela-menetelmäoppaan ohjaajalle tai Taksvärkki ry:n vapaaehtoisen kansainvälisyyskouluttajan ohjaamaan työpajan, ota yhteyttä:

Leena Honkasalo
globaalikasvatuksen suunnittelija
09 5845 5504
leena.honkasalo(at)taksvarkki.fi


Teksti: Inkeri Halme
Kuvat: Henri Salonen/ SAKKI ry