Äiti-tyttö -ryhmissä murretaan tabuja ja edistetään tyttöjen oikeuksia

Kansainvälisenä tyttöjen päivänä tuetaan tyttöjen oikeuksien toteutumista sekä vaaditaan kaikille maailman tytöille mahdollisuutta elää ilman syrjintää ja väkivaltaa. Vuodesta 2011 lähtien 11. lokakuuta vietetyn YK:n kansainvälisen tyttöjen päivän tarkoitus on edistää tyttöjen koulutusta ja muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt sukupuolensa takia kohtaavat.

Taksvärkki ry:n kehitysyhteistyön tavoitteena on lasten ja nuorten oikeuksien edistäminen sekä nuorten yhteiskunnallisen aseman vahvistaminen ohjelmamaissa. Nuorissa on paljon potentiaalia sekä kyky tunnistaa vallitsevia epäkohtia. Oppiessaan ihmisoikeuksista ja vaikuttamismahdollisuuksista nuoret motivoituvat kehittämään omaa elämäänsä ja yhteisöjään.

”Malawissa vanhemmat ja yhteisöt rakentavat tyttölasten tulevaisuuden. Perinteisesti tyttöjen oikeutta koulutukseen ei suuresti ole arvostettu,” kertoo Clemencia Zaithwa Bunya, 23, malawilaisen nuorisojärjestö CYECE:n hanketyöntekijä. ”Tytöt pakotetaan usein nuorena avioliittoon vanhempien köyhyyden aiheuttaman taakan helpottamiseksi. Moni jää pois koulusta huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan.”

Taksvärkin vuonna 2018 Malawissa alkaneessa kehitysyhteistyöhankkeessa edistetään tasa-arvon toteutumista, tyttöjen oikeutta koulutukseen ja nuorten naisten voimaantumista. Nuoret kokoontuvat ryhmissä ja tyttöjen kerhoissa, joissa käsitellään ihmisoikeuksia sekä edistetään tyttöjen päätösvaltaa ja kykyä tehdä tietoon perustuvia valintoja elämässään, muun muassa seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin sekä koulutukseen liittyen.

Nuoria ja vanhempia ryhmätöissä.
Malawissa päästiin pohtimaan ryhmissä tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin liittyviä tabuja.

Syyskuun 2019 aikana Malawissa Saliman piirikunnassa järjestettiin kolme päivän mittaista äiti-tyttö -ryhmien tapaamista, joissa tavoitteena oli rohkaista äitejä ja tyttäriä puhumaan keskenään vaikeista ehkäisyyn ja seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvistä aiheista. Osallistujia leireillä oli yhteensä 192.

Aihetta käsiteltiin esitysten ja ryhmäkeskustelujen muodossa. Sekä äidit että tytöt nostivat puhumista hankaloittavaksi syyksi kulttuurin, joka ei salli avointa keskustelua seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista. Äidit pelkäsivät lisääntymisterveydestä puhumisen myös rohkaisevan seksuaaliseen aktiivisuuteen.Tytöt puolestaan välttelevät aihetta leimaantumisen vuoksi ja kertoivat kääntyvänsä mieluummin ystävien puoleen tietoa etsiessään. Äidit kokivat omat tietonsa puutteellisiksi ja tyttärien neuvomisen haastavaksi.

”Malawissa vanhemmat ja yhteisöt rakentavat tyttölasten tulevaisuuden. Perinteisesti tyttöjen oikeutta koulutukseen ei suuresti ole arvostettu.”

Äiti-tyttö -ryhmissä osallistujia puhututtivat myös teiniraskaudet. Tytöt kokivat tiedon puuttumisen vakavana ongelmana, sillä se johtaa helposti teiniraskauksiin ja koulutuksen keskeytymiseen. Myös seksuaaliterveyspalvelujen ja vanhempien tuen puute, yhteisön sosiaalinen paine ja tyttöihin kohdistuva väkivalta nostettiin esiin teiniraskauksiin altistavina tekijöinä.

Äitejä ja tyttäriä keskustelemassa ryhmissä.
Äidit ja tytöt miettivät yhdessä ratkaisuja puhumattomuuden kulttuurin lopettamiseksi.

Tytöt pääsivät pohtimaan leireillä myös ratkaisuja. Helpommin saavutettavat seksuaaliterveyspalvelut, seksistä pidättäytyminen ja lakiuudistukset tyttöihin kohdistuvan väkivallan rankaisemiseksi nousivat keskusteluissa esille. Myös äitien viikoittaisen ajan järjestämisen keskustelulle ja vanhempien taloudellisen tilanteen tukemisen koettiin vaikuttavan positiivisesti tyttöjen mahdollisuuksiin päättää omasta tulevaisuudestaan.

”Tytöt pakotetaan usein nuorena avioliittoon vanhempien köyhyyden aiheuttaman taakan helpottamiseksi. Moni jää pois koulusta huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan.”

Kokemukset äiti-tyttö -ryhmistä ovat Taksvärkin hankkeessa olleet erittäin positiivisia. Kasungussa Malawin keskiosassa äidit olivat vaikuttuneita avoimen keskustelun mahdollistamisesta seksuaaliterveyteen liittyen ja halusivat jatkossa itsenäisesti järjestää äiti-tyttö-ryhmiä. Lisäksi hankkeen tyttöjen ryhmien ja kerhojen avulla nuoret ovat saaneet aikaan muutosta ja pystyneet vaikuttamaan yhteisöjensä asenteisiin. Myös osa koulun keskeyttäneistä tytöistä on palannut opiskelemaan nuorten ryhmissä saadun tuen ja rohkaisun myötä. Työ Malawissa on erittäin tärkeää, jotta tytöillä on mahdollisuus haaveilla ja suunnitella omaa tulevaisuuttaan sekä kouluttautua.

* * *

Taksvärkki ry:n tukemassa hankkeessa Malawissa edistetään tyttöjen ja nuorten osallisuutta ja oikeutta koulutukseen. Tytöt ja nuoret osallistuvat koulutuksiin ja heille tarjotaan vertaistukea nuorten ryhmissä ja tyttöjen kerhoissa. Tavoitteena on vahvistaa nuorten kykyjä tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Lisäksi hankkeessa tehdään yhteistyötä paikallisviranomaisten, uskonnollisten ja perinteisten johtajien sekä opettajien ja vanhempien kanssa mm. yhteisötason sääntöjen uudistamiseksi ja lapsiavioliittojen vähentämiseksi. Paikallisena kumppanijärjestönä toimii Center for Youth Empowerment and Civic Education. Hanke on osa Taksvärkin kehitysyhteistyöohjelmaa, jota rahoittavat ulkoministeriö ja Taksvärkki-keräykseen osallistuvat koululaiset ja opiskelijat.

Teksti: Saila Sieranoja
Kuvat: kumppanijärjestömme Cyece