Koulutusta ja tukea pienyrittäjyyteen Sierra Leonessa

Vuonna 2014 käynnistynyt Taksvärkin ja paikallisen kansalaisjärjestö CCYA:n (Center for Coordination of Youth Activities) yhteistyöhanke Sierra Leonessa on kuluneiden vuosien aikana tuottanut hedelmää. Hankeen tavoitteena on tarjota nuorille elämänhallintaan liittyvää tukea perus- ja ammatilliseen koulutukseen pääsemiseksi sekä edistää nuorten yhteiskunnallista vaikuttamista. Taksvärkin ohjelmasuunnittelija Senja Väätäinen-Chimpuku vieraili CCYA:n luona Sierra Leonessa lokakuun alussa.

dsc_0022x
CCYA:n taloudenhoitajat John Bayoh ja Lamim Koroma.
 

Sierra Leonessa Senja pääsi tutustumaan viiteen nuorten toimintaryhmään. Yhteistyöhankkeessa toimii 25 erilaista nuorten ryhmää, joita CCYA tukee muun muassa elämänhallinta-aiheisilla koulutuksilla sekä tukemalla jäsenten pienyrityksiä noin 30 euron starttirahalla. Pienyrityksien tuotoista osa sijoitetaan ryhmän säästö-laina –järjestelmään. Näiden järjestelmien tarkoituksena on auttaa vuorollaan kutakin ryhmäläistä laajentamaan pienyritystään, joka voi liittyä esimerkiksi kioskin pitoon tai puutarhaviljelyksiin. Kukin jäsen säästää kuukaudessa noin euron, joka tallennetaan toimintaryhmän yhteiselle tilille.

Hankeseurantamatkallaan Senja tapasi kaksikymmentävuotiaan Isatu Banguran, joka toimii puheenjohtajana yhdessä nuorten toimintaryhmässä. Hän on hankkeen avulla saamansa koulutuksen ja taloudellisen tuen ansiosta pystynyt sijoittamaan rahaa kahteen vuoheen sekä puutarhan perustamiseen. Näiden avulla Isatu voi säästää hieman joka kuukausi lukiota varten sekä tukea perhettään, johon kuuluu hänen lapsensa, kolme sisarta sekä äiti.

dsc_0107x
Isatu Bangura haluaa tulevaisuudessa lääkäriksi.
 

Sierra Leonen hanke rullaa siis mallikkaasti eteenpäin. Taksvärkin ohjelmasuunnittelija Senja oli seurantamatkallaan erityisen vaikuttunut siitä, miten jo pienilläkin rahasummilla perheet ja yhteisöt ovat saaneet muutoksia aikaan. Hankkeen tuella ihmisille on annettu koulutusta yrittäjyydestä ja muista tarpeellisista kansalaistaidoista. Näitä taitoja nuoret ovat hyödyntäneet käytännössä, ja onnistuneet säästämään rahaa muun muassa omiin ja perheidensä lasten koulumaksuihin. Myös CCYA:n aktiivisuus poliittisessa vaikuttamistyössä saa kiitosta – kansalaisjärjestö on edistänyt nuorten ja erityisesti haavoittuvaisessa asemassa olevien nuorten naisten näkökulmien huomioonottamista kansallisessa päätöksenteossa.

Taksvärkki ry:n rahoittama hanke yhdessä Center for Coordination of Youth Activities (CCYA) kanssa toimii neljässä piirikunnassa Sierra Leonessa: Port Lokossa, Bossa, Moyambassa ja Western Arean piirikunnassa Freetownin ympäristössä. Hankkeen tavoitteena on edistää nuorten koulutusta ja yhteiskunnallista aktiivisuutta. Kahden vuoden aikana 500 nuorta on saanut koulutusta ja tukea pienyrittäjyyteen. Lisäksi yli 8 000 nuorta ja 650 vastuunkantajaa nuorten yhteisöissä on osallistunut erilaisten tapahtumien ja median kautta keskusteluihin nuorten oikeuksista ja vastuista. Hanketta edelsi Taksvärkki ry:n oppilaitoksille suunnattu Lukemattomat tytöt lukemaan -kampanja lukuvuonna 2013–2014.

 
Teksti: Teena Asikainen
Kuvat: Senja Väätäinen-Chimpuku