Nepalilainen koulumaailma ja sen haasteet muutoksessa

Nepalissa oppilaat todella arvostavat saamaansa koulutusta ja ovat haasteista huolimatta valmiita taistelemaan oikeuksiensa puolesta.

Koulupäivä alkaa melko myöhään. Koululaiset heräävät aamulla silti aikaisin, viiden aikaan, tehdäkseen kotityöt ennen kouluun lähtöä. Koulumatka taittuu yleensä koulukavereiden kanssa, sillä matka kouluun on usein vaarallinen. Kaupunkialueella haasteena on erityisesti liikenne, kun taas maalaisseudulla koettelevat luonnontuhot kuten tulvat ja maavyöryt tai villieläimet. Joskus myös kidnappaukset ja väkivalta ovat tietyillä alueilla erityisesti tyttöjen kokemia uhkia.

Nepalissa kaupunkialueilla kouluja on paljon ja niiden taso vaihtelee huimasti riippuen yleensä siitä, onko koulu yksityinen vai valtion koulu, ja kuinka korkeat lukukausimaksut koulussa on. Maaseudulla kouluja on merkittävästi vähemmän, ne ovat monille heikosti saavutettavissa ja useamman tunnin kävelymatkan päässä. Maaseutukouluissa tapaa oppilaita, jotka kertovat kävelleensä kaksi tuntia aamulla päästäkseen kouluun.

IMG_2374
 
Koulupäivä alkaa aamuvoimistelulla. Jumppa on joka koulussa suurin piirtein sama. Oppilaat saavat vuoroin kunnian toimia jumppatahdin rummuttajina ja sitten mennään – kädet ylös – kädet eteen – kädet sivulle – käänny ympäri – kädet ylös….. Tämän jälkeen oppilaat kokoontuvat luokkahuoneisiinsa.

Valtion suositusten mukaan luokkahuoneissa saa olla 40 oppilasta. Ei kuitenkaan ole tavatonta, että tämä raja ylittyy merkittävästi. Maalaisseudulla ja erityisesti ylemmillä luokilla voi olla jopa 70–80 oppilasta samassa luokkatilassa. Luokkatilat itsessään vaihtelevat jälleen riippuen siitä, onko kyseessä kallis yksityinen koulu vai valtion koulu. Luokkatila voi usein olla ahdas, kylmä ja pimeä, eikä oppilaille ole aina pöytiä ja tuoleja. Opettajat raportoivat merkittäviä puutteita opetusvälineissä. Heillä ei ole asiallisia havainnollistamisvälineitä, eikä kaikille oppilaille riitä koulukirjoja. Ja jos riittää, ne eivät ole kovin laadukkaita. Kirjoissa on usein virheitä, ne ovat vanhanaikaisia, eivätkä ne kosketa oppilaan arkea ja ympäristöä mielekkäällä tavalla.

Ei ole kovin tavatonta nähdä opettajia, jotka eivät ole käyneet minkäänlaista opettajankoulutusta. Joskus on jopa mahdollista törmätä opettajaan, joka on käynyt vain peruskoulun. Opettajat toivovat erityisesti ohjausta uusien opetusmetodien käyttämiseen, sillä nepalilaiset opetuskäytännöt tukeutuvat lähinnä kopiointiin ja ulkoa opettelemiseen, mikä ei auta oppilasta ymmärtämään ja rakentamaan omaa tietoa. Tämän huomaa erityisesti oppilaiden mielipiteitä kysyessä. Mielipide? Ei sellaista uskalla antaa, jos vaikka vastaa väärin. Jos kaikkeen on aina yksi oikea vastaus ja kaikki muu on väärin, on mahdotonta tarkastella asioita monesta eri näkökulmasta.

IMG_2110
 
Yksi merkittävä haaste on kieli. Nepalissa puhutaan yli 120:ta kieltä ja opetuksen järjestäminen kaikille omalla äidinkielellä on mahdotonta. Myös standardoidut kokeet tuottavat haasteita. Kokeet ovat kaikille samat eivätkä opettajat saa tarpeeksi koulutusta oppilasarviointiin ja palautteen antoon. Tämä aiheuttaa helposti epätasa-arvoista testaamista, opinnoissa etenemisen pysähtymistä ja pahimmassa tapauksesta koulusta pois jäämistä, koska osaaminen ja motivaatio kääntyvät äkilliseen laskuun. Onneksi valtio on ymmärtänyt opetustaitojen tärkeyden ja vaatii nykyisin opettajilta vähintään kandidaattitason opintoja ja vuoden kestävää opettajankoulutusta. Tätä sääntöä on tosin vaikea valvoa, sillä opettajista on pulaa varsinkin maaseudulla.

Koulunkäynti ei ole Nepalissa pakollista. Lain mukaan valtio on velvollinen järjestämään kaikille ilmaisen koulutuksen. Silti koulutus ei ole kaikkien tavoitettavissa, eikä yleensä kokonaan ilmaista. Oppilaille tulee useita piilotettuja kuluja kuten kouluvaatteet, kouluruoka, koemaksuja, koulumateriaalimaksuja jne. Jotkut valtion koulut jopa käyttävät vanhempien tietämättömyyttä hyväksi ja perivät lukukausimaksuja. Valtion koulun tasoa ei koeta yleisesti kovin hyväksi, jolloin taloudellisesti paremmin pärjäävät vanhemmat laittavat lapsensa maksulliseen yksityiseen kouluun. Kaikki tämä on johtanut melko epätasa-arvoiseen koulujärjestelmään. Laissa kielletty kastijärjestelmä jakaa yhä ihmisiä sosiaalisesti eri ryhmiin ja tilastojen mukaan mitä alemmasta kastista on kyse, sitä vähemmän koulutusta saadaan. Ja usein ei ollenkaan.

Erityisesti tytöt ovat altavastaajan asemassa. Syrjäseuduilla kuten esimerkiksi tietyillä Terain alueilla suurin osa naisista ei koskaan opi lukemaan. Myös kaupunkialueilla miesten ja naisten lukutaidon välinen ero on merkittävä. Kun vanhemmilla on taloudellisesti tiukkaa, tarvitsevat he lapset kotona jakamaan työmäärän. Jos he sattuvat olemaan tarpeeksi varakkaita kouluttamaan jonkun lapsistaan, valitsevat he pojan. Tämä yleensä siitä syystä, että Nepalissa miehet jäävät kotiin vanhempiensa kanssa kun taas naiset muuttavat aviopuolisonsa perheen luo. Jos jonkun lapsen koulutukseen pitää investoida, kannattaa keskittyä lapseen, josta on jatkossa eniten hyötyä koko perheelle. Tämä ajattelu johtaa joskus myös lapsiavioliittoihin, joissa tytär naitetaan hyvin varhaisella iällä. Näin kotona on yksi suu vähemmän ruokittavana ja tytär pääsee mahdollisesti parempaan taloudelliseen tilanteeseen.

IMG_2193
 
Joitain tyttöjä päätyy myös kamlareiksi, eli kotiorjiksi. Nämä tytöt lähetetään jo lapsina ilmaiseen työhön toiseen perheeseen, jossa he saavat ruoan ja katon päänsä päälle. Vanhemmat saavat joskus pieniä korvauksia tytärtä vastaan tai eivät mitään. Kamlareiden elinolosuhteet vaihtelevat aliravitsemuksesta ja tallissa yöpymisestä omistajaperheen lasten rinnalla elämiseen ja ilmaisen koulutuksen saantiin. Valitettavasti ensimmäinen vaihtoehto on yleisempi. Vaikka naisten oikeudet ja epätasa-arvo ovat Nepalissa edelleen valtava ongelma, on niissä tapahtunut merkittäviä muutoksia lyhyessä ajassa. Valtio on kieltänyt lapsiavioliitot ja kamlari-perinteen laissa. Vaikka lakeja valvotaan melko heikosti, ovat ne antaneet merkityksellisen pohjan kansalaisaktiivisuudelle.

Nepalissa muutos lähtee vahvoista yhteisöistä ja kansalaisjärjestöt toimivat aktiivisesti tasa-arvon lisäämisen puolesta. Naisten lukutaito on erityisesti kaupunkiseudulla noussut huimasti ja lapsiavioliitot käyvät yhä harvinaisemmiksi. Vanhempia valistetaan syrjäseuduilla koulutuksen tärkeydestä ja lasten oikeuksista. Kansalaisjärjestöt tukevat valtiollisia kouluja erilaisilla projekteilla jotka tähtäävät kouluympäristön, opettajien opetustaitojen, tai esimerkiksi kouluvälineiden parantamiseen. Nepal on tunnettu heikosta ja korruptoituneesta valtiollisesta järjestelmästään ja vuosikymmeniä kestäneestä epävakaasta poliittisesta tilanteestaan. Se on kuitenkin myös tunnettu hyvin vahvasta kulttuurista, joka nojaa vankkoihin yhteisöihin. Siksi kansalaisjärjestöjen kautta on herännyt vahva kansalaisaktiivisuus, joka vie maata hitaasti, mutta varmasti kohti muutosta.

 
Teksti ja kuvat: Lyydia Mäkinen

Kirjoittaja opiskelee luokanopettajaksi ja työskentelee Nepalissa vapaaehtoisena Taksvärkin kumppanijärjestössä ECCAssa.