Tukiopetusta ja lukutaitoa Taksvärkki-tuella

Taksvärkki ry:n tukema hanke Mosambikissa edistää nuorten mahdollisuuksia oppia perustaitoja. Rahoituksen hankkeelle keräsivät suomalaiset nuoret lukuvuonna 2011-2012 järjestetyssä Taksvärkki-kampanjassa Unelma ammatista.

Pääkaupunki Maputon slummialueella Chamanculossa 11-vuotias Nilza Ombe käy päivittäin Taksvärkin kumppanijärjestön Asscodechan nuorisokeskuksella oppimassa mm. matematiikkaa. Nilza toteaa, että peruskoulu kuudenteen luokkaan asti oli hänelle helppoa, mutta seitsemännellä luokalla oppiminen vaikeutui. Nyt Asscodechan tarjoama tukiopetus on parantanut hänen koulunkäyntiään. “Opettaja on mukava ja myös muutamat kaverini käyvät täällä. Tänne on mukava tulla”, hän kertoo.


Nilza aikoo jatkaa tukiopetuksessa käymistä, kunnes hänellä on riittävät taidot seurata oman koulunsa perusopetusta. Keskittyminen ja tukiopetus ovat hänen suosituksensa myös muille lapsille, jotka ovat kohdanneet haasteita oppimisessa.

Samaan aikaan, kun nuori Nilza opettelee matematiikkaa nuorisokeskuksella, läheisen torin keskellä kuhisee. Torimyyjät ovat kokoontuneet lukutaitopiiriin opettelemaan lukemisen, kirjoittamisen ja laskennan perusteita. Tämä vanhemmista naisista koostuva joukko on merkittävässä roolissa myös nuorten koulutuksen tukena. Sellaiset vanhemmat, jotka ovat kokeneet ja todenneet koulutuksen merkityksen omassa elämässään, puolustavat muita useammin omien lastensa oppimista ja koulutukseen pääsyä.

……………………
Ylen Uutisissa oli maaliskuussa Chamanculossa vierailleen toimittajan juttu Asscodechan toiminnasta ja siellä käyvistä nuorista. Katso täältä uutisjuttu, joka alkaa kohdasta 18:56! Video on katsottavissa Ylen Areenassa 3.4. asti.

 

Teksti ja kuvat
Senja Väätäinen-Chimpuku