Ekaluokkalaisen ostoslista: kyniä, vihkoja, koulupuku, pulpetti…

Kun Kenia itsenäistyi Britannian siirtomaavallasta 1963, oli koulutuksen ulottaminen koko väestölle uuden hallituksen kunnianhimoisin tavoite. Peruskoulun aloittajien määrä nousikin kohisten – kun ennen itsenäisyyttä peruskoulua kävi 900.000 kenialaista, kolmekymmentä vuotta myöhemmin koululaisia oli jo 5,5 miljoonaa.

Peruskoulu ei kuitenkaan ole edelleenkään kaikille itsestäänselvyys. Maan pääkaupungissa Nairobissa koulunkäynti on yhä monelle lapselle toteutumaton haave.

Keniassa kouluun ei ole tulemista ilman koulupukua. Perheet joutuvat hankkimaan koulupuvun itse ja monelle köyhälle perheelle se on liian kallis investointi. Lisäksi koulunkäyntiin liittyy useita muita kuluja: koulutarvikkeet on hankittava itse ja joskus myös jopa pulpetti. Ja jotta lapsi jaksaisi koko päivän koulussa, tulisi hänen saada aamiaista ja mahdollisesti myös evästä kouluun.

Epävirallinen koulu ottaa huomioon köyhien lasten erityistarpeet

Kariobangi on yksi Nairobin pahamaineisista slummialueista. Työttömyysluvut ovat siellä huikeat, lähes kaikki alueen perheet elävät köyhyydessä, ja lasten osallistuminen perheensä pävittäisten ruokarahojen tienaamiseen on arkipäivää. Tavallisimpia tapoja ansaita niukka toimeentulo on erilainen kaupustelu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yksi matala, rapistunut rakennus ei juuri erotu ympäristöstään Kariobangissa, mutta tämän sisälle onkin saatu mahtumaan neljä luokkahuonetta, pieni soppi opettajille ja varasto kirjoille. Olosuhteet eivät ole komeat, mutta oppilaat ovat innokkaita ja opettajat pitävät työstään. Piharakennuksessa toimii keittiö – hiilivalkealla porisevassa suuressa nokisessa kattilassa koululaisille valmistuu riisiä, pöydällä odottaa komea keko kaalia ja muita vihanneksia.

Taksvärkin kenialainen kumppanijärjestö Undugu tekee työtä etupäässä katulasten ja -nuorten parissa. Monesti on kuitenkin vaikea erottaa kadulla eläviä lapsia niistä, joilla on suuri riski joutua kadulle, tai niistä, joiden elämä ei paljoa eroa katulapsiksi määritellyistä ikätovereista. Yksi tapa tukea slummien lapsia ovat Undugun neljä epävirallista koulua. Epävirallisissa kouluissa koulupukua ei käytetä ja opetus on kahdeksan vuoden sijaan tiivistetty neljään vuoteen. Lisäksi oppilaat saavat joka päivä lämpimän aterian. Se on köyhillä alueilla tärkeä etu. Kouluissa myös suhtaudutaan ymmärtäväisesti siihen, että lasten on joskus pakko auttaa perheitään rahan tienaamisessa. Valtion kouluissa ei siedetä myöhästymisiä, mutta Undugun kouluissa se on sallittua, kunhan oppilas muuten käyttäytyy hyvin.


Undugun Matharen koulun oppilaat esittävät lapsityön vastaista runoa

 

 

Teksti ja kuvat
Katja José
Taksvärkin hankesuunnittelija