Guatemalan nuoret verkostoituvat paremman tulevaisuuden puolesta

Lapsen oikeudet unohtuvat usein väkivallan ja köyhyyden runtelemassa Guatemalassa. Suomalaisten tuella PAMI-kansalaisjärjestö kouluttaa nuoria työskentelemään oman sukupolvensa mahdollisuuksien puolesta.

Guatemalassa, Malacatánin pikkukaupungissa Meksikon rajalla, 16-vuotias Jenner kiikuttaa USB-muistitikkuaan paikallisen televisiokanavan studioon. On paahtavan kuuma, koulupuku hiostaa, mutta muistitikulla oleva mainos nuorten televisio-ohjelmasta on saatava tänään pyörimään kanavalle, jotta se ehtii tekemään tehtävänsä.

Studiolta palatessa hänen puhelimensa soi: “Joko veit mainoksen? Tykkäsivätko he siitä? Hyvä! Kuulin juuri, että vahvistivat Suomessa budjetin muutoksen eli pystymme varmasti maksamaan ohjelmapaikan! Enää ei tarvitse yrittää etsiä projektin ulkopuolisia rahoittajia, kerrothan muillekin!”

Soittaja on Milca, Malacatanin nuorisoverkoston promoottori, joka on parhaillaan pääkaupungissa suunnittelemassa projektin muiden työntekijöiden kanssa tulevan kolmen kuukauden toimintaa ja sen rahoitusta.

Aikuiset mahdollistavat nuorten aktivoitumisen

Hetki kuvaa hyvin guatemalalaisen PAMI-kansalaisjärjestön toimintaa: Aikuiset mahdollistavat työllään sen, että nuorilla on mahdollisuus tuoda mielipiteensä julki ja aktivoitua työskentelemään yhteiskunnallisen kehityksen puolesta.

Ennen PAMIn Entre Amigos -projektin rantautumista Malacatániin poliittisesta työstä kiinnostuneilla nuorilla – kuten Jennerillä – ei ollut mahdollisuutta organisoitua tai saada rahoitusta ideoilleen. Nyt neljättä vuotta toimivat kerhot julkaisevat lehtiä, tekevät ohjelmia radioon ja pitävät oppitunteja kouluissa.

Seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisy tärkein teema

Tärkeimpänä teemana on lasten seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisy, mutta nuoret sotkeutuvat mihin tahansa aiheeseen, joka heitä kiinnostaa – oli kyse sitten seksuaalisuudesta, lasten oikeuksista, HIV/Aidsista, ympäristönsuojelusta, köyhyydestä tai lapsityöstä.

Taksvärkki ry on tukenut Entre Amigos -projektia vuodesta 2007 lähtien suomalaisten koululaisten ja ulkoministeriön avulla.

Projektin vaikutukset näkyvät jo nyt Malacatanissa siinä, että sekä nuoret että aikuiset ovat paremmin organisoituneita työskentelemään lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta. Tietoisuus lasten ongelmista on kasvanut ja työ niiden ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi on jopa julkisella tasolla määrätietoisempaa ja tehokkaampaa.

Lasten oikeuksien kunnioitus avain muutokseen

Mutta paljon vielä puuttuu. Todellinen avain yhteiskunnalliseen muutokseen piilee siinä, että Entre Amigos -projektin kaltaiset hankkeet jatkavat sen vaatimista, että lapsia on kunnioitettava, että he eivät ole työvoimaa purukumin myyntiin tai prostituutioon, että väkivaltaa ei tule käyttää lapsia kohtaan, ja että koulutus- ja terveyspalvelut on saatettava sille tasolle, että lapsikuolleisuus vähenee radikaalisti.

Verkostoissa toimiessaan Jennerin kaltaiset nuoret oppivat sen, että tämä muutos on mahdollinen. Entre Amigos-projektin myötä Guatemalassa kasvaa sukupolvi, jonka jäsenistä yhä useampi ymmärtää maansa ongelmat eikä pelkää tarttua niihin.

Teksti ja kuvat: Saija Raskulla

Lisätietoa: www.pami-guatemala.org

Kirjoittaja työskentelee Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen, KEPA, lähettämänä vapaaehtoisena guatemalalaisessa lastenoikeuksia ajavassa PAMI-kansalaisjärjestössä. Taksvärkki ry on tukenut Entre Amigos -projektia nyt neljän vuoden ajan.