Valokuvia ja tarinoita Kenian kaduilta Tampereella

Tampereella loppuvuoden kiertävässä valokuvanäyttelyssä ääneen pääsevät kenialaiset nuoret haaveineen. Taksvärkki ry:n valokuvanäyttely kertoo kenialaisten nuorten elämästä ja heidän ajatuksistaan koulutusta ja tulevaisuutta koskien.

”Haluan auttaa muita yhteisöni jäseniä. Olin itsekin katulapsi. Unelmani on, että katulapset pääsevät pois kadulta. Toivon, että nuoret toimisivat yhdessä asioiden muuttamiseksi”, pohtii 19-vuotias lukiolainen Geofery Midiwo.

Osa Taksvärkin Yksi päivä muutokseen -kampanjaa oleva valokuvanäyttely antaa kasvot ja puheenvuoron kenialaisnuorille, jotka haluavat jakaa ajatuksiaan suomalaisten nuorten kanssa.

Näyttely on aukioloaikojen puitteissa nähtävillä seuraavissa tiloissa: Tampereen yliopisto (vk 46), Tampereen Työväen Teatteri (vk 47), Monitoimitalo 13 (vk 48 ja 49), Työväenmuseo Werstas (vk 50) sekä Hervannan kirjasto (vk 51, 52 ja 1).

Taksvärkki-keräyksessä lukuvuonna 2016–2017 suomalaiset nuoret tukevat Kenian katulasten ja -nuorten omia yhdistyksiä sekä elämäntaito- ja ammattikoulutusta. Koulut ja oppilaitokset voivat tilata kouluvierailijan vetämään toiminnallisia työpajoja ja ottaa käyttöönsä materiaalit globaalikasvatukseen kampanjan nettisivuilta.

Lisätietoja:
Tiedottaja Pamela Arslan, pamela.arslan(@)taksvarkki.fi
Tampereen aluekoordinaattori Anni-Sofia Granat, tampere(@)taksvarkki.fi

www.taksvarkki.fi/kenia