Koulut Mosambikin rytmeissä

Mosambikilainen 6-henkinen tanssiryhmä vieraili Suomessa syyskuussa. Taksvärkki ry:n ja Suomi-Mosambik seuran Suomeen järjestämän Milorho -tanssiryhmän tanssijat opettivat kiertueensa aikana rytmikästä ja ilmaisullista tanssia myös kouluissa Hämeenlinnassa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Tanssiliikkeitä harjoiteltiin innokkaina erilaisten rumpujen tuoman rytmin tahdissa. Oppilaat saivat myös ihailla ohjaajien huikeaa Soturitanssi-esitystä.

Milorho-tanssiryhmän ohjaajat opettavat Jukolan koulun oppilaille uusia liikkeitä.

”Tanssin avulla opittiin lisää monikulttuurisuudesta ja kansainvälisyydestä, tällä kertaa mosambikilaista kulttuuria”, kertoo tanssiryhmän Jukolan koululle Hämeenlinnaan tilannut luokanopettaja Piritta Siekkinen.

Grupo de Canto e Dança Milorho – laulu- ja tanssiryhmä on toiminut vuodesta 1993. Sen tarkoitus on tallentaa ja kehittää mosambikilaista kansanperinnettä, sekä levittää sitä erityisesti nuorten parissa. Ohjelmistossa näkyy myös moderni ja afrotanssi.

 

Milorho-ryhmän videolta näet minkälaista tanssi mosambikilaisessa rytmissä on.

 

Oppilaita keskittyneinä seuraamassa esitystä.

Kahden viikon aikana tanssiryhmä esiintyi ja piti tanssityöpajoja suomalaisten koulujen lisäksi myös useissa julkisissa tilaisuuksissa kuten Mosambikin kulttuuriviikkojen avajaisissa kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä.

Osana lukuvuoden 2011–2012 Mosambik-kampanjaa ’Unelma ammatista’ Taksvärkki tarjoaa suomalaisille kouluille maksutonta Mosambik-aiheista oppimateriaalia sekä musiikki-, tanssi- ja kokkaustyöpajoja.

 

 

 

Kuvat
Katja José