Kyläkoulujen nuoret

Nepalin kyläkoulujen oppilaskunta-aktiiveja

Olemme järjestäneet siivoustalkoita sekä puhe- ja tietokilpailuja koulussamme ja kiertäneet kylässä puhumassa juomaveden puhdistuksesta.

Rukmani, 16

Oppilaskunnan ansiosta koulumme ympäristö on nyt siisti ja puhdas ja meillä on juomavettä saatavilla.

Bipin, 13

Koulutuksen merkitys on siinä, että se vähentää syrjintää kylässämme ja epätasa-arvoista kohtelua naisten ja miesten välillä.

Sagar, 15

Jotkut tytöt, myös osa kavereistani, ovat keskeyttäneet koulun jouduttuaan naimisiin.

Rajendra, 16

Haluan poliittiseksi päättäjäksi, koska haluan muuttaa asioita. Ennen oppilaskuntaa en uskaltanut puhua julkisesti. Nykyään en enää pelkää mitään.

Chandika, 14

Voimme esimerkiksi kertoa vanhemmille koulutuksen tärkeydestä, jotta he lähettäisivät lapsensa kouluun. Haluaisin kouluun lisää vessoja, puhdasta juomavettä ja internetyhteyden.

Sargam, 17

Olen toiminut oppilaskunnassa neljä vuotta. Puhetaitoni ovat parantuneet, ja olen ollut mukana tekemässä muutoksia ja jakamassa tietoa muille oppilaille koulussani.

Subash, 17

Oppilaskunnan hallitus Swamitarin kylän koulussa

oppilaskunnan hallitus Swamitarin kylä 3

“Toimimalla saamme muutosta aikaan koulussa ja kylässä.” – Sargam, 17

Romee seinalehti

“Seinälehdessä julkaisemme oppilaiden tarinoita, esseitä, runoja ja sarjakuvia.” – Romee, 16

oppilaskunnan hallitus Swamitarin kylä 2
 
Oppilaskuntien nuoret eivät jää kotiin vaan muuttavat asenteita ja kehittävät kyliään ja koulujaan. Oppilaskunta-aktiivit tekevät vaikuttamistyötä, kehittävät vedenjakelua ja vessoja koulussa
ja tukevat heikko-osaisimpia.

Taksvärkki-kampanjassa KOULUTUS MURTAA MUUREJA suomalaiset nuoret tukevat
oppilaskuntien perustamista ja niiden työtä paremman kouluympäristön ja yhdenvertaisuuden
puolesta kyläkouluissa Nepalissa.

Haluatko tietää lisää?

Tutustu laajaan tietopakettiin ’Katsaus nuorten yhteiskunnalliseen asemaan Nepalissa’ tästä.
 
_Rukmani_x _Bipin_x