Johnsonin tarina

Kuka olet?

Minun nimeni on Johnson Mwangi ja olen 20-vuotias. Asun Dandoran kaatopaikan laidalla.

Mitä söit aamupalaksi? Miten meni aamu?

Tänä aamuna heräsin kahdeksalta. Aamupalaksi join teetä ja söin mandazia.

Kerro yhdistyksestänne jotain?

Meidän yhdistyksemme nimi on Mahustlers self help -ryhmä ja minä olen yhdistyksen puheenjohtaja. Olemme olleet yhdessä nyt vuoden, vuodesta 2015 lähtien. Meillä on 16 aktiivista jäsentä. Tänä vuonna suunnittelemme menevämme bisneskoulutukseen, jotta oppisimme lisää taitoja.

Kun aloitimme toimintamme, meillä oli vaalit ja valitsimme yhdistyksellemme puheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan. Sen jälkeen suunnittelimme tavoitteita tulevalle toiminnallemme. Ensimmäinen tavoite oli saada yhdistyksen toiminta virallistettua ja sen olemme tehneet tähän mennessä.

Ensiksi menimme Unduguun järjestämään koulutukseen. Puheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja kouluttautuivat tehtäviinsä ja sen jälkeen pidimme yhden viikon työpajan koko ryhmän kanssa. Sitten seitsemän jäsentä valittiin autokouluun. Autokoulussa meillä on sekä teoriaa että käytännön harjoituksia. Olemme aloittaneet teorialla, jonka jälkeen pääsemme harjoittelemaan. On kivaa olla kuljettaja, se on hauskaa.

Miksi haluat autonkuljettajaksi?

Täällä kaatopaikan alueella voit nähdä monia autoja ja roska-autoja. Kun on ajokortti, on helpompi saada töitä. Useimmat meistä ovat täällä joutilaina ja silloin ihmiset ajattelevat meistä helpommin pahoja asioita. Ajokortin kanssa on helpompi saada töitä. Minun pastorillani on auto, ja uskon, että kun saan ajokorttini hän ottaa minut kuljettajakseen.

Mitä teette yhdistyksessä?

Kaatopaikalla odotamme roska-autoja ja kun ne saapuvat osa meistä purkaa kuormat ja osa lajittelee roskat. Kun olemme lajitelleet roskat, myymme ne erilaisille yrityksille. Keräämme kartonkia, muovia ja lasia ja myymme ne eri ihmisille halpaan hintaan. Se on haastavaa.

Meidän toimintaryhmällämme on suunnitelmana avata autopesula. Kaikki meistä eivät työskentelisi siellä, vaan valitsisimme jotkut, jotka ovat työttöminä. Päätämme, että he työskentelevät pesulalla ja palkkaamme heidät. Koska kaikki eivät voi millään työskennellä siellä ne, jotka työskentelevät, laittavat osan palkastaan toimintaryhmän tilille ja loput he käyttävät oman elämänsä parantamiseen. Muut etsivät muualta töitä.

Toinen suunnitelmamme on kasvattaa sikoja. Esimerkiksi voi kasvattaa yhtä possua 8-9 kuukautta ja sitten sen voi myydä korkeammalla hinnalla, kuten 15 000 KES (n. 130 euroa).

Koska olemme yleisesti hyviä tyyppejä yhdistyksessä, pidämme huolta myös pienistä lapsista. Yksi lapsi tuli meidän luoksemme ja sanoi haluavansa takaisin kouluun, joten me veimme hänet Unduguun. Undugussa lapsi saa apua ja ohjausta. Nyt etsimme muita lapsia, jotka haluaisivat mennä takaisin kouluun. Undugun lisäksi meillä on kirkko täällä kaatopaikalla ja paikallinen pastori työskentelee meidän kanssamme ja auttaa meitä auttamaan nuorempia lapsia. Koitamme saada erään lapsen teknisten töiden kurssille, koska hän haluaisi sitä.

Mitä olet tehnyt ennen yhdistykseen liittymistä?

Olin Dandoran peruskoulussa, jossa kävin luokat 1-8. Kun lopetin viimeisen vuoden, minulla ei ollut ketään tukemassa minua, koska arvosanani eivät olleet kovin hyviä. En saavuttanut sitä mitä olisin halunnut. Koulun jälkeen opiskelin hitsaamista ja rakentamista Kirinyagassa neljä vuotta ja sain siitä todistuksen. Sen jälkeen olen ollut täällä kaatopaikalla.

Mitä teet vapaa-ajallasi? Mistä pidät?

Pidän näyttelemisestä. Pelaan myös jalkapalloa ja pidän siitä. Tykkään lukea raamattua ja pidän vanhoista tarinoista.

Mitä haluat tehdä tulevaisuudessa? Mistä haaveilet?

Unelmani on ollut sosiaalityöntekijä. Voisin opiskella enemmän ja saavuttaa unelmani jos saan siihen apua. Täällä kaatopaikalla on monia lapsia ja ihmisiä, jotka ovat lähteneet kotoaan. Joillain on vain toinen vanhempi ja osa on orpoja. Sosiaalityöntekijä voi ohjata ja auttaa ihmisiä. Kun olen käynyt sosiaalityöntekijäkurssin, minun on helppo auttaa ystäviäni.

Toivon, että kaikki yhdistyksestäni muuttavat pois tältä alueelta, kun he pääsevät elämässään eteenpäin. Toivon, että kaikkien elämä muuttuu parempaan suuntaan ja he saavat perheet ja hyvän elämän. Uskon että kaikki muuttuvat.