Opintopiirin tapaamisessa keskityttiin arviointiin 13.1.2015


Kolmannessa opintopiirin tapaamisessa keskityimme projektien arviointiin eli evaluointiin käyttäen esimerkkinä Taksvärkin kumppanijärjestön Bolivialaisen COMPA:n juuri valmistunutta arviointiraporttia sekä arvioinnin toimeksiantoa.

Arvioinnin kolmen peruskysymyksen kautta pyritään selvittämään, onko projektissa tehty mitä suunniteltiin, ovatko tehdyt asiat olleet asianmukaisia ja hyvin toteutettuja sekä millainen muutos projektin kautta on saatu aikaan. Keskustelua ryhmässä herätti etenkin yhteiskunnallisen muutoksen mittaamisen monimutkaisuus.

Usein arvioinnin suorittaa konsultti, mutta järjestöt suorittavat myös itse arviointeja. Taksvärkin tukemien projektien tapauksessa arvioinnin suorittaa paikallinen konsultti (jonka toimeksiannosta sovitaan yhdessä kumppanuusjärjestön kanssa) sekä Suomesta lähetettävä nuori vapaaehtoinen. Arvioinnin on tarkoitus perustua projektin toteuttajien ja kumppanijärjestön tarpeisiin, jotta sitä voi käyttää toiminnan kehittämiseen. Arviointimenetelmä on oltava selvillä jo projektin suunnitteluvaiheessa, jotta projektitavoitteet voidaan muodostaa niin, että niiden toteutumista voi arvioida mahdollisimman hyvin.

Arvioinnilla on monia eri tavoitteita mutta yleisesti ne voidaan jakaa kolmeen tyyppiin:

Tilivelvollisuusarvioinnilla pyritään mittaamaan projektin tuloksia ja tehokkuutta (etenkin rahoittajan näkökulmasta).
Kehittävällä arvioinnilla pyritään erityisesti edistämään projektin tuottamaa oppimista ja sitä kautta kehittämään niin osallistuvia järjestöjä kuin tulevia projekteja.
Tiedontuotantoarviointi on varsin laaja. Sillä pyritään tuottamaan tietoa toimivista projektimetodeista, ei vain projektin toteuttajille, vaan myös laajemmin muiden järjestöjen ja organisaatioiden käyttöön.
 

Kävimme läpi kolme yleisesti käytettyä arviointimenetelmää ja varsin kattavan kuvan erilaisista arviointimenetelmistä voi löytää esim. Better Evaluation sivustolta.

Emma esitteli koosteen nuorisoon liittyvistä uutisista Bolivian lehdistöstä, joista etenkin nuorisotyöttömyys nousi esille teemana. Maiju puolestaan esitteli tiivistelmän Taksvärkin tukeman Bolivian projektin arvioinnin toimeksiannosta, jossa kuvailtiin projektin ja arvioinnin tarkoitus, laajuus, resurssit, kysymykset sekä konsultin pätevyysvaatimukset.

Projekti oli suunnattu syrjäytymisvaarassa oleville nuorille ja lapsille Bolivian El Alton alueella. Taksvärkin kumppanijärjestö COMPA toteutti projektin vuosina 2010-2014. Siinä keskityttiin sosiaalisen muutoksen tuottamiseen taiteen kautta. COMPA kouluttaa nuoria mm. vetämään muille nuorille osallistavaa teatteria. Tavoitteena heillä on nuorten kulttuuri-identiteetin ja itsetunnon vahvistaminen oman tausta tunnistamisen ja siitä avoimesti puhumisen kautta. Projektissa kehitettiin opas opettajille, jonka avulla he voivat tukea alkuperäiskansoihin kuuluvien nuorten kulttuuri-identiteettiä.
 

Evaluoinnissa arviointiin projektin vaikutusta kohderyhmänä oleviin lapsiin ja aikuisiin, COMPAan ja sen sisäisiä ja ulkoisia vaikutuksia. Emme ehtineet paneutua arvioinnin tuloksiin yksityiskohtaisesti, sillä Nepalin hanketyöryhmä ehti jo aloittaa yhteiset pikkujouluvalmistelut. Tapaaminen päättyi siis glögintuoksuisiin tunnelmiin.

Tuloksista keskustellaan vielä mahdollisesti kevään ensimmäisessä tapaamisessa, joka järjestetään 3.2. Taksvärkin toimistolla (Kumpulantie 7) klo 17. Pääasiassa tapaamisessa tullaan keskittymään taloushallintoon ja budjetointiin.
 
 
Teksti: Ann-Mari Sundsten
Kuvat: Inkeri Halme

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>