Nepal-hanketiimissä valmisteltiin aineistoa kouluvierailijoille 18.2.2015

Tulevan Nepalin hankkeen suunnittelua varten koottiin hanketiimi, jossa 5 vapaaehtoista osallistuu Taksvärkin ohjelmasuunnittelijan kanssa hankkeen valmisteluun, varsinaiseen suunnitteluun sekä hankesuunnitelman kirjoittamiseen. Hanketiimi kokoontuu Taksvärkki ry:n toimistolla Helsingin Vallilassa kerran kuussa marraskuusta 2014 toukokuulle 2015.


Nepal-hanketiimi kokoontui Taksvärkin toimistolla helmikuun alussa jo neljättä kertaa. Edellisellä kerralla aiheena olleet missio ja visio jätettiin hautumaan, ja tällä kertaa tiimi paneutui Nepalin yhteiskunnan ja ympäristön tilaan. Tarkoituksena on saada yhteistyöllä aikaiseksi taustaselvitys, joka toimii osana hankesuunnitteluprosessia sekä Nepaliin keskittyvän koulukampanjan tausta-aineistona.

Tiimiläiset olivat kotitehtävänä valmistelleet kukin oman taustansa ja kiinnostuksensa mukaan osion taustaselvitykseen, ja tapaamisessa kukin sai vuorollaan esitellä kirjoituksensa pääkohdat muille. Aiheet käsittelivät Nepalin kehityksen tilaa, sanitaatiota, taloutta ja korruptiota, koulujärjestelmää sekä ympäristön tilaa ja haasteita. Tiimin tapaamiseen osallistui myös taustaselvityksen pääkirjoittajana toimiva Taksvärkin ohjelmasuunnittelun harjoittelija Taika Kopra, jonka kommenttien perusteella tekstejä hiottiin edelleen.

Vaikka Nepal on tähän mennessä varmasti jo tullut tututuksi tiimiläisille, nousi keskusteluissa esille mielenkiintoisia kysymyksiä, jotka on hyvä huomioida myös hankkeen suunnittelussa. Yksi tällaisista aiheista oli sanitaatioon liittyvät kulttuuriset uskomukset. Vessakäynnit ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä; erityisesti naisten kohdalla sanitaatio-kysymyksiin liittyy enemmän rajoitteita kuin yhteisvessoihinkin tottunut suomalainen osaa heti kuvitella.

Oli mielenkiintoista päästä kuulemaan ja keskustelemaan Nepalin yhteiskunnan tilasta monesta eri näkökulmasta, tästä on taas hyvä jatkaa hankkeen suunnittelua. Hanketiimi toivottaa kouluvierailijoille antoisia lukuhetkiä taustaselvityksen parissa!

Teksti: Elina Mähönen
Kuvat: Pamela Arslan

Avainsanoina , , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>