Avainsana-arkisto: bolivia

Opintopiirissä pohdittiin raportoinnin tavoitteita ja haasteita 25.3.2015

  Opintopiirin maaliskuisen tapaamisen teemana oli hankkeen arviointi ja raportointi. Teemaan pureuduttiin varsin konkreettisen esimerkin välityksellä kun opintopiiriläisillä oli mahdollisuus tutustua Boliviasta saapuneeseen, loppuvuodesta 2014 teetettyyn evaluaatioraporttiin. Uusia ja arvokkaita näkökulmia raporttiin ─ ja evaluaatioprosessiin yleensäkin ─ toi lisäksi Skype-puhelu Bolivian hanketta kahdesti vapaaehtoisen roolissa arvioineen Hanna Rajalan kanssa. Ennen puhelua kävimme läpi kertauksenomaisesti arvioinnin […]

Avainsanoina , , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Opintopiirin tapaamisessa keskityttiin arviointiin 13.1.2015

Kolmannessa opintopiirin tapaamisessa keskityimme projektien arviointiin eli evaluointiin käyttäen esimerkkinä Taksvärkin kumppanijärjestön Bolivialaisen COMPA:n juuri valmistunutta arviointiraporttia sekä arvioinnin toimeksiantoa. Arvioinnin kolmen peruskysymyksen kautta pyritään selvittämään, onko projektissa tehty mitä suunniteltiin, ovatko tehdyt asiat olleet asianmukaisia ja hyvin toteutettuja sekä millainen muutos projektin kautta on saatu aikaan. Keskustelua ryhmässä herätti etenkin yhteiskunnallisen muutoksen mittaamisen monimutkaisuus. […]

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Syksyn ensimmäinen opintopiiri pärähti käyntiin innostuneissa tunnelmissa 23.10.2014

    Syksyn ensimmäinen opintopiiri keräsi runsaasti porukkaa ja pääsimme loistavasti alkuun. Tämän kerran teemana oli hankesuunnittelu ja hankesykli, joita käsiteltiin loppusuoralla olevan Bolivian hankkeen kautta. Bolivian hankkeessa El Alton kaupungin nuoria on opetettu tuntemaan oikeutensa taiteen avulla ja opettajia on koulutettu käyttämään nuoret paremmin huomioivia opetusmenetelmiä. El Alto sijaitsee pääkaupunki La Pazin liepeillä ja […]

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Mitä on korruptio? 7.11.2013

”Korruptio” on Taksvärkki ry:n bolivialaisen kumppanijärjestön Compan toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten käsikirjoittama ja kuvaama video. Taksvärkin rahoittaman hankkeen videotyöpajoissa tuotetut videot ovat täysin nuorten käsialaa. Videon kuvaamista ja ohjaamista tukevat Compan aktiiviset nuoret koordinaattorit. Videoiden aihepiirit vaihtelevat Andien perinteisen kulttuurin tarinoista aina yhteiskunnan kipeimpien epäkohtien kuvaamiseen. Korruptio -videota, muiden compalaisten tuottamien videoiden tavoin, käytetään […]

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

”…ja ne elokuvat laitettais telkkariin ja meistä tulis rikkaita!” 16.6.2013

Talvi on tullut eteläiselle pallonpuoliskolle ja keskiviikkoiltapäivä La Pazissa on hyytävä. Ulkona palelee ja sisällä palelee. Matkatessamme El Altoon Compan päätalolle rankkasateen läpi mietin, ilmestyyköhän kukaan lapsista tänään tarinatyöpajaan. Meitä on näiden neljän kuukauden aikana parhaimmillaan ollut ryhmässä viisitoista, mutta nyt kävijämäärä on vakiintunut seitsemään lapseen. Nuorimmainen on viisivuotias ja vanhin yksitoista; pojista lähtee ihan […]

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Cultura Viva -kongressi Bolivian pääkaupungissa tärisytti kulttuuripolitiikkaa ja tärykalvoja 27.5.2013

Argentiinalaisten bussikaravaani lähti eilen illalla pitkälle kotimatkalle kohti Buenos Airesia, tänään meksikolaiset hyppäävät lentokoneeseen, ja hiljalleen muutkin vieraat laskeutuvat La Pazin korkeudesta ja kongressihumusta takaisin arkeen eri puolilla mannerta. Ensimmäinen Cultura Viva Comunitaria -kongressi on onnellisesti ohi. Tapahtuma jätti jälkeensä merkittäviä kulttuuripoliittisia avauksia, vahvistavia kohtaamisia ja rumpujen paukkeesta väräjäviä tärykalvoja: millään pienellä metelillä eivät latinalaisen […]

Avainsanoina | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Bolivianon suppea sanasto (osa 1) 3.4.2013

Meille on tullut tavaksi kuunnella aamuisin espanjankielistä Radio France Internationalea, jonka ohjelmatarjonta – eritoten musiikki – on sanalla sanoen loistavaa. Seurasimme tänään suoraa lähetystä Pariisin matkamessuilta. Ohjelmassa tähdennettiin kerta kerran jälkeen Latinalaisen Amerikan kasvavaa merkitystä Ranskan matkailumarkkinoilla: entistä useammin ranskalaiset valitsevat lomakohteensa Meksikosta, Perusta, Chilestä tai Brasiliasta. Lähetyksen mukaan ilmiö on yleiseurooppalainen, ellei jopa yleismaailmallinen. […]

Avainsanoina | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

”…ja presidentti Evo Morales Ayman osallistuu kongressin avajais- ja päätöstilaisuuksiin… 4.3.2013

Eilisessä sanomalehdessä julkaistu artikkeli sai meidät tuoreet työntekijät vihdoin tajuamaan, että se mitä Compassa nyt puuhataan, on jotain todella isoa. Tässä lainauksia artikkelista sekä mietteitä siitä, mitä tämä kaikki meidän näkökulmastamme tarkoittaa. ”Ensi toukokuussa La Pazin kaupungissa järjestetään Latinalaisen Amerikan ensimmäinen Cultura Viva Comunitaria -kongressi, johon osallistuu liki 600 musiikin, teatterin, videon, valokuvauksen ja muiden […]

Avainsanoina , | 1 kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Pian ovet taas aukeavat! 11.2.2013

Compan kolme kulttuuritaloa El Altossa ovat polttoainetta mielikuvitukselle. Nyt lomien jälkeen ne valmistautuvat avaamaan taas ovensa lähistön lapsille, jotka pääsevät viettämään vapaa-aikaansa ja vaikkapa tekemään koulutehtäviään hauskaan ja turvalliseen ympäristöön. Piirustusta ja maalausta, break dancea, sirkusta… viimevuotiset julisteet kertovat talojen toiminnan kirjosta. Työpajoja vetävät sekä ulkomaalaiset vapaaehtoiset että paikalliset – usein Compassa kasvaneet – nuoret. […]

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Perhe bloggaa Boliviasta!

Saija ja Janne ovat Taksvärkin uusimmat bloggaajat. He muuttivat juuri pienen poikansa kanssa puoleksi vuodeksi Boliviaan töihin Taksvärkki ry:n kumppanijärjestöön Compaan. Saija ja Janne ovat vapaaehtoisia ja he lähtivät matkaan Kepan hallinnoiman Etelän vapaaehtoisohjelman (Etvo) kautta. Taksvärkki ry:n kehitysyhteistyöhanke Boliviassa on käynnissä neljättä vuotta. Sen tavoitteena on tukea bolivialaisten nuorten asemaa ja identiteettiä El Alton kaupungissa. […]

Avainsanoina | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin