Nuoret takaisin peruskouluun 8.8.2012

Malagasy Mahombyn Asama-luokat on tarkoitettu vähävaraisille noin 12–17-vuotiaille nuorille, jotka ovat käyneet korkeintaan muutaman vuoden peruskoulua. Madagaskarilla keskimääräinen kuukausiansio on n. 75 000 ar (Maailmanpankki 2010) (10 000 ar on noin 3,50e) ja lapsia etenkin köyhemmissä perheissä on usein seitsemän tai enemmän. Monille perheille halvimmatkin koulumaksut (n. 10 000 ariarya/kk) ovat liikaa. Asama tulee sanoista Action pour la scolarisation des adolescents à Madagascar eli Madagaskarin nuorten koulunkäynnin edistäminen. Yhden lukuvuoden aikana kiritään peruskoulun viidennen luokan tasolle kaikissa seitsemässä lukuaineessa. Lopuksi suoritetaan valtakunnallinen CEPE-koe, jolla pyritään yläkouluun eli kuudennelle luokalle. Ympäri Madagaskaria neljällä eri alueella on yhteensä 43 Asama-luokkaa, joista vietin muutamia päiviä Fianarantsoan kahdessa luokassa.

Tavallinen koulupäivä ja poikkeus rutiinista – ”vazaha” luokassa

Ensimmäisenä päivänä Antsororonkavon kaupunginosan luokassa seurasin opetusta ja vastasin oppilaiden kysymyksiin itsestäni ja Suomesta. Kyselytunti oli valaiseva. Oppilaat olivat kovin kiinnostuneita, mutta ujostelivat ranskaksi puhumista. Minulta kysyttiin mm. ikää, missä aviomieheni on, missä asun, Suomen eläimistä, säästä, väkiluvusta ja teollisuudesta ja lempimusiikistani. Minulta kysyttiin myös, missä Justin Bieber ja Shakira asuvat, ehkäpä koska hekin ovat vazaha (tarkoittaa valkoista ulkomaalaista ja käytetään todella paljon). Täälläkin 12–13-vuotiaiden tyttöjen kouluvihkoihin on liimattu Justinin kuvia… Lisäksi kysyttiin, oliko Madagaskarille matkustaminen kallista. Vastasin myöntävästi ja kerroin lentäneeni lentokoneella Pariisin kautta yhteensä 15 tuntia. Opettaja muistutti, että täällä ei kovin monella ole mahdollisuutta matkustella – suurin osa oppilaista ei ole koskaan käynyt Fianarantsoan ulkopuolella. Ehkä silloin ei täysin ymmärrä, mitä tuollainen matka ihan oikeasti tarkoittaa. Ei tule aina ajatelleeksi, kuinka etuoikeutettuja me länsimaalaiset yleensä olemme. Lentolippu tänne on minunkin mittapuullani kallis, mutta jonkin aikaa tienaamalla voin lähteä katselemaan maailmaa melkein mihin vaan.

Antsororonkavon luokan ryhmäkuva

Normaali koulupäivä alkaa klo 8–8.30 ja päättyy klo 16.30–17. Ruokatunti on noin klo 12–13.30 tai 14.00. Asama-luokassa opiskellaan samoja aineita kuin tavallisessakin koulussa: matematiikka, ympäristöoppi, maantieto, historia ja yhteiskuntaoppi, malagassin kieli ja ranskan kieli. Aamupäivällä on kaksi ainetta ja iltapäivällä kaksi. Niiden välissä pidetään välitunti, jolloin oppilaat voivat olla vapaasti pihalla, he esimerkiksi hyppäävät ruutua tai pelaavat jalkapalloa.

Fianarantsoan Asama-luokat ovat etuoikeutetussa asemassa muiden alueiden luokkiin nähden, sillä niissä tarjotaan oppilaille ruokaa. Ruokailua tukee YK:n alainen Maailman ruokaohjelma (World Food Programme,WFP) lahjoittamalla riisiä ja maissijauhoja. Aterian valmistavat oppilaiden vanhemmat vuorotellen. Useille oppilaille koulun tarjoama lounas ja välipala ovat päivän ainoat ateriat. Lounaaksi on aina riisiä ja sen kanssa kolmesti viikossa herneistä ja kahdesti viikossa muista vihanneksista tehtyä kastiketta. Iltapäivällä ennen kotiin lähtöä saadaan sokeroitua maissipuuroa, jonka oppilaat itse valmistavat. Kuulemma säännöllisen ruokailun vaikutus näkyy lasten pyöristyneissä poskissa verrattuna kouluvuoden alkuun. Opettajat syövät usein samaa ruokaa oppilaiden kanssa, muut käyvät kotona tai ulkona syömässä. Kollegani epäili, että ruoka olisi minulle tai vatsalleni sopimatonta. Itse asiassa se oli yksi parhaista riisiaterioista, joita olen syönyt tähän mennessä, mutta tuntui nurinkuriselta tulla ruokituksi ruoka-avulla. Niinpä seuraavina päivinä kävin ulkona syömässä, kun minulla siihen kerran varaa on.

Vaikka oppilaat ovat eloisia ja iloisia, luokassa vallitsee pääosin kuri ja järjestys. Opettajan auktoriteettia ei kyseenalaisteta. Kun opettaja kirjoittaa tehtävän taululle, kaikki kopioivat sen vihkoihinsa keskittyneesti. Myös julkisissa kouluissa kirjoitetaan paljon taululle, koska kirjoja ja monisteita on vähän, muista moderneista apuvälineistä puhumattakaan, ja opiskelu on siksi hidasta. Kirjoittamisen lomasta kuuluu vain muutaman nuhaisen nenän niiskutus – on talvi, rakennuksessa ei ole lämmitystä ja luokan ovet ja ikkunaluukut ovat auki. Oppilaat nousevat seisomaan vastatessaan ja käyvät vuorotellen tekemässä tehtävien ratkaisut taululle. He pyyhkivät taulun tai lakaisevat lattian tottuneesti ja tuovat opettajalle lounaan yläkertaan. Opettaja myös saattaa kevyesti läpsäyttää, jos joku ei kuuntele tarkkaavaisesti. Suomessa varmaan oltaisiin jo raastuvassa syyttämässä pahoinpitelystä. Ulkoa taukoamatta kantautuvat äänet eivät näytä häiritsevän ketään, naapuri soittaa musiikkia, autot tööttäilevät, kanat kaakattavat…

Opetusalan lakon vuoksi tavallisissa koulussa ei ole tunteja. Lakkoilevat opettajat vaativat parempaa palkkaa. Lakon aikana vanhemmat maksavat muutamille opettajille oppituntien pitämisestä. Oppilaiden on tultava joka aamu katsomaan, onko opetusta sinä päivänä vai ei. Lisäksi opetusolosuhteet ovat usein huonot. Eräässä luokassa on 80 oppilasta! Jos haluaa saada istumapaikan, on tultava paikalle aikaisin ja osa joutuu kirjoittamaan lattialla. Voi kuvitella, että opettamisesta ja koulunkäynnistä ei tule oikein mitään. Kuulemma opettajat ovat myös kieltäytyneet valvomasta ja korjaamasta elokuulle siirrettyjä päättökokeita. Hallituksen on löydettävä joku ratkaisu ongelmaan, jotta kokeet voidaan pitää. Opettaja Nicole Rafalimananan mielestä lakko on ehdottomasti oikeutettu, mutta hänestä tuntuu pahalta oppilaiden puolesta ja hän on huolestunut heidän tulevaisuudestaan.

Toisena päivänä teemme koko aamun kiltisti ranskan kielioppitehtäviä. Olen aiemmin opettanut vain aikuisia, mutta suoriudun tehtävästä kunnialla, tai niin opettaja ainakin mielikseni väittää. Uuvuttavan rupeaman jälkeen oppilaat laulavat minulle ja opetan vastineeksi yhden laululeikin suomeksi. Ja sekös heitä riemastuttaa, ujous on tipotiessään. Musiikki ja tanssi näyttävät olevan heillä verissä: taputukset pysyvät rytmissä, eräs poika esittelee taiturimaisia tektonik-liikkeitään ja tytöt keikuttelevat lanteitaan niin kuin heillä olisi enemmänkin ikää. Oppilaat pyytävät minua ottamaan valokuvia ja poseeraavat elokuvatähtien elkein – ja nauravat sitten remakasti toistensa ikuistetuille ilmeille.
 
Teksti ja kuvat: Heini

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>