Kambodzha: Matin blogi

Tulvat pidentävät nuorten kesälomaa Kambodzhassa 1.10.2014

Sadekausi tuo monenlaisia haasteita elämänmenoon Kambodzhassa. Taksvärkki ry:n globaalikasvatuksen suunnittelija Leenan blogipäivitys Kratien provinssista.

Mekong-joki sivuhaaroineen tulvii säännöllisesti sadekaudella, joka kestää heinäkuusta syyskuuhun. Monsuunisateiden myötä vedenpinta saattaa nousta useita metrejä. Alavilla mailla Kambodzhassa asuintalot samoin kuin eläinten suojat rakennetaan tulvariskin vuoksi korkeiden paalujen päälle.

Vesi saattaa nousta nopeastikin, joten tulvan uhatessa ihmisillä on kiire kerätä tärkeimmät tavaransa, koota eläimensä ja siirtyä turvaan korkeammalle maalle. Veden vetäytyminen puolestaan saattaa kestää viikkoja. Tulvat eristävät syrjäiset kylät täysin, huuhtovat mennessään irtaimen tavaran ja aiheuttavat merkittävää tuhoa.

Tänä vuonna opetusministeriö on päättänyt siirtää koulujen alkamispäivää kuukaudella, koska odotettavissa on lisää tulvia suuressa osassa maata. Lukuvuosi alkaa lokakuun 1. päivän sijasta marraskuun alussa. Koululaisilla on näin ollen yksi ylimääräinen kuukausi lomaa, jonka he kompensoivat lukuvuoden päätteeksi.

Kratien provinssissa myös sikalat on rakennettu korkeiden paalujen varaan. Taustalla tulviva riisipelto.

 
Teksti ja kuvat: Leena Honkasalo
 

Avainsanoina | 1 kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Temppelijuhlissa Kambodzhassa 9.9.2014

Taksvärkki ry:n globaalikasvatuksen suunnittelija Leena viettää vuoden lopun Kambodzhassa. Leena saapui keskelle paikallisia juhlamenoja. Jatkossa saamme Leenalta kuvaterveisiä paikallisten nuorten todellisuudesta.

. . . . . . . . . . . . . . . . . .


 
Kambodzhassa vietetään parhaillaan Bon Pchum Beniä, 15-päiväistä uskonnollista juhlaa, jonka aikaan kambodzhalaiset osoittavat kunnioitusta edesmenneille sukulaisilleen ja esi-isilleen jopa seitsemän sukupolven päähän. Bon Pchum Ben ajoittuu Khmer-kalenterin kymmenenteen kuukauteen eli syys- tai lokakuulle. Tänä vuonna juhla huipentuu 22.–24. syyskuuta, ja nuo kolme päivää ovat Kambodzhassa kansallisia vapaapäiviä.

Bon Pchum Benin aikana jokainen perhekunta käy temppelissä eli watissa ja uhraa ruokaa munkeille, jotta nämä siunaisivat edesmenneiden sukulaisten ja ystävien sieluja. Temppeleissä ja niiden lähistöllä on ruuhkaa, kun ihmiset jonottavat sisään ja ostavat asiaankuuluvia suitsukkeita ja kukkia. Kaupan on myös kaikenlaista maallista tavaraa aina heliumpalloista popkorniin. Suitsukkeiden tuoksu leijailee kaduille asti, ja laulu raikaa kauas.

Kuvat ovat Wat Ounalomista Phnom Penhistä.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Teksti ja kuvat:Leena Honkasalo
 

 

Avainsanoina | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Hyvästi Kambodzha! 22.2.2013

Työt Licadholla loppuivat noin kuukausi sitten, mutta vielä en ole päässyt kotiin asti. Pitkä kotimatka on edennyt nyt Pohjois-Vietnamin vuoristoon, kaupunkiin nimeltä Sapa. Täällä on saanut totutella taas takin ja muiden arktisten hömpötysten käyttöön (flipfloppien sijaan kengät!?).

Loppuaika Licadholla oli kiireistä, lähinnä koulujen ja CPG ryhmien kanssa yhteistyössä tehtyjen videoiden editoinnin takia. Valmista kuitenkin tuli ja työpöydän siivoamisellekin jäi ainakin puolikas päivä aikaa! Nyt kärkyn aina netin äärelle päästessäni malttamattomasti Taksvärkin sekä Licadhon sivuja, josko videot olisi jo tuupattu nettiin. Vielä näyttää hiljaiselta. Päivitän blogiin linkin heti kun sellainen löytyy. Licadho luultavasti päivittää videon sivuilleen vasta, kun myös khmerinkielinen versio on valmis, nykyisen englanniksi sekä suomeksi tekstitettyjen versioiden lisäksi. Khmerikäännöksen valmistumisen ajankohta on vielä täysi mysteeri niin minulle, kuin asiasta vastuussa olevalle (entiselle) kollegallenikin.

Lopettamisen ajankohta oli siitä ikävä, että Licadhon ylin johto ei ehtinyt henkilökohtaisten syiden takia järjestää kanssani vuoden summaavaa close-up tapaamista tai järjestämään työtodistusta ennen lähtöäni. Tästä jäi vähän epämääräinen keskeneräisyyden fiilis, siitä huolimatta että lähiesimiehen ja lähimpien työtovereiden kanssa palaveerasimme projektin jatkosta ja siitä, mitä omille töilleni Licadhon sisällä tapahtuu ja kenen vastuulle ne tänä vuonna vierähtävät.

Työtodistus tulee joko postitse tai hankeseurantamatkalle lähtevän hankekoordinaattorin mukana takaisin Suomeen. Todistus luultavasti saapuu ennen työntekijää. Suunnittelin olevani Suomessa takaisin todistamassa keväthankien sulamista (ja yliopiston nelosperiodia), mutta mikäli matka taittuu jatkossakin yhtä joutuisasti, on juhannus varmaan realistisempi tavoite. Kertoo nimimerkki ”kaksi viikkoa Vietnamissa muuttuukin kohta kuukaudeksi”.

Kambodzhaa taitaa olla vähän ikävä jo nyt, vaikka tämän kauemmaksi en ole ehtinyt.

Vuodessa Phnom Penhistä tuli koti ja työstä Licadholla arkea. Kaikki oli täysin erilaista kuin mihin on Suomessa tottunut, mutta yllättävän pian motolla liikennettä vastaan ajaminen alkoi tuntua luonnolliselta kuin ratikan odottelu lumimyrskyssä. Toimistolle maanantaina saavuttuani viikon ensimmäisenä työtehtävänä maaoikeuksien puolesta järjestetyn Gangnam Style – mielenosoituksen kuvaaminen? Perussettiä. Iso vaaleanpunainen hääteltta tukkii kotikadun pariksi päiväksi? Vasta viides kerta tänä vuonna.

Mitä sain vapaaehtoisjaksolta? Mitä olen oppinut asumalla ja työskentelemällä vuoden Kambodzhassa? Onko jokin omassa ajattelussa muuttunut?

Asiaa on helpompi lähestyä näin perussuomalaisen negaation kautta kertomalla siitä, mitä ei tapahtunut. En kokenut maailmankuvaa mullistavaa ajattelutavan muutosta. En saanut oivallusta siitä, kuinka köyhässä ja lämpimässä sitä vasta osataankin elää oikein (kun Suomessa on kaikilla koko ajan hirveä kiire eikä pysähdytä syömään tuoreita mangoja). En myöskään kyynistynyt ”it’s like it is” hälläväliä expatiksi, jonka mielestä kaikki ihmisoikeuksiin tai kehitysyhteistyöhön viittaava on länsimaista hapatusta jota ilman kambodzhalaiset ovat tulleet toimeen vallan mainiosti jo tuhansien vuosien ajan.

Sen sijaan ymmärsin, että ihmiset ovat kaikkialla pohjimmiltaan kuitenkin melko samanlaisia, köyhä elämä kehitysmaassa ei ole sekään jatkuvaa kurjuutta ja kärsimystä ja paikalliset tietävät länsimaalaisia paremmin, miten maataan kehittää eteenpäin. En voi sanoa, että yksikään näistä asioista tuli yllätyksenä, mutta ehkä vuoden kokemukset ainakin vahvistivat näitä käsityksiä entisestään. Kokemusten sulatteluun ja perspektiivin löytämiseen saatetaan tarvita myös kuukautta enemmän aikaa ja ehkä myös naapurimaa Vietnamia pidempi etäisyys.

Kiitos Taksvärkki, Licadho ja Kambodzha, takana on vuosi jonka aikana on tapahtunut pienen ihmiselämän edestä. Yritän pitää opitusta khmerin kielestä vielä jotain muistissa Suomenkin päässä, sillä olen varma että palaan maahan vielä, ainakin turistiksi jos en muuten.

Blogi päättyy nyt tähän. Päivitän vielä linkin kulttuurivaihto-videoihin niiden ilmestyttyä, mutta sitä lukuun ottamatta se on nyt cumriep lie!

Teksti: Matti

Avainsanoina | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Kerjäävä lapsi ei tarvitse rahojasi 7.1.2013

Laskin vuoden aikana Suomesta tulleet kyläilijät ja totesin trafiikkia riittäneen kymmenen hengen edestä. Jokaisen kanssa on jossain vaiheessa keskusteltu kadulla kerjäävistä ja kaupustelevista lapsista. Kaakkois-Aasian turismin high-seasonin kunniaksi ajattelin muotoilla samoja ohjeita, mitä olen antanut vierailleni, myös blogiin siinä toivossa että joku Kambodzhan matkaa suunnitteleva bongaa tämän ja saa miettimisen aihetta matkalleen.

Lyhyesti: vaikka ryysyiset lapset Angkor Watin temppeleillä tai Phnom Penhin jokivarren turistiravintoloiden edessä ovat kuinka söpön tai kärsivän näköisiä tahansa, vaikka näiden koreistaan myymät käsikorut näyttävät oikeastaan ihan kivoilta ja pieni myyjä osaisi englantia paremmin kuin yksikään tapaamasi kambodzhalainen aikuinen, älä anna näille dollarin puolikasta tai rielin rieliä. Vielä parempi jos et antaudu keskusteluun, hymyile tai osoita millään tavalla arvostavasi pienien kaupustelijoiden yritteliäisyyttä. Julmaa? Ei ole, vaan ainoa oikea tapa toimia.

Mikä tässä voi olla vikana? Lapset ovat niin selkeästi köyhiä, että annetut rahat menisivät varmasti oikeaan osoitteeseen. Minä saan viisi hienoa postikorttia, lapsi saa dollarin. Minä saan hyvän omantunnon, lapsi perheineen saa riisiä syödäkseen. Isojen kirjakorien kanssa yömyöhään katuja kiertelevät lapset särkevät turistin sydämen ja hellyttävät samalla kukkaronnyörit. Jos sydämen särkee nimenomaan ajatus siitä, että lasten pitää tienata elantonsa tällä tavalla, rahan antaminen ei ole ratkaisu. Se tekee ongelmasta vain pahemman.

Hyväsydämiset turistit eivät välttämättä ajattele asiaa pidemmälle vaan kokevat auttavansa lasta hädässä. Kun hyväsydämisiä mutta ajattelemattomia turisteja on yhdellä alueella paljon, syntyvät markkinat joilla kysyntää on langanlaihoille ja suurisilmäisille pienille katukauppiaille. Mitä nuorempi, sitä parempi, sen takia äidit tapaavat kulkea kerjäämässä vauvat sylissään. Keski-ikäinen khmerimies harvemmin herättää turisteissa yhtä rahakkaaseen muotoon konkretisoituvia sympatian tunteita.

Köyhälle perheelle syntyy kiusaus, jota on vaikea vastustaa. Mikäli perheen nuorimmat pystyvät turistialueilla päivystäessään tienaamaan jopa kymmeniä dollareita päivässä, on perheen talouden kannalta suoranaista typeryyttä olla lähettämättä lapsia tienaamaan. Koulunkäynti taas aiheuttaa lähinnä välittömiä kustannuksia ja mahdollinen tuotto odottaa vasta vuosien päässä. Kaduilla lapset törmäävät hyväsydämisten turistien lisäksi Kambodzhan turismin pimeisiin puoliin: pedofiileihin, seksituristeihin ja huumeisiin.

Lapsiseksiturismi on yksi etovimpia ilmiöitä, joita Kambodzhaan liitetään. Ällöttävyyttä ei ainakaan vähennä se, että joissain tapauksissa lasten vanhemmat ovat itse aktiivisesti bisneksessä mukana. Ongelma on lähivuosien aikana hiipunut hurjimmista ajoista, mutta siltikin sanomalehden avatessaan törmää asiaa sivuaviin uutisiin aivan liian usein. Pimeät kadut eivät ole täällä (tai oikeastaan missään päin maailmaa jos niikseen tulee) sopivia paikkoja yksinäisille lapsille.

Toinen hyväsydämisten, mutta ajattelemattomien turistien ongelma, koskee orpokoteja. Lyhyeksi ajaksi vapaaehtoisiksi orpokoteihin työskentelemään lähtevät turistit, tai ihan vain päiväretkiä tekevät vierailijat, luovat tässäkin tapauksessa markkinat tuottoisalle bisnekselle, jossa lapsen etu ei ole muuta kuin läpimätiin rakenteisiin roiskittu pirteän värinen maalipinta.

Monet orpokodeista tienaavat turismilla. Vierailijoiden tekemät lahjoitukset ovat sitä suurempia, mitä kurjemmissa oloissa lapset näyttävät elävän. Tämä ei rohkaise lahjoituksista riippuvaisia orpokodin pyörittäjiä parantamaan lasten elinoloja. Myös parin viikon tai kuukauden mittaisissa pätkissä paikalle hoitajiksi ilmestyvät länkkärit ovat osa ongelmaa. Kiintymyssuhde joka solmitaan vanhemman korvikkeena toimivaan länkkäriin ja joka katkeaa kuukauden kuluttua länkkärin lopettaessa lomansa, ei tue lapsen pitkäaikaista kehittymistä. Ainoa tässä transaktiossa hyötyvä on itsensä paremmaksi ihmiseksi tunteva turisti. Sen lisäksi kolme neljännestä Kambodzhan 12,000 orpokodissa asuvasta lapsesta eivät itse asiassa edes ole orpoja, eivätkä kuuluisi alun perinkään orpokotiin.

Kun kuulin orpokoti-turismista ensimmäisen kerran, reaktioni oli hieman sama kuin Rio De Janeirossa favela-turismista kuullessani. Mietin, miten vastaavaan turismiin suhtautuisi Suomessa ja kuinka hullulta ajatus tuntuisi. ”Tervetuloa Mellunmäen lastenkotiin! Katsokaa Jaakkoa tuolla huoneessaan, kyllä on Jaakolla ollut kova elämä mutta silti vaan jaksaa Jaakko hymyillä. Noniin, tules nyt Jaakko sieltä kun tädit haluavat leikkiä ja ottaa valokuvia. Eikös ole reipas tämä Jaakko? Verkkareissa on kyllä vähän reikiä, annatteko rahaa niin saadaan Jaakolle uudet?”  Ja vastaavasti brassien Favela-kierros, jossa turistit kiertävät köyhää aluetta kamera laulaen ja päivitellen… Asuin opiskeluideni alkuaikoina todella ankeassa ja pienessä solukämpässä Pohjois-Haagan aseman vieressä. Olisi voinut vähän nyppiä, jos ikkunan takana olisi kurkkinut joukko turisteja opastetulla kierroksella kameroiden kanssa ihmettelemässä autenttista suomalaista opiskelijaelämää. Tai sitten olisin koittanut myydä turisteille autenttista suomalaista opiskelijapastaa, very cheap for you sir!

Se, että köyhyyden todistamisesta herää halu auttaa on kuitenkin hyvä asia. Joihinkin edellä mainituista auttamiskeinoista sortuminen ei tee kenestäkään pahaa ihmistä, ne ovat normaaleja reaktioita vaikeita asioita kohdatessa. Parempia keinoja auttaa löytyy kuitenkin listattuna esimerkiksi täältä.

Teksti: Matti

Avainsanoina , , , , , | 1 kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Norsuja ja vesiputouksia 13.12.2012

Maanantaina vietettiin kansainvälistä ihmisoikeuksien päivää. Licadhon henkilökunta jalkautui tapahtumiin ympäri Kambodzhaa. Itselleni napsahti nakki Koh Kongin CPG-ryhmän tapahtumaan Srael Amboliin. Tapahtumasta enemmän kirjoittamassani uutisessa, jonka Taksvärkin henkilokunta lisää kohta uutissivulle.

Lomakirjoittelun olen viime aikoina pyrkinyt pitämään minimissa, mutta Central Marketin vierestä löytyneen kanakuljetuksen kanssa sunnuntaina Srael Amboliin matkatessani huomasin unohtaneeni kirjani kotiin, ja aikaa tappaakseni kirjoitin toissaviikkoisen water festival – loman Mondulkirin reissusta pitkät pätkät. Naputtelenpa sen siis myös tänne:

Mondulkirin provinssi Kambodzhan itärajalla on kuningaskunnan syrjäisintä seutua. Yhdessä viereisen Rattanakirin provinssin kanssa Mondulkiri muodostaa metsän ja alkuperäiskansoihin kuuluvien heimojen täyttämän vyöhykkeen, joka aina viime vuosiin asti oli kirjaimellisesti tiettömien taipaleiden takana. Nykyään Phnom Penhistä pääsee provinssipääkaupunki Sen Monoromiin kätevästi japanilaisten rakennuttamaa päällystettyä tietä pitkin. Alueen syrjäisimpiin kyliin liikenne hoidetaan vieläkin perinteisesti elefanteilla.

Maisemat Mondulkiriin bussilla saapuessa olivat jotain aivan muuta, kuin mihin olen muualla Kambodzhassa tottunut. Tasainen palmuilla täplitetty riisipeltoplatta muuttui kumpuilevaksi nummimaisemaksi, eräänlaiseksi trooppiseksi Skotlanniksi. Bussin kivutessa tarpeeksi ylös bongasin myös ensimmäiset havupuuni vuoteen. Ilma oli ylhäällä Sen Monoromissa, noin 800 metrin korkeudella merenpinnasta, raikkaampaa ja viileämpää. Saattaa olla, etta meillä oli matkakumppanini kanssa vähän lomalinssit silmillä, mutta saavutimme yksimielisyyden siitä, etta jopa vihreä väri oli selkeästi vihreämpää kuin kotona Phnom Penhissä.

Olimme varanneet mökin sekä viidakkotrekin eco-resortista nimeltä Nature Lodge. Grillibuffetin tarjonneesta päärakennuksesta mökkiin taskulampun valossa taivaltaessamme väistelimme niityllä nuokkuvia hevosia ja lehmiä. Yksi loman ehdottomia kohokohtia oli mökistä löytyvä lämmin suihku. Vuodatin melkein pari onnen kyyneltä kun muistin taas, miltä suihkussa käymisen pitäisi tuntua.

Ensimmäisenä aamuna lähdimme bunong-heimon kylään tapaamaan retkemme 65-vuotiasta maastoajoneuvoa. Mukaan lähti opas seka norsua käskyttävä mahout. Kylän yhteisomistuksessa olevilla norsuilla kerätään lisätuloja turistikierroksilla. Arvokkaat työjuhdat pidetään kunnossa työskentelemällä niillä vain neljänä päivänä viikossa. Työskentelyn jälkeen norsut vaihtavat vapaalle ja vaeltelevat laiduntamassa pitkin metsiä. Liikkeelle lähto onnistuu vasta kun mahout on jäljittanyt norsun. Retkeä varatessa varoitetaan selkeästi siitä, etta mikäli norsua ei löydy tai tätä ei nyt tällä kertaa kiinnosta länkkärit selässä raahustaminen, ei norsua pakoteta ja retki tehdään jalkapatikassa. Oppamme mukaan bunongien norsut elävät selkeästi eläintarhassa olevia tai villejä lajitovereitaan pidempään. Retkeä varatessani vaikeilin sitä, olenko nyt osa julmaa norsunkidutus-rinkiä, mutta Nature Lodge onnistui vakuuttamaan eettisestä reilun kaupan norsuilustaan.

Mahout ratsasti norsun niskan päällä istuen. Ohjaus hoitui lerpattavia jättikorvia polvilla kyhnyttämällä. Matkustajat istuivat kamojen kanssa kopassa norsun selässä. Laskeuduimme selkeiltä, leveiltä urilta alas laaksoon. Tiheässä viidakossa, kapeilla kaatuneiden puunrunkojen täyttämillä poluilla ja jyrkillä mutaisilla mäkiosuuksilla norsu yllätti maasto-ominaisuuksillaan. Massiivisen kokoinen ja kömpelön oloinen eläin rymisteli varmajalkaisesti läpi todella pahan näköisista paikoista. Kolme jokeakin ylitettiin ilman ongelmia.

Iltapäivällä leiriydyttiin vesiputouksen viereen ja norsu vapautettiin metsään. Yö nukuttiin hyttysverkotetuissa riippukeinuissa ja aamu aloitettiin, mahoutin ensin löydettyä vapaana harhaileva norsu, pesemällä tämä joessa.

Pääsin kokeilemaan norsun ohjaamista ja alun kuumotteluiden jälkeen niskan päällä tasapainoilu ja korvista jaloilla ohjailu alkoi onnistumaan. Vasenta korvaa kyhnyttämällä norsu kääntyi oikealle ja oikeasta taas vasemmalle. Jos suoraan kulkiessa fantti unohtuu unelmoimaan, molempia korvia kantapäillä painamalla annetaan kaasua.

Huikean reissun lopuksi pääsimme takaisin Nature Lodgeen, johon ihastuneina päätimme varata mökin koko loppuviikoksi. Seuraavina päivinä tutustuimme lähialueiden vesiputouksiin, joista varsinkin Bou Sra, Kambodzhan isoin putous, teki vaikutuksen.

Noin 40 kilometrin päästä loytyville putouksille pääseminen oli mielenkiintoisessa kunnossa olevan tien kanssa seikkailu. Varsinkin kun vuokramopon takarengas puhkesi puolivälissä matkaa. Onneksi ohittamamme bunong-kylä ei ollut kaukana ja ensimmäisen talon kohdalle mopon talutettuani paikalle soitettiin naapurista kaveri työkalujen ja varakumin kanssa.

Talutushommiksi meni

Putoukset olivat hienoimmat nakemani, jopa Brasilian Iguazun – tai Kanadan Niagaran putouksia säväyttävämpi kokemus. Kaksiosaisten putousten pienempi yläputous oli paikallisten suosima piknik-alue, mutta 30-metrisille alaputouksille laskeutuminen oli sen verran hankalaa, etta näystä sai nauttia miltei yksin. Merkkaamattoman polun jälkeen avautui suoraan Jurassic Parkista karannut autio viidakkolaakso ja sen keskellä massiivisena jylisevä vesiputous. Epätodellinen näky.

Bou Sra

Mondulkirin rauhassa akut latautuivat niin hyvin, etta Licadholla jaksaa loppuvuoden rutistuksen. Ja rutistettavaa riittaa. Työsopimus Licadhon kanssa loppuu tammikuun alkupuoliskolla ja vielä on paljon asioita, jotka haluan saada ennen lähtöä aikaiseksi.

Armottoman loppukirin aika siis!

 

Teksti ja kuvat: Matti

Avainsanoina , | 1 kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Karaokevideoita ja kansalaisyhteiskuntaa 19.11.2012

Aina ei mene hommat Kambodzhassa kuin Strömsössä.

Viime viikot olen ollut kiireinen tehtäväkenttäni laajentuessa karaokevideotuotantoon. Sihanoukvillen ja Phnom Penhin lastensuojeluryhmien lasten oikeuksista ja lapsityosta sanoittamat kappaleet vaativat ympärilleen videoita, joita lähdimme kahden viikonlopun aikana kampanjapäällikkö Narithin kanssa kuvaamaan. Kuljetimme nuoria pitkin erilaisia kuvauskohteita Sihanoukvillessa ja Phnom Penhissä, henkilökohtaisena visiona saada aikaiseksi mahdollisimman autenttisen näköinen khmer-karaokepläjäys. Lukemattomat henkisessä syväjäässä vietetyt tunnit, jotka olen istunut kambodzhalaisissa busseissa karaokevideoita tuijottaen, kantoivat viimein hedelmää ja pääsin soveltamaan taitojani käytäntöön.

Huolellisen opiskelun jälkeen olen päätynyt siihen, etta  khmer-karaokevideon tärkeimpia elementteja ovat 1) riisipelto 2) itkeminen ja 3) auton alle jääminen. Phnom Penhin ryhmän kuvauksissa päästiin jo hyvin lähelle khmerkaraoken syvintä olemusta, kun saimme houkuteltua nuoren tytön itkemaan keskellä riisipeltoja. Auton alle jääminen jääköön ensi kertaan, on hyvä jättää vähän varaa parantaa.

Kuvausten jälkeen nuoret Sihanoukvillesta ja Phnom Penhistä järjestettiin Licadhon studioon äänityksia varten. Kiire oli kova, Narith editoi samaan aikaan biisiä valmiiksi kun itse leikkasin jo kuvamatskusta raakaversiota pöydän toisella puolella.Videon piti olla kansitettuna ja monistettuna DVD:nä 13. päivä Asian Grassroots Peoples Assemblyn, kavereiden kesken AGPAn, avajaistilaisuuteen.

Sananen AGPAsta: Kaakkois-Aasian maiden ASEANin huippukokous seka East Asian Summit järjestetään tällä viikolla. Kambodzha on toiminut tämän vuoden ASEANin puheenjohtajamaana vaihtelevalla menestyksellä. Tänään kokousta varten maahan on lentämässä isoa päällikköä Obamasta Putiniin. Kambodzhan sijaan kokouksessa taitaa kuitenkin kiinnostaa enemmän Kiina ja vääntö South China Sean tilanteesta.

Kun maa on kokousta varten jo valmiiksi täynnä journalisteja ja kansainvälinen huomio on hetkeksi tässä kolkassa Kaakkois-Aasiaa, alueellisten ruohonjuuritason verkostojen tapahtuma AGPA ,joka järjestettiin viikkoa ennen huippukokousta, pyrki kiinnittämään huomiota myös ASEAN alueen maiden kansalaisyhteiskuntaan. Tähän avajaisseremoniaan myös oma lastensuojeluryhmämme ruohonjuuritason verkostona olisi mennyt viemaan terveisensä lasten oikeuksista ja lapsipalvelijoina toimivien siirtotyöläisten asemasta. Videon esityksen jälkeen lastensuojeryhmä olisi jakanut  800 monistettua DVD:tä kaikista ASEAN maista paikalle tulleille aktivisteille.

Nuoret olivat jo kerääntyneet Licadhon toimistolle ja olimme valmiita lähtöön, kun kokoontumispaikkana toimivasta ravintolasta alkoi kuulua huonoja uutisia. Yllättäen ravintolan omistaja alkoi epäröimään jo sovitun tilaisuuden järjestämistä ja lopulta tilanne eskaloitui sähköjen katkaisemiseen. Nuoret lähetettiin kotiin, ja me jäimme odottelemaan tietoja AGPA:n järjestäjien pressitilaisuudesta.

Samat mystiset ongelmat vaivasivat muitakin kansalaisten järjestämiä tilaisuuksia. Kokoontumispaikkoina toimivien tilojen omistajia ilmeisesti uhkailtiin, mikä sai nämä pyörtämään päätöksensä tilojen käytostä viime hetkillä. Aktivisteja majoittavat guesthouset potkivat näitä ulos tarkempia selityksiä antamatta, ilmeisesti näissäkin tapauksissa salamyhkäisellä painostuksella on osansa asiassa. Kaiken kaikkiaan siis hyvin epämääräistä meininkia, josta Kambodzha ei jälleen kerran tyylikkyyspisteitä onnistu keräämään. Matkaa on vielä avoimeksi demokratiaksi, kun suhtautuminen kansalaisyhteiskuntaan on tämä.

Jotain hyvääkin: viikon lopuksi järjestetty marssi onnistui lupien epäämisestä huolimatta ilman ongelmia.

 
Teksti ja kuvat: Matti

Avainsanoina , , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Maansuru Kambodzhassa 25.10.2012

Viime viikolla Kambodzhassa vietettiin Pchum Benia: esi-isien päivää. Juhlaan kuin juhlaan kuuluu Phnom Penhin autioituminen. Niin myös Pchum Beniin. Kaupunkilaiset kuulivat kotiseutujen kutsun ja kerääntyivät koko suvun voimin provinsseihin tekemään uhrauksia esi-isille seitsemässä polvessa.

Kaupungista lähteminen aina useampien vapaapäivien sattuessa peräjälkeen johtuu siitä, että suurimmalla osalla pääkaupunkilaisista on perhe ja suku (jotka täällä ovat käytännössä tosin sama asia) vielä maaseudulla. Muuttoliike on paisuttanut kaupunkia nopeasti ja paljasjalkaiset phnompenhiläiset ovat harvinaisuus. Vuonna 1998 kaupungissa oli hieman yli 800,000 asukasta, nyt jo noin 2,2 miljoonaa.

Vietin itse lomaa Vietnamin Phu Quocissa, paratiisisaarella aivan Kambodzhan rannikon tuntumassa, tietämättömänä siitä että täällä lomatunnelmat olivat vaihtuneet maansuruun. Keskiviikkona jätimme Phu Quocin ja palasimme takaisin Kambodzhaan viettämään välipäivää matkustuksesta joen varrelle Kampotiin. Rajaa ylittäessämme kuulimme Kambodzhaa järkyttäneet uutiset alkuviikosta Kiinassa sydänkohtaukseen kuolleesta  89-vuotiaasta kuningasisä Norodom Sihanoukista.

Olimme matkalla Kampotista Koh Kongin rajanylityspisteen kautta Thaimaan Pattayalle äänestämään Suomen kunnallisvaaleissa. Lähialueen ainoa Suomen suurlähetystö Bangkokissa ei järjestänyt äänestysmahdollisuutta Phnom Penhin Ruotsin konsulaattiin kuten kevään presidentinvaalien aikaan.  Sen sijaan ennakkoäänestys oli tehty mahdolliseksi aivan Bangkokin naapurissa: lomakaupunki Pattayalla.

Keskiviikko osoittautui hyväksi päiväksi pysyä paikallaan. Kuninkaallisen kuolemantapauksen johdosta bussiyhtiöiden viralliset bussit eivät kulkeneet. Varsinkin Phnom Penhiin pääsemistä yrittävät turistit olivat ongelmissa, sillä samana päivänä kuningasisän ruumista oltiin tuomassa lentokoneella Kiinasta Phnom Penhiin ja kotiinpaluuta todistamaan saapuvat väkijoukot tukkivat liikenteen. Torstainakaan viralliset bussit eivät kulkeneet, mutta pääsimme tiivistunnelmaisessa minivan-kyydityksessä Kampotista rajalle Koh Kongiin.

Äänestysreissu onnistui, mutta äänestyskaupunki Pattayasta itsessään ei ole kovin paljon hyvää sanottavaa. Vaatimaton ruuhkainen ranta, rumien hotellikompleksien täyttämä kaupunki ja miljoona seksituristia. Amazing Thailand.

Kambodzhaan jälleen töihin palatessa huomasi, kuinka iso tapahtuma entisen kuninkaan, nykyisen kuningasisän, menehtyminen oli. Kambodzhan itsenäisyyden isänä pidetty Sihanouk oli viimeisiä kansan keskuudessa lähes puolijumalan asemassa pidettyjä kuninkaita. Liput ovat liehuneet puolitangossa ja kaikkialta maasta ihmisiä on kerääntynyt Royal Palacen edustalle rukoilemaan palatsin sisällä lepäävän kuningasisän puolesta. Tiistaina siellä iltakävelyllä käydessäni bongasin paikalta provinsseista saapuneita kambodzhalaisia telttoihin majoittuneena. Vannoutuneimmat eivat liiku palatsin edustalta viikkoon. Ensi kuun lopussa pidettävä water festival on peruttu ja ravintoloissa ei soiteta musiikkia.

Viikon virallinen suruaika päättyi toissapaivana massiiviseen seremoniaan, mutta sureminen jatkuu muodossa tai toisessa ainakin kolmen kuukauden päästä buddhalaisten perinteiden mukaisesti pidettäviin hautajaisiin asti.

Kuningasisän palvominen saa välillä mielenkiintoisia piirteitä: viime viikon jymy-uutisia olivat Sihanoukin kasvojen ilmestyminen kuuhun ja palatsille kerääntyneen väkijoukon yläpuolelle leijaillut, aivan selvästi entisen kuninkaan näköinen pilvimuodostelma.

Loppuun linkki vaikuttavasta seremoniasta royal palacella, jonne 5000 munkkia kokoontui messuamaan kuningasisän puolesta:

Munkkien seremonia Royal Palacella

Teksti: Matti

Avainsanoina | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Hyviä ja huonoja uutisia 11.10.2012

Uutisten seuraaminen on useimmiten masokistisen masentavaa ajanvietettä.

Negatiivisuus on tärkeä uutiskriteeri. Täällä tietää, että Suomessa kaikki on hyvin kun nettilehtien etusivuilta löytyy päivittelyä säästä tai mustaihoisesta Mannerheimista. Jos Kambodzhalaisissa lehdissä kirjoitetaan säästä, kylissä hukutaan tulviin ja suhteellisen tuoreiden sotaveteraanien puolesta tuskin osataan raivostua viela muutamaan vuosikymmeneen.

Lehtien etusivuille ei tarvitse keksimällä keksiä täytettä, sillä huonoista uutisista ei ole täällä pulaa. Korruptiota, maakiistoja, hallitsevan eliitin mielivaltaa, jatkuvasti uusia ennätyksiä maan läpi kulkevien huumeiden takavarikkojen määrissä ja järkyttävien lapsia kohtaan kohdistuvien rikosten epidemia.

Positiivisesti minut kuitenkin yllätti se, kuinka avoimesti Kambodzhan ongelmista lehdissä täällä kirjoitellaan. Pystyn tosin seuraamaan vain englanninkielistä mediaa. Englanninkielisiä sanomalehtia täällä ilmestyy jopa kaksi: Cambodia Daily ja Phnom Penh Post. Seuraamani median vapauden syynä taitaa olla se, että häviavän pieni osa kambodzhalaisista seuraa sanomalehtiä ylipäätään, englanninkielisistä lehdistä puhumattakaan. Suurin osa tiedosta imetään televisiosta tai radiosta, jotka taas ovat sanomalehtia tiukemmin kontrolloituja.

Englanninkielisten lehtien yllättävästä avoimuudesta huolimatta kambodzhalaisen journalistin ammatti on vaarallinen. Keväällä murhatun ymparistöaktivisti Chut Wuttyn autossa istui kohtalokkaiden tapahtumien aikaan kaksi Cambodia Dailyn journalistia. Vastikään laittomia puunhakkuita tutkinut toimittaja löytyi surmattuna auton takakontista. Eniten julkisuutta saaneessa sananvapautta uhkaavassa tapauksessa itsenäistä, myos opposition edustajille äänen antanutta radiokanava Beehivea pyörittänyt 70-vuotias Mam Sonando tuomittiin 20-vuoden vankeusrangaistukseen niin Kambodzhassa kuin kansainvälisestikin hyvin kyseenalaiseksi tulkitussa oikeudenkäynnissä.

Jos Kambodzhalla on yksi ihmiskunnan traagisimpia lähi-historioita ei nykyhetkikään siis ole suoranaista ruusuilla tanssimista. Kuulostaako toivottomalta? Sitä se ei kuitenkaan ole.

Kambodzhalaiset itse ovat pitäneet minut optimistina tammikuusta lähtien. Draivi eteenpäin on varsinkin nuorilla kova. Maan ongelmat tiedostetaan ja niihin halutaan muutosta. Monet haastattelemistani CPG-ryhmien nuorista vapaaehtoisista perustelevat tulevaisuuden haaveammattiaan sen mukaan, minkälaisia ammatteja kehittyvä maa heidän mielestään eniten tarvitsee. Opettaja on ollut nuorten ammattihaaveiden kärkipäässä. Ja hyviä opettajiahan tarvitaan. Koulutuksen merkityksen ymmärtämiseksi riittää kun katsoo Suomen historiaa syrjäisestä agraariyhteiskunnasta moderniksi hyvinvointivaltioksi.

Yhteiskunnan rakenteet muuttuvat hitaasti, mutta uskon etta asiat tulevat tässä maassa muuttumaan parempaan suuntaan. Siihen voi mennä 10 tai 20 vuotta, mutta tämän päivän nuorilla khmereilla on energiaa ja tahtoa tehdä Kambodzhasta parempi paikka.  Myos sinänsä ikävillä uutisilla vangituista aktivisteista ja oikeuksiaan vaativien kansalaisten ahdistelusta on toinenkin puoli: ihmiset eivät enää tyydy katsomaan epäoikeudenmukaisuutta hiljaisena vierestä.

Teksti: Matti

Avainsanoina | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Kirkkaan taivaan kauhu 14.9.2012

Kambodzhassa isoin riski ajautua lapsityön haitallisimpien muotojen pariin on maaseudun köyhistä perheistä tulevilla lapsilla. Mikäli tilanne kotitilalla alkaa olla epätoivoinen, voi lapsen lähettäminen töihin alkaa tuntua hyvältä ajatukselta.

Tekstiiliteollisuuden buumi vetää varsinkin nuoria naisia kyläkaupalla Phnom Penhin ja Sihanoukvillen ulkomaisille yrittäjille mahdollisimman halpaa ja helppoa työvoimaa tarjoaville SEZ(Special Economic Zone) alueille. Aamuisin ja iltapäivisin kaikki poistumistiet kaupungista täyttävät nuorten työläisten armeijat, joko aloittamassa tai lopettamassa vuoroaan vaatteita kansainvälisille, Suomessakin myytäville brandeille, valmistavissa tehtaissa.

Brändinsa arvoon mitään huomiota kiinnittävillä yrityksillä on tietenkin täysi syy valvoa alihankkijoidensa toiminnan eettisyyttä ja sitä, että tehtaisiin ei päädy työskentelemään lapsia. Kaikkia tämä ei kuitenkaan valitettavasti kiinnosta: edullisemmalla hinnalla erottautuminen kompensoi julkisuuskuvaan lapsityösyytösten myötä tulleet säröt.

Riisimatematiikkaa

Riisipelto

Vietin viikonlopun Takeon ja Kampotin provinssien rajalla sijaitsevassa pienessä kylässä kolumbialaisen valokuvaajakaverin kanssa tarkistamassa juttuvihjettä (vapaaehtoistyön lisäksi toimin täällä välillä freelance-toimittajana). Sadekausi oli ollut siellä huono. Puolet tämän vuoden riisisadosta oli mennyt jo pilalle. Viljelijät istuttivat riisiä kuivaan maahan, joka on normaalisti tahan aikaan vuodesta veden peitossa.  Mikäli pelto ei tulvi, eivät riisin versot kasva ja sato on mennytta.

Lyhyellä kolmen kuukauden aikavälillä kasvatettua, kuuden kuukauden serkkuaan huonolaatuisempaa riisiä, viljelijät myyvät eteenpain 1000 rielin, eli noin 20 eurosentin kilohintaan. Kysyin pientä tilkkua viljelevältä naiselta, kuinka paljon lyhyen riisin sadosta menee myyntiin ja kuinka paljon omaan kulutukseen. Normaalina kautena, kun asiat menevät hyvin, naisen perhe myy lyhyen kauden riisia 50 kiloa per sato. Tämä tarkoittaa hieman alle kymmenen euron tuloa kolmen kuukauden työstä. Hyvällä sadekaudella pystyy perhe viljelemaan riisipelloillaan 2-3 lyhyen riisin satoa vuodessa ja oman kulutuksensa tyydyttämisen lisäksi saamaan 30 euroa investoitavaksi lannoitteisiin,maataloustyökaluihin ja muuhun tarpeelliseen.

Pääosin omavaraisissa pienviljelijäperheissä vuositulot eivät tietenkaan kerro kaikkea, mutta Kambodzhan kansantaloudessa kiertävän rahan puutetta isompana ongelmana  vuosikymmenen kuivimman sadekauden kanssa onkin se, että kylän perheet eivat pysty tyydyttämään pian edes omia perustarpeitaan.

Kylän poliisi kertoi nälkäänsä varastaneesta miehestä, jonka oli päästänyt menemään, ja pelkäsi rikosten lisääntyvän mikäli sato jää tulematta. Meitä majoittaneen perheen isäntä tuumi synkkänä joutuvansa myymään pian muutaman viidesta lehmästään, joka taas tekee pellolla työskentelyn entistäkin ankarammaksi. Viereisessä talossa vietettiin kuusivuotiaan tytön hautajaisia pitkälle yöhön. Denguekuume voi tappaa ilman sairaalahoitoa. Kyläpäällikkö kertoi provinssitason viranomaisille esitetyista kehityssuunnitelmista, vettä pelloille ohjaavista kanaaleista ja sulkuporteista, mutta nämä olivat vasta haaveita, joiden toteutumisesta ei ollut vielä mitään takeita. Isäntämme ilmoitti koko kylän olevan mennyttä mikäli sadetta ei tule seuraavaankaan kuukauteen: juomavesi haettiin pääosin sadevetenä Pagodan vierestä ja varastot alkoivat ehtymään.

Vedenhakureissu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaihtoehto

Kun kylän ainoa tulon- ja ravinnonlähde pettää, jää ainoaksi vaihtoehdoksi kylästä poistuminen. Töihin Phnom Penhiin tai kauemmaksi, Thaimaahan. Epätoivoisimmat perheet lähettävät myös kouluikäiset lapsensa töihin. Lyhyellä aikavälillä lapsen työskentely saattaa tuntua hyvältä ratkaisulta. Pidemmällä tähtäimellä lapsi on kuitenkin tuomittu samaan kaikki muut vaihtoehdot sulkevaan köyhyyteen kuin vanhempansa. Taksvärkin video “köyhyyden kierre” havainnollistaa ongelman hienosti.

Koulutus on kylässäkin pakotie ankarasta ja epävarmasta elämästä. Isäntäperheemme tytär oli nuori kunnianhimoinen nainen, joka puhui englantia, opiskelee nykyisin yliopistossa ja samalla elättää itsensä työskentelemällä kahvilassa Phnom Penhissa.

Minä en enää tiedä mitään siitä epätoivosta, mitä vielä isovanhempani kokivat kun halla nousi pohjalaiselle pellolle.  Luultavasti yliopistossa nyt opiskelevan kambodzhalaisnaisenkaan lapset eivät tule tietämään mitään siitä kuristavasta tunteesta, kun isäntä katsoo kirkkaana pysyvää taivasta riisipellon yläpuolella, rukoilee Buddhalta sadetta ja pelkää koko perheen puolesta.

Riisin istutusta. Pellon pitaisi normaalisti tahan aikaan vuodesta tulvia

Teksti: Matti
Kuvat: Erica Pineros

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Syksy Kambodzhassa 27.8.2012

Käsitys ajan kulumisesta on pysynyt vahvasti Suomen vuodenajoissa kiinni. Kalenterin mukaan Suomessa kesä alkaa vedellä viimeisiään.Täällä taas vietetään yllättävän kuivaa sadekautta. Muutamaa kadut koskiksi muuttanutta päivää lukuunottamatta, ei vettä yleensä tule iltapäivän lyhyttä kuuroa enempää.

Suomen kesän huomasi viimeistään kesälomaansa viettävien vieraiden saapuessa kyläilemään Kambodzhaan. Vietin itsekin vieraideni kanssa viikon verran lomaa Laosissa. Vientiane, Vang Vieng, ja 4000 Islands, Laos vakuutti äärimmäisellä rentoudellaan. Ei tyrkytystä eikä liikenneruuhkia, vaan kaunista luontoa, jokea pitin kajakointia, maaseudulla pyöräilyä ja syvien luolien tutkimista. Ihan mahtavaa.

Lähestyvän syksyn taas huomasi suomalaisten yhteistyölukioiden jälleen aktivoituessa. Kesän aikana olemme kuvanneet kahden paikallisten nuorten vapaaehtoisten CPG-ryhmän (Child Protection Group) kanssa videoklippejä jaettavaksi suomalaisten lukioiden kanssa. Kulttuurivaihdon tarkoituksena on esitellä kambodzhalaisten nuorten arkea ja ajatuksia oikeuksistaan sekä lapsityöstä suomalaisille nuorille ja päinvastoin.

Projektiin osallistuu kaksi ryhmää, toinen rannikkokaupunki Sihanoukvillestä ja toinen pääkaupunki Phnom Penhistä. Kuvausten aikana pyysin nuoria esittelemään kolme heille itselleen tärkeintä kohdetta kotipaikkakunniltaan, jotka he tahtoisivat näyttää myos suomalaisille nuorille. Sihanoukvillessa kohteet olivat pitkälti samoja, joita myös kaupunkiin saapuvat turistit lähtevät katsomaan: kauniita rantoja meren äärellä.

Phnom Penhin ryhmän paikkavalintojen kontrasti turistikuvaan Phnom Penhistä taas oli mielenkiintoinen. Lempipagodat ja vehreät piknik-alueet olivat sellaisia, joita ei ulkomaalaisten turistien opaskirjoista löydy. Turistit käyvät katsomassa joukkohautoja Killing Fieldseillä seka Tuol Sleingin kidutuskeskusta. Ei mikään ihme, että parin päivän välistopin Phnom Penhissa tekeville kaakkois-aasian koluajille kaupungista jäävä mielikuva saattaa olla, noh, synkähkö.

Phnom Penhin CPG ryhmästä löytynyt englantia taitava Sophea on ollut korvaamattomana apuna kääntämässä videoklippien haastatteluja khmeristä englanniksi. Sophea tosin opiskelee suurimman osan viikosta, joten yleensä pystymme työskentelemään kääntämisen parissa vain yhtenä päivänä viikossa. Kohta alkaa kuitenkin olla valmista ja jäämme odottelemaan mielenkiinnolla suomalaisten lukioiden vastauksia.

Phnom Penhin/Kandalin provinssin CPG ryhmäläisiä

 

Teksti ja kuvat: Matti

Avainsanoina , | 2 kommenttia | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin