El país de la eterna primavera – Ikuisen kevään maa 9.11.2012

Myrella Saadeh on yksi maan tunnetuimmista lastenoikeusaktivisteista ja Pamin toiminnanjohtaja. Tässä blogissa hän kirjoittaa ajatuksiaan Guatemalasta.

Suomenkielinen versio alempana.

Guatemala, llamado también el país de la eterna primavera, no sólo por su clima maravilloso, sino por lo construido durante la Revolución de Octubre, de 1944 a 1954, que inauguró un período de modernización importante para el Estado, y que ha sido denominado como la “década de la primavera de Guatemala”, y también como el de la “edad de oro”.

Aunque distaba de ser un paraíso terrenal, nuestro país gozaba de muchos beneficios instaurados por los gobiernos de esa época, liderados por Juan José Arévalo y Jacobo Árbenz Guzmán, tales como: seguro social, educación gratuita, marco legal laboral, entre muchas otras ventajas; y, además, durante aquel período y por el aire de libertad y democracia que se respiraba, fue una época durante la cual afloraba el verdadero ser guatemalteco: amable, respetuoso, cariñoso, cálido, lo que se traducía en un país seguro, solidario, que colocaba al ciudadano, al ser humano, como el centro de cualquier acción que se emprendiera.

Casi 60 años han pasado y la situación de Guatemala es diferente. ¿Diferente cómo? Cuando es derrocado el gobierno de la primavera guatemalteca, se comienza a gestar todo un ciclo de violencia para las niñas, los niños, los y las adolescentes y, sin excepción, para la población en general. Se comenzó violentando por diferencias políticas, en una confrontación de 36 años que dejó miles de muertos, desaparecidos, huérfanos y viudas; y luego, como un país en postguerra, con una actitud de violencia generalizada en donde se asesina sólo porque sí.

Es triste esta violencia, pero más triste y frustrante es tropezar contra un muro de impunidad y vacíos en el sistema de justica, que si investiga lo hace con lentitud, no restituye a las víctimas, no persigue al delincuente, castiga a las y los ofendidos sometiéndolos a procesos engorrosos sin fin y, generalmente, sin un final feliz, salvo para los delincuentes que gozan de libertad, de privilegios, a puro tráfico de influencias a todos los niveles.

Pareciera que los y las guatemaltecas nos hemos acostumbrado a la violencia, pero cuando nos matan cobardemente a un adolescente en un municipio del oriente del país, sin ninguna razón y con una vedada amenaza de mejor no preguntar nada; o cuando asesinan al esposo de una colega en el suroccidente de nuestra Guatemala de 6 balazos, a una cuadra de su casa, nos damos cuenta que la muerte que llega violenta nos sacude, nos provoca, nos indigna, y que a pesar de eso… somos capaces de acompañar ese dolor, esa impotencia, y clamar por nuestros muertos y por todos los asesinados en el país.

Este es el espíritu que estamos infundiendo en los chicos y chicas con los que desarrollamos acciones en el país… que sean guatemaltecos críticos, pero sin perder la ternura, la sensibilidad, la calidez que nos caracteriza desde siempre.

Myrella Sadeeh,
Directora de PAMI

 
 
Guatemalaa kutsutaan ikuisen kevään maaksi. Nimitys tulee osittain siitä, että ilmasto Guatemalassa on todella upea, mutta se viittaa myös vuosina 1944−1954 tapahtuneeseen Lokakuun vallankumoukseen, joka aloitti maan virstanpylvääksi muodostuneen modernisaation kauden. Tätä aikaa on kutsuttu Guatemalan kevääksi ja kulta-ajaksi.

Vaikka maamme oli kaukana maanpäällisestä paratiisista, tuon ajan hallitukset tekivät paljon hyviä uudistuksia Juan José Arévalon ja Jacobo Árbenzin johdolla. Sosiaaliturva, ilmainen koulutus, työoikeudet, ja monet muut tuon ajan uudistukset tehtiin vapauden ja demokratian hengessä. Guatemalalaisten luonne ystävällisinä, kunnioittavina, välittävinä ja lämpiminä teki maasta turvallisin ja solidaarisen paikan, jossa kansalainen – ja ihminen – oli aina toiminnan keskiössä.

Tuosta ajasta on kulunut jo lähemmäs 60 vuotta. Guatemalan tilanne on muuttunut sinä aikana paljon. Mutta millainen muutos on ollut? Guatemalan kevään aikaisen hallituksen jouduttua vallankaappauksen kohteeksi, alkoi lapsiin, nuoriin ja koko väestöön kohdistunut väkivalta. Väkivaltainen sisällissota kesti 36 vuotta jättäen jälkeensä tuhansia kuolleita, kadonneita, orpoja ja leskiä. Sodan jälkeen väkivallasta tuli niin yleistä, että ihmisiä tapetaan edelleen vain tappamisen takia.

Väkivalta on surullinen asia, mutta vielä surullisempaa ja turhauttavampaa on rankaisemattomuuden kulttuuri ja oikeusjärjestelmän porsaanreiät. Ne tekevät rikosten selvittämisestä hidasta, rikollisia ei löydetä, ja uhreja rankaistaan pakottamalla heidät väsyttäviin ja loppumattomalta tuntuviin oikeuskäsittelyihin. Onnellista loppua ei ole muilla kuin rikollisilla, jotka saavat nauttia vapaudesta, etuoikeuksista ja keinottelusta kaikilla tasoilla.

Vaikuttaisi siltä, että me guatemalalaiset, niin naiset kuin miehet, olemme tottuneet väkivaltaan. Kuitenkin kun kaupungissa tapetaan silmittömästi nuori henkilö ilman mitään syytä ja kukaan ei uskalla kysyä tapauksesta, tai kun työkaverin puoliso ammutaan kuoliaaksi kotinurkillaan, huomaamme, että väkivaltainen kuolema todella ravistelee meitä. Se provosoi ja nöyryyttää, mutta samalla kestämme sen aiheuttaman tuskan ja epätoivon. Me huudamme apua kaikille kuolleille ja murhaajille.

Tämä on se henki, jolla vaikutamme nuoriin joiden kanssa työskentelemme PAMIssa. Haluamme heidän kasvavan kriittisiksi kansalaisiksi, kuitenkaan unohtamatta hellyyttä, tunteita ja lämpöä, jotka ovat inhimillisiä ominaisuuksiamme.

Myrella Sadeeh,
PAMIn toiminnanjohtaja

Avainsanoina | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>