Ei sanat vaan teot 24.4.2013

Kolme kuukautta vieraassa maassa on hurahtanut vauhdilla. Oikeastaan ajan kulun huomaa vain siitä, että elämä täällä tuntuu jo jopa hieman tylsältä – eli pahin eksotiikka on ravissut pois – ja että lapsi on kasvanut hurjasti. Meidän tänne tullessa jätkä mönki hitaasti pitkin lattiaa, ja nyt se työntää tuolia edellään ja kävelee huojuen olohuoneen poikki.

Ollaan me aikuisetkin jotain opittu. Viikottaiset työpajat muuttuvat koko ajan hauskemmiksi, kun uskaltaa yhä enemmän päästää ryhmänjohtajan roolistaan ja antaa lasten ja nuorten näyttää luovuutensa. Ja stressi vähenee, kun oppii luottamaan improvisoituihin b-suunnitelmiin varsinaisten aikeiden kaatuessa milloin mihinkin; viime viikolla en esimerkiksi saanut muovailuvahaa, jotta tarinankerrontaryhmän pikkulasten kanssa olisi aloitettu animaatiohahmojen teko. Mutta sitten lapset maalasivatkin aivan ihania pingviinejä ja hirviöitä Compan pihan pikkukivistä!

Lumihuippuisia vuoria, Titicaca-järvi ja aurinko – siinä maalausten tyypillisimmät teemat

Kulttuuriaktivistit koolla miettimässä, mitä yhteisökulttuuri on ja miten vahvistaa sitä

Työpajoissa me vapaaehtoiset ollaan aktiivisessa roolissa, mutta useissa muissa tilanteissa päädytään kuuntelijoiksi. Esimerkiksi viime lauantaina olin suuressa Cultura Viva Comunitaria -kokouksessa ja taisin avata suuni vain silloin kun joku kehui poikani reippautta, kun se konttaili lattialla kädet noessa ja roikkui ennakkoluulottomasti tummanpuhuvien hiphoppareiden ketjuissa. Muuten vain istuin ja ihailin kun kulttuurintekijät Brasiliasta, Argentiinasta, Perusta ja eri puolilta Boliviaa pitivät alustuksia siitä, mitä yhteisökulttuuri on. Täällä sitä osataan pitää puheita: inspiroivia, dynaamisia ja vaikuttavia! Eikä vaikuttavuus pelkkään retoriikkaan jää. Lähtemättömästi jäi mieleen kuvaus siitä, miten Brasilian Puntos de Cultura (eli Kulttuuripisteet) -verkosto syntyi: ”Tavalliset ihmiset, nuorisoporukat, kylien naiset… Brasiliassa on paljon ryhmiä, jotka pitävät yllä ja luovat uutta kulttuuria. Ja mitä hallitus teki oli, että se tunnusti tämän ruohonjuuritason toiminnan arvon. Sen sijaan että se olisi pystyttänyt tyhjästä uusia instituutioita ja alkanut niiden suojissa luoda kulttuuria, se alkoikin tukea näitä jo olemassa olevia ryhmiä.” Seuraavan yön päässäni pyöri, miten tärkeää Suomessakin olisi lisätä tällaista ”alhaalta ylöspäin” -mallia kulttuurin saralla.

 

Cultura Viva Comunitarian tiedotustilaisuudessa

Mutta eivät ne niinkään ole sanat vaan teot, jotka merkitsevät. Ihminen on mallioppija – varsinkin tällainen kovapäinen painos – ja mulle vapaaehtoisuuden ehdottomasti tärkeintä antia on se, että saan nähdä miten ihmiset tekevät asiat toisin kuin meillä kotona. Ja sitten saan yrittää tehdä perässä. Jos en pari vuotta sitten vapaaehtoisuuteni aikana Guatemalassa olisi ollut mukana työpajoissa, joissa autettiin leikkien varjolla lapsia ja nuoria pukemaan sanoiksi ajatuksensa yhteiskunnasta, en olisi koskaan ymmärtönyt kriittisen pedagogiikan mahdollisuuksia.

Tätä samaa osallistumista opettaa Compa, onhan senkin tavoite lisätä lasten ja nuorten mielipiteen volyymiä niin, että aikuistenkin korvat sen kuulevat. Mutta jotenkin Compan keinot – ne korvat joilla lapsia kuunnellaan – ovat vieläkin herkemmät. Luulen että se johtuu välineestä, teatterista.

Arnold ja Jalle kertovat satua kaimaanista

Compan johtaja, Ivan Nogales, puhuu useissa yhteyksissä ihmisen kehosta, ihmisen kolonisoidusta kehosta, joka pitää vapauttaa ennen kuin ihmisen mieli voi olla vapaa. Teoriassa minäkin tämän teatterilaisena tiedän. Oma ammattini äänisuunnittelijana vain ei ole perinteisesti kovinkaan kehollinen, joten omakohtaista kokemusta ei ole liiemmin kertynyt. Mutta nyt, seurattuani honteloa poikaa, joka tuli ensimmäisiin sirkustreeneihin olkapäät kurtussa ja lippa silmillä, ja joka viime lastenjuhlissa puhalsi jo pari komeaa liekkiä kahden kokeneen tulitaiteilijan seurassa, alan itsekin uskoa vahvemmin fyysisen tekemisen voimaan. Ja erityisesti siihen nopeuteen, jolla se purkaa lukkoja osallistumisen tieltä.

(Hauskana sattumana teatterissani Tampereella on meneillään parhaillaan koko kevään kestävä projekti, joka ammentaa samoista ajatuksista: Teatteri Siperia, Homo Empaticus, https://uusi-ihminen.blogspot.fi/)

 

Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>