Cultura Viva -kongressi Bolivian pääkaupungissa tärisytti kulttuuripolitiikkaa ja tärykalvoja 27.5.2013

Argentiinalaisten bussikaravaani lähti eilen illalla pitkälle kotimatkalle kohti Buenos Airesia, tänään meksikolaiset hyppäävät lentokoneeseen, ja hiljalleen muutkin vieraat laskeutuvat La Pazin korkeudesta ja kongressihumusta takaisin arkeen eri puolilla mannerta. Ensimmäinen Cultura Viva Comunitaria -kongressi on onnellisesti ohi. Tapahtuma jätti jälkeensä merkittäviä kulttuuripoliittisia avauksia, vahvistavia kohtaamisia ja rumpujen paukkeesta väräjäviä tärykalvoja: millään pienellä metelillä eivät latinalaisen kulttuurin tekijät juhlineet ruohonjuuritason toimintaansa! Ja sitä voimaa – uskoa virallisten kulttuuri-instituuttien ulkopuoliseen työhön – he toisiinsa olivat täällä valamassa. Kuten Compa-järjestön johtaja Ivan Nogales kongressin avauspuheessaan kuulutti: ”Kulttuuri on ollut aina tärkeä tekijä sosiaalisissa liikkeissä; vai pystyykö joku kuvittelemaan Chilen Allendea ilman Victor Jaraa? Mutta kulttuuri on yleensä ollut pelkkä lisuke, koriste. Nyt on aika muuttaa asiantila. Meidän on ryhdyttävä tekemään alotteita, muuttamaan maailmaa taiteen ja kulttuurin kautta!”

Cultura Viva Comunitaria (Elävä yhteisökulttuuri) -liikkeen tavoite ei ole vähäinen. Vaatimus on, että kaikissa Latinalaisen Amerikan maissa kansallisista budjeteista ohjataan UNESCO:n suosittelema yksi prosentti kulttuurityöhön, ja että tästä yhdestä prosentista yksi kymmenesosa menisi yhteisökulttuurin tukemiseen. Malliesimerkiksi on valittu Brasilian Puntos de Cultura (Kulttuuripisteet) -järjestelmä, joka tarjoaa rahoitusta kaikkein pienimmillekin paikallisille kulttuurikeskuksille ja ryhmille.

Kongressin järjestäminen on ollut uskomaton voimainponnistus Taksvärkin kumppanijärjestö Compalle. Osoitti suorastaan hullua rohkeutta, että he ryhtyivät pääorganisaattoriksi tapahtumalle, jonne lopulta saapui 1000 ulkomaalaista ja 500 kotimaista vierasta (kaikki tämä ilman minkäänlaista budjettia tai edeltävää kokemusta). Kuten Ivan monesti tuotantopalavereissa tokaisi: ”Iso haaste on se, että me olemme Boliviassa. Täällä ensin luvataan jonkin viraston puolelta jotain, vaikkapa ruoat 1500:lle osallistujalle, mutta kun seuraavan kerran kysyt asiasta, kukaan ei tiedä mistään mitään, tai kaikki on vielä vahvistusta vailla.” Kaiken lisäksi yksi maan isoimmista työntekijäjärjestöistä päräytti samoiksi päiviksi yleislakon päälle katkaisten lukemattomia maanteitä, mikä lamautti La Pazin liikenteen ja minkä vuoksi osa kongressivieraista joutui odottelemaan vuorokausikaupalla busseissaan tiesulkujen keskellä.

Katuteatteria, musiikkiesityksiä, seminaareja, yleistä hauskanpitoa tai vakavia keskusteluja, isojen kihojen tapaamisia… Kongressilla oli kyllä selkeä painettu ohjelma, mutta sitä vilkaisemalla ei voinut päätellä, mitä missäkin tapahtuu ja milloin, muuta kuin suuntaa antavasti. Lisäksi osallistujat – varsinkin brasilialaiset bilehileet – loivat uutta ohjelmaa lakkaamatta. Parhaaksi taktiikaksi löytää tiensä sinne, missä mielenkiintoisin hetki milloinkin koettiin, muodostui soitella kavereille ja kysellä: ”Missä oot? Tapahtuuko jotain?”, tai sitten vain ilmaantua jonnekin ja viihtyä muiden odottajien kanssa. Sehän tässä oli yksi takaa-ajatus: toisiin kulttuurin tekijöihin tutustuminen ja vertaistuen jakaminen. No, kyllä tämä kaoottisuus joitain muitakin osallistujia kuin meitä (vauvan ruoka- ja unirytmien kanssa eläjiä) haittasi.

Jos parannettavaa onkin tulevaa silmällä pitäen, tapahtuman ydin, sielu, ajatus, ei kaaoksesta kärsinyt. Karismaattisten kulttuurivaikuttajien puheet vahvasti myötäelävän yleisön edessä olivat meille pohjoismaalaisille huikeita elämyksiä. Pystyttekö kuvittelemaan, kuinka 700 avajaisvierasta huutaa ”Ayaya!” täsmälleen oikealla hetkellä kolumbialaisen noidan rummuttaessa kiitosta äitimaalle? Tai sitä vangitsematonta riemua, kun argentiinalaisten ryhmä kajauttaa tapahtumalle itse tekemänsä laulun ja aivan kaikki yhtyvät siihen tanssien ja taputtaen? Ja sitä keskittyneisyyttä, kun yhdessä loihdimme kokoussaliin trooppisen sateen? Vaikka meidän perheemme naamoista näkee, että olemme ulkopuolisia tässä ”latinalaisamerikalaisessa halauksessa”, asialla ei ollut merkitystä; samaan lämpimään syliin meidätkin kaapattiin, varsinkin pikkupoikamme, joka sai poseerata kameroille monen kongressivieraan sylissä.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä konkreettisia sopimuksia juhlahumussa saatiin solmittua. Ja mitä compalaiset näin jälkikäteen kaikesta ajattelevat… Sen 0,1 prosentin saaminen vaatii varmasti vielä lisää toimia. Polku on nyt avattu. Emme pistäisi pahaksi, jos idea leviäisi vaikka Suomeen saakka.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Avainsanoina | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>