HISTORIA

Ennen siirtomaakautta

Nykyisen Bangladeshin alueen tapahtumista ennen länsimaisen ajanlaskumme alkua tiedetään vain vähän. Vuoden 200 eKr. tienoilla alue oli osa Maurya-imperiumia ja 300-ja 400-luvuilla jKr. Gupta-imperiumia.

Buddhalaiset hallitsijat laajensivat vaikutuspiiriään 700-luvulla itäisen Bengalin alueelle. Noin 300 vuotta myöhemmin hindukuninkaat nousivat valtaan. Vuonna 1204 Pohjois-Intian valloittaneet turkkilaiset muslimit laajensivat hallintoaan myös Bengalin alueelle, jonne islamilainen kulttuuri oli levittäytynyt jo aikaisemmin.

Itsenäiset muslimihallitsijat säilyttivät valtansa joillakin alueilla aina vuoteen 1576 saakka, jolloin mogulihallitsija Akbar valloitti koko itäisen Bengalin. Tähän laajaan imperiumiin kuului myös suuri osa nykyisen Afganistanin, Pakistanin ja Intian alueista. Muslimien taiteet ja arkkitehtuuri kukoistivat moguli-imperiumin aikakaudella. Sen vaikutukset näkyivät myöhemmin Bengalin itsenäisyyden tavoittelussa.

Siirtomaakaudella

Portugalilaiset kauppalaivat saapuivat Bengalin alueelle ensimmäisinä eurooppalaisina 1400-luvun jälkipuoliskolla. Portugalilaiset saivat pian kilpailijoita englantilaisista, hollantilaisista ja ranskalaisista. Eurooppalaiset kohtasivat aluksi kovaa vastustusta, mutta moguli-imperiumin heikkeneminen ja paikallisten ryhmien keskinäiset valtakamppailut auttoivat eurooppalaisia lisäämään valtaansa.

1600-luvulla Englanti perusti Itä-Intian kauppalaivaston parantamaan kaupankäyntiä Kaukoidän ja Euroopan välillä. 1700-luvun puolivälissä se olikin suurin kauppamahti ja vuoden 1757 sodassa Englanti otti alueen hallintaansa. Englantilaiset tekivät suuria taloudellisia voittoja paikallisten kustannuksella, mikä nostatti vastarintaa niin Intiassa kuin Bengalissakin. Myös paikalliset suurmaanomistajat riistivät köyhää kansaa. 1800-luvun puolivälissä perustettiin olojen parantamiseksi Brittiläinen Intia, johon kuului myös Bengalin osavaltio.

Brittihallinnon aikana läntisen Bengalin teollisuus kehittyi nopeasti. Monet alueen asukkaat, joista suurin osa oli hinduja, saivat huomattavaa taloudellista ja poliittista valtaa. Enimmäkseen muslimien asuttaman itäisen Bengalin kehitys ei kuitenkaan ollut samaa luokkaa, vaan se säilyi maatalousvoittoisena.

Hindujen ja muslimien välille syntyi erimielisyyksiä, kun Brittiläisen Intian kuvernööri päätti vuonna 1905 jakaa Bengalin valtion Länsi- ja Itä-Bengaliksi. Itä-Bengalista tuli osa uutta osavaltiota ja hindut pelkäsivät menettävänsä valtaansa alueella. Sen sijaan muslimit, jotka olivat uudessa osavaltiossa enemmistönä, olivat tyytyväisiä uuteen jakoon. Jako peruutettiin jo vuonna 1911, mutta se ei riittänyt uskontokuntien erimielisyyksien loppumiseen.
Muslimien pyrkimys irtaantua hinduenemmistöisestä Intiasta omaksi valtiokseen, Pakistaniksi, kasvoi koko 1900-luvun alkupuolen. Se onnistui lopulta 1940-luvulla veristen yhteenottojen jälkeen. Iso-Britannia myönsi vuonna 1947 itsenäisyyden sekä Intialle että Pakistanille. Läntisestä Bengalista tuli Intian osavaltio, ja muslimienemmistöisestä itäisestä Bengalista Itä-Pakistan.

Itä-Pakistanista Bangladeshiksi

Vuonna 1947 perustetun Pakistanin valtion länsi- ja itäosilla ei ollut juuri muuta yhteistä kuin uskonto. Maantieteellisestikin näiden osien välillä oli tuhansia kilometrejä Intian aluetta. Pakistanin väestöstä yli puolet asui maan itäisessä osassa, mutta länsi hallitsi politiikkaa, taloutta ja asevoimia. Itä-Pakistanissa 75 miljoonan ihmisen äidinkielenään puhuman bengalin asemaa ei tunnustettu, vaan urdusta tuli maan virallinen kieli. Hallituksen käyttämistä varoista vain noin neljännes meni Itä-Pakistaniin. Länsi- ja itäosan eroja kuvaa myös se, että Itä-Pakistanin kansantuote henkilöä kohden oli vain alle 60 prosenttia Länsi-Pakistanin vastaavasta. Itä-Pakistanin tyytymättömyys keskushallintoa kohtaan voimistui koko ajan.

Hallituksen vastustaminen voimistui entisestään 1970-luvun alussa. Sitä syytettiin muun muassa siitä, että se aikaili avun toimittamisessa Itä-Pakistaniin, jota oli kohdannut tuhoisa, yli 250 000 ihmistä surmannut pyörremyrsky. Joulukuussa 1970 järjestetyt yleiset vaalit voitti itäpakistanilainen puolue Awami League, johtajanaan sheikki Mujibur Rahman. Sen sijaan, että tämän vahvasti Itä-Pakistanin itsehallinnon lisäämistä kannattaneen puolueen johtajasta olisi tullut uusi valtion päämies tai vähintään Itä-Pakistanin johtaja, hän päätyi vankilaan.
Vuonna 1971 koko Itä-Pakistan kapinoi. Lännestä määrättiin itään tehoiskuja, jotta kansan kapinointi saataisiin estettyä pelottelemalla. Tuhansia siviilejä tapettiin. Länsi-Pakistan ryhtyi siirtämään myös armeijan joukkoja itään riisuakseen Bengalin vastarintataistelijat aseista. Yritys ei kuitenkaan onnistunut täysin, ja monet Pakistanin armeijan upseerit ja sotilaat liittyivät kapinallisten joukkoihin. Yhteensä jopa kymmenen miljoonaa ihmistä, suurimmaksi osaksi hinduja, joutui pakolaisiksi Intiaan. Lisäksi peräti kolmen miljoonan ihmisen arvellaan kuolleen, heistä noin 80 prosenttia hinduja. Intia päätti tukea Bangladeshin vapautusarmeijaa väkivaltaisuuksien loppumiseksi. Intian apu olikin lopulta ratkaiseva, kun Pakistan antautui joulukuussa 1971.

Bangladesh itsenäisyyden aikana

Bangladeshin itsenäistymisen jälkeen sheikki Mujibur Rahman nousi juhlittuna sankarina maan ensimmäiseksi pääministeriksi. Vuoden 1972 perustuslaissa maan pääministerille säädettiin vahvat valtaoikeudet sekä julistettiin Awami League –puolueen neljä pääperiaatetta eli nationalismi, sekularismi, sosialismi ja demokratia valtion linjaksi. Seuraavana vuonna maan ensimmäisissä parlamentaarisissa vaaleissa Awami League sai riittävän suuren äänienemmistön perustuslain muuttamiseksi. Bangladesh liittyi YK:n jäseneksi vuonna 1974.

Bangladesh kärsi itsenäisyytensä alkutaipaleella suurista vaikeuksista. Maahan täytyi rakentaa uudelleen niin koulut, sairaalat ja tehtaat kuin tieverkostotkin. Lisäksi oli miljoonia kodittomia, eikä valtion kehitys lähtenyt kunnolla käyntiin. Tulvat ja elintarvikepula vaivasivat maata jatkuvasti. Vuonna 1974 perustettiin vahva presidentinvirka sekä yksipuoluejärjestelmä. Sheikki Mujib luopui pääministeriydestään ja ryhtyi itse presidentiksi. Hän nimesi uudistukset Toiseksi vallankumoukseksi.

Tämäkään ei kuitenkaan auttanut Bangladeshin tilanteeseen, ja kritiikki sheikki Mujibia vastaan voimistui. Hänet salamurhattiin elokuussa 1975. Seuraavakin hallitus kaatui pian ja kaksi vallankumousta vielä samana vuonna nosti valtaan uuden presidentin. Maahan astui voimaan sotalaki. Kenraali Ziaur Rahman valittiin vuonna 1978 presidentiksi. Seuraavana vuonna sotalaki lakkautettiin. Ziaur ei kuitenkaan saanut hoitaa viiden vuoden virkakauttaan loppuun, vaan hänet salamurhattiin vuonna 1981.

Seuraavaksi presidentiksi valittiin Justice Abdul Sattar ja maa rauhoittui hetkeksi. Hallituksen toimista ei kuitenkaan oltu yhtä mieltä ja väkivaltaiset vallankumoukset jatkuivat. Vuonna 1982 sotatila julistettiin jälleen. Kenraali Hossain Mohammed Ershad johti maata yksinvaltiaan tavoin ilman vaaleja vuoteen 1990 asti. Vaikka maa olikin korruptoituneen ja epädemokraattisen hallitsijan alaisena lähes koko 1980-luvun, maan talous parani huomattavasti. Vuonna 1990 talous heikkeni voimakkaasti ja suuria mielenosoituksia järjestettiin hallitsijaa vastaan. Myös vuoden 1988 suurtulvilla oli osuutensa talouden heikkenemiseen ja kansan tyytymättömyyteen. Ershadilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin erota.

Seuraavat vaalit vuonna 1991 olivat demokraattiset ja maan talous lähti hyvään vauhtiin, vaikka pieni takaisku tulikin myrskyjen mukana surmaten 150 000 ihmistä. Vaikka talous periaatteessa lähtikin hyvään vauhtiin, pientuotannolla meni huomattavasti heikommin. Maatalous ja ihmisten elintaso eivät kehittyneet samaan tahtiin. The Bangladesh National Party ja Avami League taistelivat hallitsevan puolueen roolista koko 1990-luvun loppupuolen. Loputtomat lakot, mielenosoitukset ja jatkuva taistelu vallasta estivät tehokkaasti Bangladeshia kehittymästä samaa vauhtia kuin monet muut Aasian valtiot.

Tällä hetkellä maata johtaa presidentti Iajuddin Ahmed. Viimeisimmät vaalit pidettiin kesällä 2002. Sen tulokset löydät täältä http://www.electionworld.org/election/bangladesh.htm.

 

 
Sivun alkuun