Uutiset: Sambia

Tekoja syrjintää vastaan

”Parasta on toimiminen yhdessä muiden kanssa ja heidän mielipiteidensä kuuleminen.” Sambialaisen nuorisoneuvoston puheenjohtaja Lombe, 17, pitää vastuusta ja vaikuttamisesta.

”Barefeet nuorisoneuvosto on ryhmä nuoria aktivisteja ja vaikuttajia – ihmisiä, jotka ottavat vastuuta ja joista tulee vastuunkantajia aikuisena. Yhteisössämme on vaaroja ja haasteita ja me voimme voittaa ne olemalla vastuullisia nuoria aikuisia.”

Sambian pääkaupungissa Lusakassa asuva Lombe on mukana Taksvärkki ry:n ja sen paikallisen kumppanin Barefeet Theatren tukeman nuorisoneuvoston toiminnassa jo kolmatta vuotta. Lukiosta juuri valmistuneen Lomben mielestä on mahtavaa olla puheenjohtaja. ”Olen iloinen että ystäväni luottavat minuun.”
 
Samson ja Lusakan nuorisoneuvosto
 
Nuorisoneuvoston jäsenet kouluttavat muita yhteisöjensä nuoria lapsen oikeuksista ja yhdenvertaisuudesta. Tiedon jakaminen on lähellä Lomben sydäntä.

”Aiemmin olin aika itsekeskeinen ja suojelin vain itseäni. Nuorisoneuvoston avulla opin, mitä kaikkea ikätoverini ajattelevat ja käyvät läpi elämässään. Nykyään tiedän mitä maailmassa tapahtuu ja ajattelen enemmän muita.”

”Tulevaisuudessa en halua lopettaa aktivismia vaikka en enää olisikaan nuorisoneuvostossa. Pidän opettamisesta ja tiedon jakamisesta. Opettajana voisin saada paljon aikaan. Työlläni olisi silloin paljon vaikutusta. Erityisesti haluaisin tavoittaa tyttöjä,” pohtii Lombe tulevaisuutta.

”Ajatellessani nuorisoneuvostoa ensimmäinen sana, joka tulee mieleeni on ihmeellinen. Yhdessä teemme asioita intohimoisesti. Sanat eivät riitä kuvailemaan tätä.”

 
Lombe Lusakan_pj
 
Taksvärkki-keräyksessä tuetaan sambialaisten nuorisoneuvostojen työtä syrjintää vastaan. Köyhempien perheiden tytöt, pakolaisperheisiin syntyneet, kadulla elävät tai vammaiset nuoret eivät saa tarvitsemaansa koulutusta ja terveydenhoitoa. Nuorisoneuvostojen jäsenet levittävät tietoa katuteatterin avulla, puolustavat heikossa asemassa olevien oikeuksia ja inspiroivat muita toimimaan syrjintää vastaan.

Tutustu Ole rohkea -kampanjaan ja ilmoita koulusi mukaan Taksvärkkiin täällä.

Nuoret syrjintää vastaan Ole rohkea! -valokuvanäyttelyssä

Taksvärkki ry:n Ole rohkea! -valokuvanäyttely kertoo, kuinka nuoret toimivat yhdenvertaisuuden puolesta Sambiassa. Helmi- ja maaliskuun ajan Ole rohkea! -näyttely on esillä eri tiloissa Turussa, Raisiossa ja Kaarinassa.

“Sinulla on oikeus tehdä mitä haluat ja olla kuka haluat”, sanoo Hope, 15, joka ei enää arastele kertoa mielipidettään. Sambialainen Hope on yksi niistä nuorista, joka kertoo Taksvärkki ry:n Ole rohkea! -näyttelyssä kuinka nuorten arjessa läsnä olevaan syrjintään voi puuttua.

Hope_ohjaa
 
Valokuvanäyttely esittelee sambialaisten nuorisoneuvostojen jäseniä, jotka muuttavat asenteita yhteisöissään käsittelemällä nuoriin vaikuttavia ongelmia kuten sukupuoleen ja taustaan perustuva syrjintä, teiniraskaudet ja koulunkäynnin esteet.

“Arki ja sen haasteet ovat yhteisiä lähellä ja kaukana. Näyttely kertoo sambialaisista nuorista, jotka välittävät itsestään ja yhteisöstään tavalla, josta meistä jokainen voi ottaa mallia”, kuvaa Taksvärkki ry:n Turun aluekoordinaattori Nina Nivanaho valokuvanäyttelyä.

“Jos joku kohtaa väkivaltaa tai häirintää sukupuolensa perusteella eikä tiedä mitä tehdä, me autamme. Kerromme mitä tehdä ja mistä saa apua”, kertoo valokuvanäyttelyssä esiintyvä Isaac, 18, esimerkin nuorisoneuvoston jäsenten työstä.

Isaac_Lusaka1
 
Valokuvanäyttely on 4.2.2019 lähtien nähtävillä seuraavissa paikoissa aukioloaikojen puitteissa: Varissuon kirjasto (viikko 6), Raision kaupunginkirjasto, lasten ja nuorten osasto (vk 7), Turun kaupunginkirjasto, lasten ja nuorten osasto Stoori (vk 8), Nuorten taide- ja toimintatalo VIMMA (vk 9), Kaarinan pääkirjasto, lasten ja nuorten osasto (vk 10) ja Teräsrautelan nuorisotila (vk 11–12).

Valokuvanäyttely on osa lukuvuoden 2018–2019 Taksvärkki-kampanjaa. Taksvärkki-keräyksessä suomalaiset nuoret tukevat nuoria Sambiassa. Toiminnan periaatteena on nuorelta nuorelle.
Koulut voivat ilmoittautua mukaan Taksvärkki-keräykseen Sambian nuorten tukemiseksi ja tilata lapsen oikeuksiin liittyviä kouluvierailuja ja työpajoja täältä.

Lisätiedot:
Turun aluekoordinaattori Nina Nivanaho, Taksvärkki ry, 050 5672676, turku@taksvarkki.fi
www.taksvarkki.fi/sambia