Yleinen

Guatemala-kampanjan loppukiri

Taksvärkki-päivä on nuorten solidaarisuutta ja omaa kehitysyhteistyötä. Toukokuussa ehtii vielä järjestää Taksvärkki-päivän ja osallistua Taksvärkki-keräykseen. Osallistua voi yksi luokka tai koko koulu.

Koulut ja oppilaitokset voivat olla mukana Huominen tehdään tänään ‐kampanjassa järjestämällä Taksvärkki‐päivän valitsemanaan päivänä lukuvuoden 2012–2013 aikana. Ilmoittautua voi vaikka heti täällä. Tekemällä päivän töitä ja antamalla palkkion Taksvärkki‐keräykseen suomalaiset nuoret mahdollistavat monivuotisen kehitysyhteistyöhankkeen Guatemalassa. Hankkeen tavoitteena on tukea nuoria aktiivisessa vaikuttamistyössä.

Guatemalassa hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisen kansalaisjärjestö PAMIn kanssa. Taksvärkki-kampanjaan osallistuvat suomalaisnuoret tukevat Guatemalan nuoria paremman, turvallisemman ja oikeudenmukaisemman maan rakentamisessa.

Äkkilähdön Guatemalaan voi opettaja toteuttaa luokan kanssa vaikka yhden oppitunnin aikana käyttämällä Taksvärkin valmista aktiivista kansalaisuutta ja lapsen oikeuksia käsittelevää materiaalia kuten videoita ja oppituntitehtäviä, joita voi helposti tulostaa kampanjan sivuilta täällä.

Hankkeeseen liittyvä Taksvärkki ry:n oppilaitoksille suunnattu Huominen tehdään tänään-kampanja alkoi syksyllä 2012 ja jatkuu toukokuun 2013 loppuun asti.

 

Tule Taksvärkki ry:n kansainvälisyyskouluttajaksi lukuvuodeksi 2013–2014!

Haluatko oppia globaalikasvatuksesta ja järjestötyöstä? Oletko kiinnostunut tutustumaan Sierra Leonen nuorten arkeen ja lapsen oikeuksiin? Tahdotko esiintymiskokemusta kouluvierailijana?

Taksvärkki ry hakee kansainvälisyyskouluttajia uuteen Sierra Leone -kampanjaansa lukuvuodeksi 2013–2014. Kampanjan teema on nuorten, erityisesti tyttöjen, oikeus koulutukseen Sierra Leonessa.

Vapaaehtoiset kansainvälisyyskouluttajat kiertävät suomen- ja ruotsinkielisillä peruskoulun yläluokilla, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa pitämässä oppitunteja ja toiminnallisia työpajoja kampanjan teemoista. Kouluvierailut keskittyvät pääkaupunkiseudulle sekä Oulun, Joensuun, Turun, Jyväskylän ja Vaasan alueille, mutta niitä tehdään muuallakin Suomessa. Jokaisen kouluvierailijan toivotaan pitävän seitsemän oppituntia tai työpajaa lukuvuoden 2013–2014 aikana. Kouluvierailut toteutetaan pääasiassa arkipäivisin ja kouluaikaan. Niistä maksetaan puolipäiväraha ja matkakulut korvataan. Kouluvierailijana toimiminen sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille.

Taksvärkki ry:n kansainvälisyyskouluttajana saat arvokasta työkokemusta kansainvälisyys-kasvatuksen ja järjestötyön saralta. Lisäksi

  • opit paljon nuoriin liittyvistä globaaleista kehityskysymyksistä, Sierra Leonesta ja lapsen oikeuksista,
  • perehdyt globaalikasvatuksen menetelmiin ja materiaaleihin,
  • opit kouluttamaan ja parannat esiintymistaitojasi,
  • tutustut suomalaisen kehitysyhteistyöjärjestön toimintaan,
  • tapaat Taksvärkki ry:n toiminnassa mukana olevia nuoria eri puolilta Suomea ja
  • saat todistuksen vapaaehtoistyöstäsi.

Kansainvälisyyskouluttajille järjestetään koulutus 23.–25.8.2013 Päivölän virkistyskodissa Vihdissä. Koulutus on osallistujille ilmainen, ja Taksvärkki ry korvaa matkakulut. Lisäksi syksyn ja kevään aikana tarjotaan lisäkoulutusta.

Kiinnostuitko? Kysy lisää tai lähetä hakemus 7.6.2013 mennessä:

Leena Honkasalo
kansainvälisyyskasvatuksen suunnittelija
leena.honkasalo@taksvarkki.fi
09 5845 5504
Taksvärkki ry on kansalaisjärjestö, jonka edistää kehitysmaiden lasten ja nuorten elinoloja ja ihmisoikeuksia sekä kannustaa suomalaista nuorisoa maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen. Taksvärkki ry on aatteellisesti, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestöjen järjestö, jonka jäseninä on 11 palkansaaja-, opiskelija-, rauhan- ja kirkon nuorisotyön järjestöä.