Itsevarmat tytöt näyttävät esimerkkiä

Taona Kayiwe, 20, käy lukion kolmatta luokkaa Matenjin lukiossa. Martha Mphwele, 18 on kotikylänsä Mdzodzon nuorten ryhmän puheenjohtaja. Juttelimme koulusta, tulevaisuuden haaveista ja molempien ajatuksista tyttöjen mahdollisuuksista opiskella Malawissa.

Taona kertoo: ”Minulle täällä sisäoppilaitoksessa oleminen on hyvä asia. Minulla on täällä paljon kavereita. Voimme keskittyä kouluun, meidän ei tarvitse lakaista taloa, tehdä kaikenlaisia kotitöitä kuten pestä astioita, keittää puuroa, hoitaa ja kylvettää sisaruksiamme. Täällä sisäoppilaitoksessa vain heräämme ja peseydymme ja menemme syömään aamiaista. Kun taas kotona meidät pidetään kiireisinä kotitöissä.

Koulussa meillä on 9 oppituntia päivän aikana, eli esimerkiksi puoli kahdeksasta kymmentä yli kahdeksaan on yhtä oppiainetta. Pääsemme koulusta klo 13:50. Iltapäivällä saamme ruokaa ja voimme halutessamme peseytyä, jolloin menemme kaivolle ja haemme vettä. Sen jälkeen otamme reppumme ja menemme läksyryhmiin tai luokkahuoneeseen lukemaan iltapäivän ajaksi.”

Martha kertoo saavutuksistaan: ”Olen ylpeä itsestäni, että olen edelleen koulussa ja voin opettaa muille asioita, joista minulla on tietoa. Kaikista ylpein olen siitä, että pääsin lukioon ja sain peruskoulun päättökokeesta hyvät arvosanat. Pidän matematiikasta, englannista, biologiasta ja fysiikasta. Päättötodistuksen saatuani haluan hakeutua poliisikouluun. Haluan olla poliisi, koska haluan muuttaa asioita yhteisössäni. Haluan varmistaa, että ihmiset ovat turvassa eikä mikään uhkaa heitä.”

TAONA: Perheessämme on kuusi lasta ja minä olen vanhin. Elän vain äitini kanssa. Isäni työskentelee muualla. Minä olen ainoa, joka on lukiossa. Yksi sisko on alakoulussa, muut ovat vielä pieniä. Harrastan verkkopalloa. Koulumme joukkueella on kenttä, jossa voimme harrastaa urheilua. Verkkopallossa on paljon sääntöjä. Minä pelaan paikkaa keskellä, mistä syötän palloa muille. Tykkään opiskelusta ja ajanvietosta kavereiden kanssa, juttelemisesta kavereiden kanssa. Pidän myös kirkossa käymisestä sunnuntaisin.

MARTHA: Olen kyläni nuorten ryhmän puheenjohtaja ja myös vertaiskouluttaja, koska sain siihen koulutuksen. Nuorten ryhmässä opetamme toisillemme eri asioita ja meillä on paljon toimintaa. Haluamme toteuttaa unelmiamme, parantaa kylän tyttöjen elämää ja saada nuoret opiskelemaan ahkerasti. Keskustelemme yhdessä haasteista, joita kohtaamme. Suurin osa tytöistä oivaltaa koulunkäynnin tärkeyden ja ryhmän jäsenet oppivat uusia asioita.

TaonaMartha_banneri
Taona Kayiwe, 20 ja Martha Mphwele, 18, ovat roolimalleja kotikyliensä muille tytöille.
 
MARTHA: Nuorten ryhmässäni tapaamme sunnuntaisin kahdelta iltapäivällä ison mangopuun alla. Tapaamisissa on paikalla noin 20 jäsentä. Kuten yleensä, aloitamme rukouksella ja sitten jatkamme suunnitellun ohjelman mukaisesti. Annamme toisillemme mahdollisuuden opettaa eri aiheita sen mukaan mistä kukin tykkää keskustella. Sitten teemme jonkun hauskan aktiviteetin, ihan mitä vaan kuten leikkejä tai pelejä.

TAONA: Tulevaisuudessa toivon voivani jatkaa kouluttautumista. En usko, että kukaan voi nykyisin selviytyä ilman koulutusta. Minun tavoitteeni on olla opettaja. Keskityn tähän tavoitteeseen, että haluan olla opettaja. Kukaan ei voi nykyisin käskeä minua tekemään asioita mitä en vielä halua. Olen erityinen, koska monet muut tytöt ovat naimisissa. En usko, että joku voi käskeä minua tekemään sitä ja tätä, minä teen kuten itse haluan.

MARTHA: Olen erilainen, koska olen edelleen koulussa, kun toiset eivät, ja minulla on tietoa jota suurimmalla osalla tytöistä ei ole. Kohtaan haasteita ja olen valmis ratkaisemaan niitä, kun taas toiset tytöt eivät tiedä miten.
Vanhempien kanssa puhumme lapsiavioliittojen vaaroista. Kerromme, ettei lasta voi pakottaa naimisiin. Naimisiinmeno ei ratkaise perheen ongelmia, vaikka niin toivotaan. Suurin osa täällä ajattelee kuten minä. Ihmisten tiedot ovat lisääntyneet ryhmämme ansiosta.

DSC_4487x
 
TAONA: Se voi johtua köyhyydestä, etteivät jotkut tule kouluun. Malawissa peruskoulu on maksuton. Lukiossa lukukausimaksu on 10 euroa ja täällä sisäoppilaitoksessa se maksaa 38 euroa. Lisäksi lukion loppukokeet maksavat 13 euroa. Jotkut eivät löydä tarpeeksi rahaa jatkaa kouluttautumista. Toisilla taas syynä on teiniraskaus. Vauvan syntymän jälkeen on mahdollista palata kouluun. Toiset lopettavat koulun ryhmäpaineen alla. Joku saattaa tulla ilkkumaan. Kun kuulee tällaista, ei välttämättä halua jatkaa muiden negatiivisen asenteen vuoksi.

MARTHA: Haluan tytöille mahdollisuuden kouluttautua pidemmälle ja päästä hyviin töihin. Jokaisella tytöllä on oikeus hyvään elämään. Ensimmäinen muutos tulisi tapahtua koulutuksen kautta.

TAONA: Perheessäni meitä kohdellaan tasavertaisesti, mutta joissakin toisissa perheissä puolestaan eriarvoisesti. He sanovat, että tytön pitää huolehtia perheestä ja poika voi mennä kouluun. Esimerkiksi täällä kylässä jotkut naiset ja miehet eivät ymmärrä tyttöjen koulutuksen tärkeyttä. He keskittyvät vain siihen, että löytävät tälle pojan, jonka kanssa mennä naimisiin. Pojan pitäisi olla sellainen, joka osaa viljellä ja työskentelee ahkerasti. He keskittyvät vain näihin asioihin, eivät tytön koulutukseen tai siihen kuinka koulutuksen kautta voisi tukea perhettä, eli heitä itseään.

MARTHA: Pitää tietää, mitä haluamme tulevaisuudelta. Haluan sanoa nuorille, että kannattaa olla aktiivinen ja keskittyä tavoitteisiinsa.

TAONA: Tytöt ja pojat voivat toimia roolimalleina. Jos he jatkavat kouluttautumista, he voivat valmistuttuaan tulla takaisin kylään kannustamaan muita tyttöjä ja poikia jotka eivät ole jatkaneet tai jotka ovat keskeyttäneet koulunkäynnin ja jakamaan onnistumisensa ja halunsa jatkaa kouluttautumista. Minun roolimallini on isoäitini, joka oli kansanedustaja. Uskon, että minäkin voin olla kansanedustaja ja myös opettaja.

 

Tutustu Taksvärkki-keräykseen ja Ääni tytöille -kampanjaan.

Yhdessä voimme tukea Malawin tyttöjen kouluttautumista, kyläyhteisöissä vallitsevien asenteiden muutosta ja sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista.
 
 
Kuvat: Pamela Arslan