Nuori yrittäjä haluaa aktivoida muita nuoria

Kenialainen Johnson Mwangi asuu Nairobissa maan suurimman kaatopaikan laidalla. 21-vuotias nuori mies sai autokoulun kurssit päätökseen viime vuonna ja läpäisi ajokokeen heti ensimmäisellä kerralla. Autoton Johnson pääsee onneksi aina välillä ajamaan kirkkonsa pastorin autolla kotiin.

Johnson on nyt ollut koulussa runsaan vuoden ja valmistuu Suomen lukiota vastaavasta secondary schoolista ensi vuonna. Haaveena Johnsonilla on päästä työskentelemään sosiaalityöntekijänä. Opintojen ohessa hän etsii jatkuvasti töitä. Valtavalla Dandoran kaatopaikalla Johnson tarjoutuu säännöllisesti avuksi kaatopaikalla töitä tekevien kuorma-autojen kuskeille. Siinä tehtävässä ansaitsee pari euroa kerrallaan. Roska-autojen kuskit ottavat Johnsonin mielellään avukseen, sillä hän tuntee hyvin kaatopaikan.


Johnson kuvasi kaatopaikalla viihtyviä afrikanmarabuita. Haikaralintujen siipiväli voi olla jopa 3 metriä.
 
Monessa mukana oleva Johnson toimii myös itse pastorina kirkossaan, jolle hän varainkeruutapahtuman järjestämällä onnistui hankkimaan telttakatoksen kokoontumisia varten. Johnsonin toive on, että kaatopaikalla oleskelevilla nuorilla olisi jotakin tekemistä, eikä tarvitsisi vain olla jouten.

Johnson on Dandoran kaatopaikalla toimivan katunuorten oman yhdistyksen Mukuru Hustlersin puheenjohtaja. Jotkut yhdistyksen jäsenistä ovat löytäneet töitä ja jättäneet kaatopaikan taakseen. Nyt ryhmässä on viisi aktiivista jäsentä. Johnson haluaisi ryhmään lisää uusia jäseniä ja uusia ajatuksia. Ryhmälle on luvattu käyttöönsä pieni maatilkku kaatopaikan lähettyviltä, jotta he voisivat kasvattaa siellä possuja. Sikojen myynnistä yhdistys ja siinä toimivat katunuoret saisivat tuloja.

Katunuorten yhdistysten kanssa töitä tekevä Taksvärkki ry:n kumppanijärjestö Undugu Society of Kenya on valinnut Johnsonin yhdeksi nuorista kouluttajistaan. Näin Johnson pääsee vaikuttamaan useamman nuorten yhdistyksen parissa. Nuorten kouluttajien tekemälle vertaiskoulutukselle on suuri tarve kadulla elävien ja työskentelevien nuorten harjoitellessa elämänhallintaan ja yhteisössä toimimiseen liittyviä taitoja.

DSC_0537
Katunuorten yhdistyksen puheenjohtaja Johnson Mwangi (oik.) ystäviensä kanssa Dandoran kaatopaikan portilla.
 
Katunuorten yhdistyksen toiminnassa aktivoitunut Johnson on lisäksi jäsen Undugun komiteassa, joka on kokoonpano eri toimijoista kuten vanhemmista, yhdistysten jäsenistä, kouluttajista. Komitea auttaa Undugun työntekijöitä toimintojen suunnittelussa ja seurannassa. Tästä kaikesta vapaaehtoistyökokemuksesta tulee olemaan Johnsonille hyötyä hänen tulevalla urallaan lasten ja nuorten parissa sosiaalityöntekijänä.

Johnson Mwangi esiintyi Taksvärkki-kampanjan kasvona lukuvuonna 2016–2017. Hän jakoi silloin tarinansa suomalaisten nuorten kanssa ja kertoi kuinka katunuorten oma yhdistys on kouluttanut kaatopaikan nuoria ja tukenut heitä yrittäjyyteen. Yksi päivä muutokseen – sivuilla voit katsoa videoterveisiä Johnsonilta ja muilta kenialaisilta nuorilta.