Oppituntitehtäviä

Suomalaiselle lapselle ja nuorelle lukutaito ja yhtäläiset mahdollisuudet käydä koulua ovat itsestään selviä asioita. Sierra Leonen nuorilla nämä perusoikeudet eivät toteudu. Moni lapsi ei pääse kouluun ollenkaan tai joutuu lopettamaan sen kesken. Erityisesti tyttöjen koulunkäynnin tiellä on monia esteitä.

Nämä oppituntitehtävät virittävät pohtimaan ihmisoikeuksia, sukupuolten välistä epätasa-arvoa, koulutuksen tärkeyttä ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia yhtäältä Sierra Leonessa ja toisaalta Suomessa. Tehtävien tarkoituksena on innostaa nuoria toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Ne auttavat eläytymään Sierra Leonen nuorten asemaan ja ymmärtämään globaalia epätasa-arvoa. Tehtävät kehittävät tietoja ja taitoja mutta kannustavat myös tiedostamaan omia asenteita.

Tehtävät on tarkoitettu peruskoulun 7.–9. luokkien ja toisen asteen oppilaitosten oppitunneille, opettajan johdolla tehtäviksi. Niiden pituus vaihtelee 15 minuutista kokonaiseen oppituntiin. Suurin osa tehtävistä on kestoltaan 15–20 minuuttia, joten ne on helppo ottaa osaksi oppituntia. Tehtävien ohjeet ja tarvittavat liitteet ovat helposti tulostettavassa pdf-muodossa. Ohjeissa kerrotaan myös, miten kauan aikaa tehtävään on hyvä varata, minkä kokoiselle ryhmälle se sopii ja mitä tarvikkeita vaaditaan.

Tehtävä 1: Koulutus ja osallistuminen -alias

Pelataan tuttua Alias-peliä aktiiviseen kansalaisuuteen, yhteiskuntaan ja vaikuttamiseen liittyvällä sanastolla. Sananselityspeli sopii oppitunnin alkuun tunnin teemojen pariin herättelevänä virikkeenä tai oppitunnin loppuun opittujen asioiden kertaamiseksi.

Tehtävän ohjeet [linkki]
Liite: Lista selitettävistä sanoista [linkki]

Tehtävä 2: Lapsen oikeuksien timantti

Tehtävän tarkoituksena on herättää pohtimaan lapsen oikeuksia. Mitkä oikeudet ovat kaikkein tärkeimmät? Voiko oikeuksia ylipäänsä laittaa tärkeysjärjestykseen? Tehtävässä pitää järjestää yhdeksän YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen pohjautuvaa oikeutta timantin muotoon sen mukaan, miten tärkeiksi ne kokee.

Tehtävän ohjeet [linkki]
Liite: Oikeuskortit [linkki]

Tehtävä 3: Nuorten ääniä -videoklipit

Katsokaa ensin Sierra Leone -kampanjasivustolta löytyvät lyhyet, noin minuutin pituiset Nuorten ääniä -videoklipit (Edlyn, Kadiatu ja Kamanda, Samuel ja Hawanatu, Bintu, Austine, Elisabeth sekä Nuorten haasteet Sierra Leonessa). Suora linkki on tässä. Pohtikaa videoiden katsomisen jälkeen, mitä haasteita sierraleonelaiset nuoret kohtaavat ja mitä mieltä he ovat mm. koulunkäynnistä ja lapsen oikeuksista. Tehtävän kysymykset ohjaavat keskustelua.

Tehtävän ohjeet [linkki]

Tehtävä 4: Ota askel Sierra Leoneen

Draamallisessa tehtävässä asetutaan toisen asemaan ja pohditaan globaaleja tasa-arvokysymyksiä. Jokainen saa roolin, johon eläytyä. Sitten käydään läpi hyvän elämän edellytyksiä ja mietitään, toteutuvatko ne roolihenkilön kohdalla. Roolien joukossa on niin rikkaita kuin köyhiäkin sekä Sierra Leonesta että Suomesta. Tehtävä alleviivaa paitsi mahdollisuuksien epätasa-arvoa maailmassa myös sitä, että Sierra Leonen todellisuus on hyvin monipuolinen.

Tehtävän ohjeet [linkki]
Liite: Roolilaput [linkki]

Tehtävä 5: Sinun, minun, meidän maailmamme -arvojana

Tehtävässä otetaan kantaa väitteisiin, joista voi perustellusti olla kahta mieltä, asettumalla arvojanalle omaa näkemystä vastaavaan kohtaan. Tarkoituksena on pohtia naisten ja miesten välistä tasa‐arvoa, koulutuksen tärkeyttä ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia omien asenteiden ja arvojen kautta. Tehtävä harjaannuttaa muodostamaan mielipiteitä ja esittämään niille perusteluja.

Tehtävän ohjeet [linkki]

Tehtävä 6: Mistä luopuisin?

Tehtävässä puntaroidaan, mitkä asiat ovat meille elintärkeitä ja mitä ilman taas voisimme elää. Kymmenen tärkeän, itsestään selvältä vaikuttavan asian joukosta pitää valita viisi, joista voisi tarpeen tullen luopua. Tehtävän tarkoituksena on asettaa asioita tärkeysjärjestykseen ja miettiä, mitä tarvitaan onnelliseen elämään.

Tehtävän ohjeet [linkki]
Liite: Sanalista [linkki]

Tehtävä 7: Seis! Huomaa oikeudet! Draamaharjoitus

Tehtävässä syvennetään ymmärrystä lapsen oikeuksista ja niiden toteutumisesta Sierra Leonessa. Draamaharjoitus perustuu forum-teatteriin. Siinä näytellään lyhyitä kohtauksia, joiden kulkuun yleisö pääsee vaikuttamaan. Ajatuksia herättävässä tehtävässä hyödynnetään improvisaatiota. Tehtävään on syytä varata vähintään 45 minuuttia aikaa.

Tehtävän ohjeet [linkki]
Liite: Tarinakortit [linkki]
Liite: Lapsen oikeuksien sopimuksen tiivistelmä [linkki]

Muuta materiaalia tunneille

Tehtävien lisäksi kannattaa tutustua Sierra Leoneen audiovisuaalisen materiaalin avulla. Oppitunneille sopivat:
Sierra Leone -kampanjan aamunavaus [linkki]. Viiden minuutin mittainen radiokuunnelma vie Sierra Leonen maaseudulle, missä nuorisoverkoston nuori aktiivi perustelee perheenisälle, miksi tämän 13-vuotiaan tyttären on syytä käydä koulua.
Koulu on kaikille -kampanjavideo [linkki]. Kymmenen minuutin pituisessa dokumentissa tutustutaan 14-vuotiaaseen Edlyniin ja 16-vuotiaaseen Delightiin, jotka kertovat arjestaan Sierra Leonessa, koulunkäynnistä, tyttöjen kohtaamasta syrjinnästä ja maansa nuorten tulevaisuudesta. Englanninkielinen (suomeksi tekstitetty) dokumentti sopii mainiosti myös englannin oppimateriaaliksi.
Nuorten ääniä Sierra Leonesta [linkki]. Lyhyissä videopätkissä nuoret Edlyn, Kadiatu, Kamanda, Samuel, Hawanatu, Bintu, Austine ja Elisabeth puhuvat kotimaansa Sierra Leonen haasteista, tyttöjen ja poikien välisestä epätasa-arvosta, unelmistaan sekä nuorten vaikuttamismahdollisuuksista.
Lisätietoa ja palaute tehtävistä:
Leena Honkasalo
kansainvälisyyskasvatuksen suunnittelija
+ 358 (0)9 5845 5504
leena.honkasalo(at)taksvarkki.fi