Kouluvierailut – oivalluksia, hauskoja hetkiä, ujoja hymyjä ja kansainvälisyyskasvatusta

Tavallisessa aamuruuhkassa matelee pieni Mazda, jonka katolle on sidottu kahta luudanvartta apuna käyttäen jotain, joka äkkiseltään katsottuna näyttäisi varmaan ohikulkijan silmään lautakasalta, tarkkasilmäisen mieleen saattaisi tulla korkeintaan jonkinlainen penkki. Kyseessä ei kuitenkaan ole kumpikaan, vaan auton katolla on kaksi timbilaa, mosambikilaista perinnesoitinta. Ne muistuttavat hieman xylofonia, mutta ovat lähes pari metriä pitkiä. Ollaan matkalla Kivenpuiston erityiskouluun vetämään musiikkityöpajaa sekä kansainvälisyyskasvatustuntia lasten oikeuksista.

Ilmapiiri Kivenpuiston koulussa on keskittynyt. Neljän timbilan ympärillä istuu joukko lapsia malletit käsissään samalla kun työpajan vetäjä Rodrigues José lyö tahtia ja kannustaa lapsia. ”En mä osaa!” valittaa aluksi yksi lapsi, mutta sitten opastetaan alusta ja hidastetaan vielä vähän tempoa. Tarkoitus on soittaa hitaassa tempossa jokainen sävel edeten matalista sävelistä korkealle. Sitten vaihdetaan kättä ja tullaan taas korkealta matalalle. Vähän kuin tuttu Satu meni saunaan -kappale. Rodrigues, tuttavallisesti Rodi, sanookin, että timbila on vähän niin kuin afrikkalainen piano. Lapset kuuntelevat tarkkana ohjeita ja toistavat harjoituksia kerta toisensa perään, kunnes yksikään ei tipahda temposta pois. Kun harjoitus on saatu läpi, on aika vaihtaa vuoroja. Muiden taputtaessa saavat kaikki olla ylpeitä itsestään. Jos minulle ei olisi etukäteen kerrottu, että näillä lapsilla on keskittymis- ja oppimisvaikeuksia, en olisi sitä koskaan arvannut, niin uppoutuneita lapset ovat mosambikilaisen musiikin pariin. Lopuksi Rodi soittaa vielä itse muutaman kappaleen ja saa roimat aplodit.

Timbila-työpajan ohjaajana toimi Rodrigues José

Musiikkityöpajan jälkeen siirrytään puhumaan lasten oikeuksista. Lapsilta kysyttäessä, mitä oikeuksia he tietävät heillä olevan, ensimmäinen hihkaisee: ”Oikeus pelata tietokoneella Battlefieldiä!” No, tottahan tuokin, mutta vasta muutaman muun heiton jälkeen tulivat esiin esimerkiksi terveydenhuolto ja koulunkäynti, joka aiheutti parissa oppilaissa protestointia: ”Hyi, koulu!” Alun keskustelun jälkeen oppilaat saivat tehtäväksi valita jonkin oikeuden, josta heidän pitäisi pienessä ryhmässä tehdä still-kuva. Muut ryhmät arvuuttelisivat, mitä oikeutta esitetään. Oppilaat intoutuivat tehtävän pariin ja oikein kisasivat siitä kuka arvaa nopeimmin.

Peruskoulun opetussuunnitelmaan kuuluu tiettyjä kasvatus- ja opetustyötä läpileikkaavia teemoja, jotka kulkevat kaiken opetuksen taustalla oppiaineeseen katsomatta. Näitä ovat muun muassa kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys.  Kansainvälisyyteen kasvaminen on prosessi, joka opettaa meitä kunnioittamaan erilaisuutta ja ohjaa vastuuntuntoiseen ja kestävän kehityksen huomioivaan toimintaan. Tätä prosessia Taksvärkki haluaa tukea, sillä lapsuuden kokemuksilla on merkittävä asema siinä, millainen pohja arvoille ja maailmankuvalle muodostuu. Luonteva paikka, josta lapset tavoittaa, on koulu. Koulu haukkaa niin ison osan lapsen ajasta, että se on kiistatta tärkeä kasvattaja, joka väistämättäkin sosiaalistaa lapset tiettyihin yhteiskunnan normeihin. Kansalaisjärjestöt voisivat omalla aihekohtaisella asiantuntijuudellaan täydentää koulujen formaalia opetusta. Siksi tuonakin marraskuisena aamuna oltiin matkalla Kivenpuiston koululle, joka on vain yksi koulu monen muun joukossa, joissa Taksvärkin vapaaehtoiset kansainvälisyyskouluttajat ovat vierailleet. Tänä syksynä kouluvierailuita on tehty jo yli 40. Oppilaat ovat saaneet nauttia monipuolisista ja vaihtelevista oppitunneista, joilla pelataan esimerkiksi lasten oikeus-bingoa, tehdään pieniä draamaharjoituksia, keskustellaan, soitetaan timbilaa ja tulipa syyskuussa Suomeen jopa mosambikilainen tanssityöryhmä Milorho tanssittamaan Jyväskylän ja Hämeenlinnan kouluja.

Mitä oppilaat sitten pitivät tällaisesta vähän erilaisesta koulupäivästään? Pitkän päivän jälkeen oli helppo hymyillä lasten antamaa palautetta lukiessa:

”Timbilalla soittaminen oli aivan mahtavaa!”

”Tunti oli kiva ja kaikki oli opettavaa ja rupesi miettimään niitä lapsia.”

”Oli kiva kuulla minkälaista musiikkia siellä on. Ainakin erilaista kuin Suomessa.”

Minua alkaa hymyilyttää vielä vähän enemmän kun mietin, miten autuaan tietämättömiä lapset ovat heihin kohdistetuista odotuksista, Taksvärkin toiminnan ja opettajien päämääristä tai kaikesta jälkianalysoinnista. Toteutuivatko vierailun tavoitteet? Saimmeko kasvatettua nyt eettisiä ja avarakatseisia maailmankansalaisia? Ehkemme, mutta lapsilla oli kivaa ja joillekin vierailu oli herättänyt uusia ajatuksia. Ja se on mielestäni tärkeää. Se on alku.

 

Kirjoittaja toimii Taksvärkki ry:ssä harjoittelijana ja kouluvierailijana