|
Lähde:
Vihreä lippu -kansio, Lettenmeier, Michael. Roskapuhetta. 1994
Nepalilainen
ruoka on yksinkertaista, eikä se ole kovin maustettua. Ruuan kypsentämiseen
käytetään yleisimmin öljyä tai kirkastettua voita eli gheetä. Ghee
valmistetaan sulattamalla voi, antamalla maidon sakan laskeutua
pohjalle ja erottamalla kirkas voi erikseen. Sakkaa ei käytetä.
Maan yleisin ruoka-aine on riisi, vaikkakaan sitä ei kasva kaikkialla
maassa. Ellei erikseen mainita, ruuassa käytetään yleensä pitkää
riisiä.
Nepalilaisittain
yleisimpiä mausteita ovat erilaiset sipulit, inkivääri, kurkuma
ja korianteri. Suomalaisittain tuore korianteri voidaan korvata
jauheella tai ruuan voi koristaa vaikkapa silputulla persiljalla.
Jälkiruuat eivät
kuulu nepalilaiseen ruokaperinteeseen, mutta makeita ruokia valmistetaan
juhlistamaan erikoistilaisuuksia, kuten häitä, kasteita ja uskonnollisia
juhlia.
Seuraavassa
ovat oppituntia varten ohjeet kokonaisen nepalilaisen aterian valmistamiseen:
LASSI
- suolainen jogurttijuoma
1/2 litraa maustamatonta jogurttia
1/2 litraa kylmää vettä
1/2 tl kuminansiemeniä
1/2 tl suolaa
Paahda kuminansiemeniä pari minuuttia kuumassa kuivassa pannussa
ilman rasvaa. Jauha siemenet huhmaressa. Sekoita jogurtti, vesi
ja mausteet. Tarjoa hyvin jäähdytettynä.
KASVISPULAO
4 dl pitkäjyväistä riisiä
3 rkl voita
3 dl kukkakaalin palasia
1,5 dl herneitä
1 porkkana
1 sipuli
1 tl kuminansiemeniä
6 mustapippurin marjaa
2 neilikkaa
1 tl suolaa
1/2 vihreä chilipalko
1-2 kanelitankoa
8,5 dl kiehuvaa vettä
tuoretta korianteria
Huuhtele, valuta
ja kuivaa riisi. Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja kuutioi porkkana
pieniksi kuutioiksi. Erottele kukkakaalista kukinnot pieniksi palasiksi.
Kuumenna voi ja kuullota sipuli. Lisää kaikki mausteet ja jatka
paistamista pari minuuttia. Lisää kukkakaali, porkkana ja herneet
ja jatka paistamista muutama minuutti. Lisää riisi, chili sekä suola
ja paista, kunnes riisi on kuivunut ja näyttää pinnaltaan kullanruskealta.
Kaada pataan kiehuvaa vettä niin paljon, että sitä riittää 2-5 senttimetriä
riisin yläpuolelle asti. Peitä kannella ja hauduta hiljaisella lämmöllä,
kunnes riisi ja kasvikset ovat kypsyneet. Tarjoile kuumana. Koristele
valmiina tuoreella korianterisipulilla.
FRITEERATTU
KALA
n. 1 kg painoinen kala (esimerkiksi kirjolohi, siika, kuha ja hauki
käyvät mainiosti)
1/2 tl kurkumaa
1 sipuli
2,5 cm pala tuoretta inkivääriä
murskattua mustapippuria
suolaa
1 kananmuna
vehnäjauhoja
korppujauhoja
öljyä friteeraamiseen
Fileroi kala
nahattomiksi fileiksi. Leikkaa sopiviksi annospaloiksi. Kuori ja
silppua sipuli ja inkivääri. Mausta kalapalat ja anna vetäytyä kylmässä
2-4 tuntia. Pyyhkäise sipuli-inkiväärisilppu kalapalasista ja pyörittele
palaset jauhoissa. Kasta palat vatkattuun munaan ja pyörittele lopuksi
korppujauhoissa. Paista kalat sopivan kuumassa rasvassa kauniin
kullanruskeiksi. Tarjoa kuumana.
PUNAJUURISALAATTI
1/2 litraa viipaloituja punajuuria
1 sipuli
1/2 tl suolaa
1/2 tl garam masalaa
1 sitruunan mehu
chiliä
jogurttia
Pese ja keitä
punajuuret kypsiksi. Kuori ja viipaloi punajuuret, sekä kuori ja
silppua sipuli. Sekoita punajuuri ja sipulisilppu. Sekoita suola,
garam masala ja chili keskenään. Sekoita kaikki ainekset keskenään
ja anna vetäytyä kylmässä pari tuntia. Tarjoa kylmänä maustamattoman
jogurtin kera.
RIISIVANUKAS
2,5 dl puuroriisiä
1 rkl voita
1 litra maitoa
1/2 tl suolaa
3 dl sokeria
2 dl kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä ja manteleita
1/2 tl jauhettua kardemummaa
2 rkl kookoshiutaleita
Silppua kuivatut
hedelmät ja pähkinät pieneksi. Keitä maitoa hiljaisella lämmöllä
koko ajan sekoittaen siten, että sitä on jäljellä n. 8,5 dl. Sulata
voi toisessa kattilassa ja sekoita riisit voihin. Lisää kuuma maito
ja jatka keittämistä koko ajan sekoittaen, kunnes seos puuroutuu
ja riisi kypsyy. Lisää sokeri, suola ja silputut hedelmät ja pähkinät.
Keitä edelleen muutama minuutti. Kaada tarjoilukulhoon ja koristele
pinta kardemummalla ja kookoshiutaleilla. Tarjoa kylmänä.
|