Kielivalinta-sivulleTakaisin pääsivulle

  Nepalin luonto

  Ilmasto

  Luonnonvarat

  Kasvillisuus

  Eläimet

  Egologia ja
    ympäristöuhat

  Nepalilaisten suhde
    luontoon


 
Ekologia ja ympäristöuhat

Eräs uhka Nepalin herkälle luonnolle on matkailu. Lisääntyvää turismia ja ekosysteemien kestävää hallintaa on vaikea sovittaa yhteen. Matkailijoille osoitettu vieraanvaraisuus lämpimän ruuan ja suihkuveden muodossa merkitsee alppiruusumetsien hakkaamista.

Ympäri Nepalia hakataan noin 400 000 hehtaaria metsää joka vuosi. Tämä merkitsee kolmen prosentin vuosittaista menetystä. Metsien hakkaaminen polttopuuksi ja maanviljelysmaaksi sekä liiallinen laiduntaminen vähentävät metsäpinta-alaa paikoin ekologisesti kestämätöntä vuosivauhtia.

Jokainen hakattu metsähehtaari aiheuttaa lisäksi maaperän eroosiota ja Nepalin pintamaan suistumista Ganges-jokeen. Himalajalta alkunsa saavat joet tarjoavat vettä miljoonille. Ne ovat kuitenkin myös haaste ja uhka tulvien, eroosion, maanvyörymien ja vesitse leviävien epidemioiden muodossa.

Arvio Nepalin väkiluvusta vuodelle 2025 on 40,6 miljoonaa: väestön määrän ennustetaan kaksinkertaistuvan alle kolmessakymmenessä vuodessa. 1990-luvulla väkiluvun kasvu oli 25,5 prosenttia, mikä tarkoittaa 2,27 prosentin vuosittaista lisäystä.

Ympäristölle väestönkasvu ja kaupungistuminen asettavat suuria haasteita. Kestävä kehitys vaatii taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöllisten tekijöiden yhteensovittamista ja tasapainottamista.

Köyhyys on maan ensisijainen haaste kestävän kehityksen tiellä. Köyhät maanviljelijät laajentavat viljelyksiään ekologisesti kestämättömille alueille lisätäkseen tuottoa ja elättääkseen perheensä. Tuloksena on maaperän köyhtymistä ja eroosiota, jotka tosiasiassa vähentävät maanviljelyksen tuottavuutta.

Tietämättömyys ja sopimattomat maanviljelyskäytännöt voivat pahimmillaan johtaa jopa tiettyjen kasvi- ja eläinlajien sukupuuttoon. Salametsästys ja laiton kauppa ovat myös uhkatekijöitä monelle harvinaiselle lajille.

Suojeltuja luontoalueita löytyy Nepalista kahdeksan kansallispuiston, neljän villieläinpuiston ja kolmen luonnonsuojelualueen verran. Suurin osa esimerkiksi bengalintiikereistä ja intiansarvikuonoista elää elintilan jatkuvan pienentymisen myötä enää ainoastaan suojelluilla alueilla.