Kielivalinta-sivulleTakaisin pääsivulle

  
Populaarikulttuuri
  
Musiikki
  Taide- ja
    käsityöperinne
  Arkkitehtuuri
  Tanssi

  Leikit ja pelit
  Kerrontaperinne
  Tavat ja uskomukset
  Pukeutuminen
  Ruoka
  Kieli
  Teatteri
  Veda-kirjallisuus
  Urheilu
  Ajanlasku
  Juhlat



 
Juhlat

Nepalin värikkäitä juhlia ja lomakausia iloitaan vuoden ympäri. Nepalissa vieraileva saakin nähdä ja kokea melko varmasti jonkun monista juhlista, etenkin jos hän viettää aikaa Katmandun laaksossa.

Varsinkin elo-syyskuu, eli aika jolloin monsuunisateet ovat lopuillaan, on täynnä tapahtumia.


Nepalissa juhlitaan esimerkiksi Buddhan ja hindujumala Krishnan syntymäpäiviä. Muutkin juhlat ovat usein uskonnollisia. Tärkeimpiä juhlia ovat Dasain, Tihar ja Holi.


Juhliin liittyy myös muita kuin uskonnollisia piirteitä, kuten esimerkiksi lahjojen vaihtamista ja vierailemista sukulaisten luona.

Dasain                                                                               takaisin ylös
Dasain on vuoden suurin juhla, yhtä tärkeä kuin esimerkiksi joulu ja uusi vuosi Suomessa. Tärkeintä dasainin juhlimisessa on yhdessäolo perheen ja ystävien kanssa. Kymmenet tuhannet kaupungeissa asuvat ja työskentelevät nepalilaiset palaavatkin dasainin ajaksi koteihinsa.

Dasain kestää viisitoista päivää päättyen täysikuuhun syyskuun lopulla tai lokakuun alussa. Dasain tunnetaan myös nimellä Durga Puja, sillä silloin juhlitaan Durga-jumalattaren voittoa pahoista voimista. Koska Durga on verenhimoinen jumalatar, juhlaan kuuluu tuhansien eläinten uhraamista.

Seitsemäntenä päivänä juhlitaan kukkien päivää. Ruukullinen kukkia kannetaan tällöin Gorkhasta Katmanduun. Kukat symboloivat Talejua, kuninkaallisen perheen jumalatarta.

Kahdeksantena päivänä alkavat uhraukset ja lahjojen anto Durgalle. Vaikka tavallisesti nepalilaiset eivät syö lihaa, uhrausten jälkeen vuohenlihaa on tarjolla lähes kaikkialla.

Kymmenentenä päivänä vaihdetaan lahjoja ja kortteja, sekä vieraillaan sukulaisten luona. Vanhemmat maalaavat punaisen merkin eli tikan lastensa otsaan. Saman päivän iltana esitetään etenkin Katmandun laaksossa upeita tanssiesityksiä.

Tihar                                                                                takaisin ylös
Värikäs valon juhla Tihar on hindujuhlista kaikista tärkein. Viiden päivän mittaiset Tihar-juhlat alkavat loka-marraskuussa. Silloin Katmandussa ja muualla Nepalissa kadut koristellaan lyhdyillä.

Merkittävän osan juhlasta muodostaa neljä eri päivää, joista kunakin kunnioitetaan tiettyä eläintä. Ensimmäinen päivä on varisten päivä. Tuolloin variksille tarjotaan riisiä. Varisten uskotaan olevan kuoleman jumalan Yaman lähettiläitä.

Toisena päivä kunnioituksen kohteena ovat koirat. Niiden kaulaan ripustetaan kukkaköynnöksiä ja niiden otsat merkitään punaisella jauheella. Merkkiä kutsutaan tikaksi. Yleensä kaduilla kuljeksivia koiria pidetään pikemminkin riesana. Koirilla on kuitenkin tärkeä rooli hindujen kuolemanjälkeisessä elämässä, sillä niiden uskotaan kuljettavan kuolleen sielu kuoleman joen yli. Kolmantena päivänä juhlinnan kohteena ovat lehmät. Tuona päivänä kaduilla kuljeksii lehmiä, joiden toinen sarvi on maalattu hopealla ja toinen kullalla.

Kolmas päivä on festivaalien tärkein päivä, sillä silloin rikkauden jumalan Lakshmin uskotaan vierailevan kaikissa kodeissa. Tällöin kodeissa sytytetään kynttilöitä ja lyhtyjä.

Neljäntenä päivänä kunnioitetaan härkiä. Samalla alkaa myös hindujen uusivuosi.

Viidentenä päivänä siskojen ja veljien kuuluu tavata. Sisar antaa tällöin veljelleen hedelmän tai makeisia lahjaksi. Veli puolestaan antaa sisarelleen vastalahjaksi pienen summan rahaa.

Holi                                                                                takaisin ylös
Holia juhlitaan helmi-maaliskuussa, joka on usein vuoden kuuminta ja kuivinta aikaa. Juhlan aikana ihmisten päälle suihkutetaan vettä. Seremonia kuvaa pian saapuvaa viilentävää monsuunisadetta.

Holi tunnetaan värien juhlana. Samoin kuin vettä, myös värjättyä jauhetta heitetään ja pirskotellaan kaikkialle. Etenkin ulkomaalaiset saavat usein juhlan aikana erityistä huomiota vesisuihkun tai värin muodossa.

Holi-juhlan aikana Katmandussa Yitum Bahalin asukkaat uhraavat puhvelin joella, keittävät sen päivän aikana ja vievät sen illalla paikkaan, jossa pahan hengen uskotaan asuvan. Juhlaan kuuluu myös rauhallista laulua ja tanssia.

1. Holi-juhla Janakpurissa keväällä 2004 (0,37 min)
Video: 0,894 MB (wmv)
Video: 1,33 MB (wmv)


2. Holi-juhla Janakpurissa keväällä 2004 (0,31 min)
Video 0,894 MB (wmv)
Video 2,9 MB (wmv)

Häät                                                                                takaisin ylös
Häät järjestetään Nepalissa tavallisesti kevätkuukausina, sillä muina aikoina häiden viettoa pidetään epäsuotuisana.

Hääparit saattavat käyttää astrologia suunnittelemaan sopivan hääpäivän. Joskus on myös mahdollista, että astrologi osoittaa hääpäivän muuksi kuin perinteisesti suosituksi kuukaudeksi.

Häiden aikana hääpari kiertää ympäri kaupunkia orkesterin ja kulkueen kera. Perinteiset newari-häät ovat monimutkaiset ja kestävät yleensä viikon. Eri vaiheissa liikutaan edestakaisin morsiamen ja sulhasen kotien välillä.

Uskonnollinen seremonia, jossa avioliitto vahvistetaan tulen avulla, pidetään morsiamen kotona. Häät päättyvät suureen hääjuhlaan.

Avioliitot ovat Nepalissa usein järjestettyjä, vaikka monet myös valitsevat itse aviopuolisonsa. Etenkin maaseudulla nuorten vanhemmat päättävät tavallisesti aviopuolison valinnasta.

Vuoristossa Sherpa-heimon keskuudessa häämenot poikkeavat huomattavasti muista maassa järjestetyistä häistä. Siellä harjoitetaan yhä perinteistä käytäntöä, jonka mukaan naisella on mahdollisuus ottaa enemmän kuin yksi aviomies.

Nepalissa, kuten useissa muissakin Aasian maissa, morsian ei koskaan pukeudu valkoiseen asuun. Valkoista pidetään kuoleman ja hautajaisten värinä. Sen sijaan punainen väri on hääpuvuissa yleinen.

Videokuvaa
Suraj Ngupanen ja Swosti Lamichanen häät Katmandussa huhtikuussa 2004

Swosti kertoo järjestetystä avioliitosta englanniksi.(1,34 min)
Video: 2.56 MB (wmv)
Video: 6,72 MB (wmv)


Hääjuhlintaa Surajin ja Swostin häissä (3,19 min)
Video: 5,31 MB (wmv)
Video: 31,3 MB (wmv)


Häät Janakpurissa eteläisessä Nepalissa huhtikuussa 2004 (2,30 min)
Video: 4,07 MB (wmv)
Video: 14 MB (wmv)