Kielivalinta-sivulleTakaisin pääsivulle

  
Kirateista
     
licchaveihin
   Malla-dynastia
   Nepalin
     kuningaskunta

   Rana-dynastia
   Kohti demokratiaa

 

Nepalin kuningaskunta

1700-luvun puolivälissä Nepalissa oli noin 50 pientä valtiota. Valtioista varakkaimpia olivat Malla-kuninkaiden hallitsemat Katmandun laakson kaupunkivaltiot Kantipur, Patan ja Bhaktapur.

Niissä oli korkea kaupunkikulttuuri ja taitava Katmandun laaksoa asuttava newareiden käsityöläis- ja kauppiasluokka.


Nepalin alueen tilanne oli 1700-luvulla kaoottinen: pienet valtiot taistelivat toisiaan vastaan. Gorkhan valtion kuningas Prithvi Narayan Shah yhdisti pienet kuningaskunnat Nepaliksi vuonna 1769. Näin hän syrjäytti mallat ja aloitti Shah-dynastian.

Shahit halusivat laajentaa kuningaskuntaa entisestään. Nepalin sotilaat taistelivat voitokkaasti ja onnistuivatkin laajentamaan aluettaan. Tiibetissä he kohtasivat kuitenkin kiinalaiset joukot, jotka pakottivat heidät vetäytymään.

Epäonnistumiset taisteluissa jatkuivat. Vuonna 1809 Nepal kärsi tappion Punjabin valtiolle. Kaksivuotinen sota Ison-Britannian kanssa päättyi sekin tappioon. Rauhansopimuksessa Nepal joutui luopumaan noin kolmasosasta silloisista alueistaan.