|
Ensimmäiset siirtolaiset Intiasta asettuivat Katmandun seudulle
todennäköisesti jo 700-luvulla.Myöhemmin
intialaiset licchavit syöksivät vallasta kiratit ja toivat maahan
hindulaisuuden.
Licchavi-dynastian
aikana intialaisen kulttuurin vaikutus Nepalissa vakiintui. Monet
hinduperinteet, kuten kastijärjestelmä, saivat jalansijaa maan kulttuurissa.
Kiratien aikana vakiintunut buddhalainen uskonto kuitenkin säilyi
ja levisi kansan keskuudessa.
L
icchavien
aikana kauppayhteydet sekä etelään että pohjoiseen olivat tärkeitä.
Kaupankäynti kasvatti alueen vaurautta. Tähän päivään asti säilyneet
ylenpalttiset jumalten ja jumalatarten kuvat kertovat licchavien
aikakauden loistosta.
Licchavi-dynastian
jälkeisiä aikoja varjostivat epävarmuus ja väkivaltaisuudet. Ajanjaksosta
880-1200 jKr. puhutaankin usein Nepalin historian pimeinä aikoina.
Katmandun laakson hyvä sijainti Himalajan vuoriston suojassa takasi
kuitenkin sen, että kuningaskunta säilyi ja kasvoi.
|